Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: TyttöMaalta - 13.10.10 - klo:07:19
-
Otsikossa kaikki + Soini on samanlainen populistinen hölöttäjä ja tyhjän lupailija, sekä kansankiihottajatyyppi, kuin oppi-isänsä Veikko Vennamo, joka kerrankin kannettii jalat edellä eduskunnan salista, kun riehaantui niin kamalasti. Saa siinä Soinikin riehua omien populististen näkemystensä puolesta, jos valtaan pääsee.
-
Mitenkään persun kannattaja olematta kysyn:Milloin kepu alkaa täyttelemään lupauksiiaan maaviljelijöiden tulotason nostosta?Nytkin tulleet palkankorotukset huonontavat vähintään samalla määrällä mvn suhteellista asemaa.
Siihen asti kunnes mainitut kepujen tyhjät lupaukset ovat täyttämättä,täältä tulee vain miinus ääniä kepuleille .Vaikka niille persuille.
Muuten vois jättää vaikka äänestämättä.
-
voi tyttö kulta! kuinkahan sinäkin olet historiasi lukenut? ei edes äitisi ole kertonut miten eräät teki oikeita töitä ja sai paaaaljon aikaan ihmisten hyväksi, moni mökin ja hallaisten maitten asukas sai elantonsa ja lapset kouluun veikon ansiosta. nykypäättäjillä olis tuon ajan touhut tekemättä tai paremminkin rahat olis hassattu johonkin ulkolaiseen konsulttiin! kyllä täällä mailla yleensä on arvostaen muistettu veikon tapaa tuoda asiat julki! ja sitten seuraavaksi oli se kulhia joka jatkoi hommaa mutta nyt kun ei ole ede timo paikalla niin saamme sitten vahinkojen tapahduttua lukea keltaisesta lehdistöstä miten taas mämmättiin! eli; mietippä sitä! ???
-
Populismi kuuluu jokaisen poliittisen puolueen toimintasysteemeihin, eihän ne muuten saisi yhtään ääntä ????
Soinin kaltaisia demokratia tarvitsee, esim. kepulle tekee erittäin hyvää välillä saada muistutus siitä mistä ne äänet oikein tulee, niin tietää sitten kannataako sorvata maakunnille tämmöisiä jätevesilain kaltaisia menoautomaatteja maksettavaksi ????

Mitäs se populismi tarkottaa?
Onks se sitä että puhutaan niin että tälläinen tyhmäkin ymmärtää asian,ja sitä mitä mieltä köyhätkin ovat??

Sitähän se populismi just on ja pahimmiilaan vielä sitä, että nekin köyhät ja tyhmät vielä saattaa jopa aktivoitua äänestämään :o
-
Nii.i tuntuu se populismi taas vaalien alla iskevän noihin"valtapuolueisiinki"
-
Otsikossa kaikki + Soini on samanlainen populistinen hölöttäjä ja tyhjän lupailija, sekä kansankiihottajatyyppi, kuin oppi-isänsä Veikko Vennamo, joka kerrankin kannettii jalat edellä eduskunnan salista, kun riehaantui niin kamalasti. Saa siinä Soinikin riehua omien populististen näkemystensä puolesta, jos valtaan pääsee.
--Vennamo teki suuren urotyön,kun hän hommasi karjalais väestölle asutustiloja,että he pääsivät elämän alkuun täällä Suomessa.Minäkin olen saanut asua tällaisella tilalla.Tämä ei kyllä ole asutustila,vaan kylän päätila,joka on lohkottu pienempiin tiloihin.Appiukkoni oli aina kiitollinen Vennamolle. Vennamo oli suoraselkäinen mies,eikä ollut lahjottavissa.Hän laittoi "rötösherrat"kuriin.Tarvittais nykyäänkin Vennamoa,niin kieroksi politiikka on muuttunut.Ne jotka kantoivat Veikon ulos istuntosalista,joutuivat itse naurunalaisiksi.Veikko itse ei ollut moksiskaan.Kyllä täällä hurrattiin Veikolle monesti.Voi ,miten mahtava persoona hän oli. ;D
-
Valtaherrat on keksineet tämän sanan populismi,että kaikki,jotka ovat eri mieltä valtaväestön kanssa,ovat muka populisteja.Pelottelua sekin >:(
-
--Vennamo teki suuren urotyön,kun hän hommasi karjalais väestölle asutustiloja,että he pääsivät elämän alkuun täällä Suomessa.Minäkin olen saanut asua tällaisella tilalla.Tämä ei kyllä ole asutustila,vaan kylän päätila,joka on lohkottu pienempiin tiloihin.Appiukkoni oli aina kiitollinen Vennamolle. Vennamo oli suoraselkäinen mies,eikä ollut lahjottavissa.Hän laittoi "rötösherrat"kuriin.Tarvittais nykyäänkin Vennamoa,niin kieroksi politiikka on muuttunut.Ne jotka kantoivat Veikon ulos istuntosalista,joutuivat itse naurunalaisiksi.Veikko itse ei ollut moksiskaan.Kyllä täällä hurrattiin Veikolle monesti.Voi ,miten mahtava persoona hän oli. ;D
[/quote]
Kyllähän täälläpäin ainakin ökyisäntien saunotuksella moni ökyisäntä pääsi maanluovutuksesta vähemmällä aikoinaan.
Ja tää poika vennamo,laskettaisko se myös näihin rötösherroihin..

Kirjoitit asiaa. Veikko joutui maalaisliiton kanssa riitoihin juuri tästä asutustoiminnasta ja lisämaan jaosta. Lisämaata jaettiin valtion metsistä vielä viiskyt luvun loppuun. Meikälläkin on muistona kauppakija jossa on Veikko Vennamon nimi.
Kun Suomen pienviljelijöiden puolue perustettiin ,niin ei niissä kokouksissa niitä kylä ökyisäntiä näkynyt. Veikolla oli sydän paikallaan. Näistä Kainulaisista ei voi sanoa samaa ;D
-
Mitenkään persun kannattaja olematta kysyn:Milloin kepu alkaa täyttelemään lupauksiiaan maaviljelijöiden tulotason nostosta?Nytkin tulleet palkankorotukset huonontavat vähintään samalla määrällä mvn suhteellista asemaa.
Siihen asti kunnes mainitut kepujen tyhjät lupaukset ovat täyttämättä,täältä tulee vain miinus ääniä kepuleille .Vaikka niille persuille.
Muuten vois jättää vaikka äänestämättä.
Isojen tilojen tulot ovat kasvaneet huimasti siitä kiitos kokkareille ja kepulle,eli ei voi sanoa että maajussin tulot eivät olisi nousseet.
Poikkeus on tietenkin nämä yltiömäisesti velkaantuneet suuret tilat ,mutta se onkin toinen tarina.Esimerkki lehmiä reilu sata muuta karjaa 100-200 ,verotettava tulojen määrä pikkusen vajaa 200 tuhatta ekua.Kummallakin lääkärin palkka minusta aika hyvin vai ? Paikkakunta vaikka Tohmajärvi.

[/quote]------------Ei kyllä käy yhtään katteeksi,vaikka saisivat vielä enemmän. :o
[/quote]
-
Muuten vois jättää vaikka äänestämättä.
Isojen tilojen tulot ovat kasvaneet huimasti siitä kiitos kokkareille ja kepulle,eli ei voi sanoa että maajussin tulot eivät olisi nousseet.
Poikkeus on tietenkin nämä yltiömäisesti velkaantuneet suuret tilat ,mutta se onkin toinen tarina.Esimerkki lehmiä reilu sata muuta karjaa 100-200 ,verotettava tulojen määrä pikkusen vajaa 200 tuhatta ekua.Kummallakin lääkärin palkka minusta aika hyvin vai ? Paikkakunta vaikka Tohmajärvi.
------------Ei kyllä käy yhtään katteeksi,vaikka saisivat vielä enemmän. :o
[/quote]
[/quote]
Tää on just' se asia jota kaikki ei ymmärrä. Jos arvostelee nykyistä tilannetta ja harjoitettua maatalouspolitiikkaa, niin joidenkin mielestä se on kateellisuutta. Oikeasti se ei ole hyökkäys ketään vastaan henk' koht'. Se että täällä joutuu käyttämään välillä härskiäkin kieltä johtuu näistä Antidesanteista ;D
-
Populismi kuuluu jokaisen poliittisen puolueen toimintasysteemeihin, eihän ne muuten saisi yhtään ääntä ????
Soinin kaltaisia demokratia tarvitsee, esim. kepulle tekee erittäin hyvää välillä saada muistutus siitä mistä ne äänet oikein tulee, niin tietää sitten kannataako sorvata maakunnille tämmöisiä jätevesilain kaltaisia menoautomaatteja maksettavaksi ????
Mitäs se populismi tarkottaa?
Onks se sitä että puhutaan niin että tälläinen tyhmäkin ymmärtää asian,ja sitä mitä mieltä köyhätkin ovat??
populistiksi kepulistit huutelevat perus-suomalaisia koska pelkäävät että
persut toteuttavat heidän vaalilupauksensa joita aitokepulainen ei edes
ole tarkoittanut toimeenpantavaksi ::)
-
itellä käteen on jäänyt enempi nyt kuin muutama vuosi sitten, en sitten tiedä onko juuri hallituksen ansiota mutta kyllä toi näyttäis olevan maataloustuloa joka on kasvanut! mikä vielä pitäisi kasvaa?
ei kai se tasajako vain ole eräillä mielessä? ja kun seuraava aamu valkeais niin eipä olis kaikki tasan enää vaikka olis kokkareetkin vallassa!
ite pidän asioista puhumisesta niiden oikeilla nimillä eikä jollain helvatun politikon sönköllä jota ei edes puhuja tajua ( vrt stuppi ) jos se on populismia niin eläköön populismi , alas politiikka!
-
Populismi kuuluu jokaisen poliittisen puolueen toimintasysteemeihin, eihän ne muuten saisi yhtään ääntä ????
Soinin kaltaisia demokratia tarvitsee, esim. kepulle tekee erittäin hyvää välillä saada muistutus siitä mistä ne äänet oikein tulee, niin tietää sitten kannataako sorvata maakunnille tämmöisiä jätevesilain kaltaisia menoautomaatteja maksettavaksi ????
Mitäs se populismi tarkottaa?
Onks se sitä että puhutaan niin että tälläinen tyhmäkin ymmärtää asian,ja sitä mitä mieltä köyhätkin ovat??
populistiksi kepulistit huutelevat perus-suomalaisia koska pelkäävät että
persut toteuttavat heidän vaalilupauksensa joita aitokepulainen ei edes
ole tarkoittanut toimeenpantavaksi ::)
Sä osaat kiertää puukkoa kepulaisen haavassa ;D
-
Persujen ongelma on siinä että heillä on vain YKSI vakavasti otettava ehdokas YHDESSÄ vaalipiirissä. Esimerkiksi vihreiden listalta voisi nimetä koko hallituksen päteviä ministereitä. Vihreät tekevät taitavaa politiikkaa ja ydinvoiman kompromissina mm heille tärkeä eläinsuojelu on edennyt.

vihreissä on työministeri ei sinnepäinkään jonka ansiot ovat omalla alallaan heikot
jos työministeri keskittyy eläinsuojeluun eikö pääministerin pidä pitää puhuttelu ???
kauhukuva tulevaisuudesta olisi lisää vihreitä ministereitä, sitä ei suomi kestä ::),
sen muuan paloheimokin huomasi :D
soininvaaran ajatusten ylistäjät voivat kysyä millä kokemuksella ja tiedolla
niitä blogeja tulee :P
helsingissä valtuustossa istuu joukko vihreitä, miksi siellä ei panna niitä
ylistämiäsi hyviä ajatuksia toimeen :o
-
Populismi kuuluu jokaisen poliittisen puolueen toimintasysteemeihin, eihän ne muuten saisi yhtään ääntä ????
Soinin kaltaisia demokratia tarvitsee, esim. kepulle tekee erittäin hyvää välillä saada muistutus siitä mistä ne äänet oikein tulee, niin tietää sitten kannataako sorvata maakunnille tämmöisiä jätevesilain kaltaisia menoautomaatteja maksettavaksi ????
Mitäs se populismi tarkottaa?
Onks se sitä että puhutaan niin että tälläinen tyhmäkin ymmärtää asian,ja sitä mitä mieltä köyhätkin ovat??
Populismi mm. sitä että väitetään että kaikkien on pistettävä vähintään 10000€ jätevedenpuhdistusjärjestelmiin, joka ei pidä alkuunkaan paikkansa.

Ei se pidäkään paikkaansa, jotkut selviää 9999 eurolla.
Simo paskahuoneelta tässä hei! Nyt paskapönttöjä edullisesti tarjoushintaan 9999 ;D
-
Otsikossa kaikki + Soini on samanlainen populistinen hölöttäjä ja tyhjän lupailija, sekä kansankiihottajatyyppi, kuin oppi-isänsä Veikko Vennamo, joka kerrankin kannettii jalat edellä eduskunnan salista, kun riehaantui niin kamalasti. Saa siinä Soinikin riehua omien populististen näkemystensä puolesta, jos valtaan pääsee.
--Vennamo teki suuren urotyön,kun hän hommasi karjalais väestölle asutustiloja,että he pääsivät elämän alkuun täällä Suomessa.Minäkin olen saanut asua tällaisella tilalla.Tämä ei kyllä ole asutustila,vaan kylän päätila,joka on lohkottu pienempiin tiloihin.Appiukkoni oli aina kiitollinen Vennamolle. Vennamo oli suoraselkäinen mies,eikä ollut lahjottavissa.Hän laittoi "rötösherrat"kuriin.Tarvittais nykyäänkin Vennamoa,niin kieroksi politiikka on muuttunut.Ne jotka kantoivat Veikon ulos istuntosalista,joutuivat itse naurunalaisiksi.Veikko itse ei ollut moksiskaan.Kyllä täällä hurrattiin Veikolle monesti.Voi ,miten mahtava persoona hän oli. ;D
Aikalaiset ovat kertoneet, että myönteiset päätökset Vennamo aina allekirjotti henkilökohtasesti ja jos päätös oli kielteinen niin sen allekirjotti joku virkamies.
-
Muuten vois jättää vaikka äänestämättä.
Isojen tilojen tulot ovat kasvaneet huimasti siitä kiitos kokkareille ja kepulle,eli ei voi sanoa että maajussin tulot eivät olisi nousseet.
Poikkeus on tietenkin nämä yltiömäisesti velkaantuneet suuret tilat ,mutta se onkin toinen tarina.Esimerkki lehmiä reilu sata muuta karjaa 100-200 ,verotettava tulojen määrä pikkusen vajaa 200 tuhatta ekua.Kummallakin lääkärin palkka minusta aika hyvin vai ? Paikkakunta vaikka Tohmajärvi.
------------Ei kyllä käy yhtään katteeksi,vaikka saisivat vielä enemmän. :o
[/quote]
Tää on just' se asia jota kaikki ei ymmärrä. Jos arvostelee nykyistä tilannetta ja harjoitettua maatalouspolitiikkaa, niin joidenkin mielestä se on kateellisuutta. Oikeasti se ei ole hyökkäys ketään vastaan henk' koht'. Se että täällä joutuu käyttämään välillä härskiäkin kieltä johtuu näistä Antidesanteista ;D
[/quote]
Tätähän se populismi nimenomaan on, arvostellaan niitä jotka jotain tekee, mutta ei itse tehdä mitään ????
Kuten sepekin toimii kokoajan ...
Järkevää mielipidettä ei vielä ole tullut tuosta kaalista, mutta joka päivä se äänessä on ????
Sananlasku sanoo, että kyllä se sokeakin kana joskus jyvän löytää, Sepellä vaan ei satu kohalle ...
-
Persujen ongelma on siinä että heillä on vain YKSI vakavasti otettava ehdokas YHDESSÄ vaalipiirissä. Esimerkiksi vihreiden listalta voisi nimetä koko hallituksen päteviä ministereitä. Vihreät tekevät taitavaa politiikkaa ja ydinvoiman kompromissina mm heille tärkeä eläinsuojelu on edennyt.
vihreissä on työministeri ei sinnepäinkään jonka ansiot ovat omalla alallaan heikot
jos työministeri keskittyy eläinsuojeluun eikö pääministerin pidä pitää puhuttelu ???
kauhukuva tulevaisuudesta olisi lisää vihreitä ministereitä, sitä ei suomi kestä ::),
sen muuan paloheimokin huomasi :D
soininvaaran ajatusten ylistäjät voivat kysyä millä kokemuksella ja tiedolla
niitä blogeja tulee :P
helsingissä valtuustossa istuu joukko vihreitä, miksi siellä ei panna niitä
ylistämiäsi hyviä ajatuksia toimeen :o
Kun persuja vertaa toiseen minipuolueeseen kuten vaikkapa vihreisiin; soini, veltto vs hassi, hautala, biaudet, cronberg, soininvaara, brax, sinnemäki, niinistö, ojansuu, tynkkynen, kasvi, andersson, sumuvuori, haavisto, jne niin valmiuksissa on eroja. Vihreät ovat olleet mukana jo kauan ja verkosto on vahvistunut ja pystyvät ajamaan taustaryhmiensä asiaa.
Persuilla ei ole monessakaan vaalipiirissä kannatuksestaan huolimatta uskottavia ehdokkaita, jotka kykenisivät myös toimimaan likikään samalla teholla kuin paikkansa vakiinnuttaneet puolueet.

Joopa joo, lahjakasta porukkaa nämä vihreät:
http://www.hs.fi/kuvakoostekuva/1135232355016/1135232398197
Varsinainen kansakunnan esikuva miehensä kanssa. Jopa ex-formulakuskiakin hymyilyttää. :D
Braxi-Taxi ajelee taksilla pyöräilykypärä päässä ja räpyttelee silmiään. Jotain psykosomaattista?
SinneTännemäki on kunnostautunut vasemmistolaisena sanoittajana mutta ei työministerinä. Puhuminen jollakin tapaa vaikeaa kun pitää irvistellä puhuessaan. Ulkonäöstä päätellen tämän isä voisi olla M.A Numminen???
Cronberg valittiin ministeriksi kaksi kuukautta vihreisiin liittymisensä jälkeen. Kuvaa Virheitten laajaa osaamista. Lienee rintasyövän takia politiikasta sivuraiteilla????
Oras Tynkkynen on homo "ilmastoasiantuntija" jonka gradun aiheena oli lihavien ihmisten esiintyminen TV-sarjoissa. Varmaan pätevöittää hyvin ilmastoasiantuntijaksi? ;D
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Oras-Riga.jpg
En nyt jaksa luetella enempää näistä lahjakkuuksista mutta kyllä ne Virheet ovat todella paljon vahinkoa maallemme aiheuttaneet.
-
Vihreä populisti: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201010130214224_uu.shtml
Keskiviikkona Ylestä potkut saanut ankkuri Kimmo Wilska on ollut ennen oluttempaustaankin julkisuudessa päihdeasioissa. Kysymys herääkin, onko mies lähdössä jälleen mukaan politiikkaan ja oliko keskiviikon tempaus vain vaalikampanjan avaus.
Wilska oli keväällä 2009 Ylen aamu-tv:ssä puhumassa kannabiksen laillistamisen puolesta. Wilska on Humaani päihdepolitiikka ry:n puheenjohtaja ja hän on tehnyt työtä myös Suomen kannabisyhdistyksen hyväksi.
-
"Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) patistaa EU:ta ryhtymään toimiin matkapuhelinliikenteen valvontateknologian viennin kieltämiseksi diktatuurimaihin.
Hautala jätti keskiviikkona EU-komissiolle ja jäsenmaiden neuvostolle kirjalliset kysymykset, joissa hän kysyy, ovatko komissio ja jäsenmaat ryhtyneet toimiin valvontateknologian viennin kieltämiseksi ihmisoikeuksia rikkoviin maihin.
Hautala jätti kysymykset yhdessä parlamentin liberaaliryhmään kuuluvan hollantilaismepin Marietje Schaaken kanssa.
Hautala viittaa kysymyksissään Nokia Siemens Networksin Iranille vuonna 2008 myymään valvontalaitteistoon."
Tää on niin tätä.
-
"Nokiaa ja SonyEricssonia vaaditaan tilille itäisen Kongo-Kinshasan väkivaltaisesta tilanteesta. Sotaisuuksien pirstomalta alueelta louhitaan tinaa ja kultaa sekä tantaalia ja tungsteenia, joita käytetään matkapuhelimissa ja tietokoneissa.
Kongo-Kinshasan puolesta esitetty ja Ruotsissa keskiviikkona julkistettu vaatimus ja siihen liittyvä raportti ovat peräisin eri maissa toimivien ja EU-komission rahoittamien reilun kaupan kansalaisjärjestöjen kolmivuotisesta kampanjasta MakeITfair.
Suomesta mukana on Finnwatch ja Pro Fair Trade Finland."
Nokia tilille Kongon väkivaltaisesta tilanteesta??? WTF!!! ???
No tää on taas tätä punavihreää populismia...
-
Vihreä populisti: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201010130214224_uu.shtml
Keskiviikkona Ylestä potkut saanut ankkuri Kimmo Wilska on ollut ennen oluttempaustaankin julkisuudessa päihdeasioissa. Kysymys herääkin, onko mies lähdössä jälleen mukaan politiikkaan ja oliko keskiviikon tempaus vain vaalikampanjan avaus.
Wilska oli keväällä 2009 Ylen aamu-tv:ssä puhumassa kannabiksen laillistamisen puolesta. Wilska on Humaani päihdepolitiikka ry:n puheenjohtaja ja hän on tehnyt työtä myös Suomen kannabisyhdistyksen hyväksi.
Olut on vakava asia, ei siitä saa laskea leikkiä ??? ;D
-
Tää on just' se asia jota kaikki ei ymmärrä. Jos arvostelee nykyistä tilannetta ja harjoitettua maatalouspolitiikkaa, niin joidenkin mielestä se on kateellisuutta. Oikeasti se ei ole hyökkäys ketään vastaan henk' koht'. Se että täällä joutuu käyttämään välillä härskiäkin kieltä johtuu näistä Antidesanteista
Eläkelläis-SDPede ei oo vielä härskiä nähänykhän... 8)
-
Persuilla ei ole monessakaan vaalipiirissä kannatuksestaan huolimatta uskottavia ehdokkaita, jotka kykenisivät myös toimimaan likikään samalla teholla kuin paikkansa vakiinnuttaneet puolueet.
No ei ehkä ole, mutta kyllä niitä tulee kun puolue pääsee sisään hallitukseen, eikös nämä virkamiehet aina nimitetä niiden puolueiden jäsenistä, jotka hallituksessa istuvat ...
Menee tietenkin aikansa, ennenkuin joka organisaatioon on ajettu oma kiintiöpersu virkamieheksi sisään ????
Mutta jostakihan sitä on lähettävä ...
-
Populismi kuuluu jokaisen poliittisen puolueen toimintasysteemeihin, eihän ne muuten saisi yhtään ääntä ????
Soinin kaltaisia demokratia tarvitsee, esim. kepulle tekee erittäin hyvää välillä saada muistutus siitä mistä ne äänet oikein tulee, niin tietää sitten kannataako sorvata maakunnille tämmöisiä jätevesilain kaltaisia menoautomaatteja maksettavaksi ????
Mitäs se populismi tarkottaa?
Onks se sitä että puhutaan niin että tälläinen tyhmäkin ymmärtää asian,ja sitä mitä mieltä köyhätkin ovat??
Populismi mm. sitä että väitetään että kaikkien on pistettävä vähintään 10000€ jätevedenpuhdistusjärjestelmiin, joka ei pidä alkuunkaan paikkansa.
populismia ei ole ett keppulit ajoivat tällaisen asetuksen ymmärtämättä itsekkään
sen tehottumuutta ja kalleutta ja populismi vaan jatkuu kun omia virheitä ei voida korjata vaan keskitytään syyttelemään muita jotka asiasta valittavat
sitä se vaaliraha teettää ;D ;D ;D

Tään jätevesilain noi vihreet virkamiehet on junailleet kyllä hyvin, kepu meni niiden miinaan ????
Ja maakunta maksaa ...