Mikä eron on uskovaisella ja ateistilla. Uskovainen saa kaiken anteeksi, kun tunnustaa syntinsä. Lasten hyväksikäytön ja raiskauksetkin. Ateisti ei saa anteeksi. Joutuu elämään tekosiensa kanssa loppuelämän. Siksi ateistit eivät yleensä raiskaa tai ole pedofiilejä. Papit ovat yleensä hyin kunnostautuneet kyseisissä rikoksissa.
Jumala antaa anteeksi sille joka aidosti katuu ja todella lopettaa synnin tekemisen. Mutta ihmiset eivät ihan vähällä unohda tämmöisiä juttuja. Esim. Nokia Mission entinen johtaja Markku Koivisto ei nauti kovin suurta luottamusta Suomen kristillisissä piireissä. Koiviston katumuksen "asteesta" ja vakavuudesta en mitään tiedä joten siihen en kantaa ota eikä siitä enempää.
Monesti raiskaukseen ja pedofiiliaan syyllistynyt on henkisesti häiriintynyt joten osanneeko tuollaiset katuakaan?
Enemmistö pedofiileista ja raiskaajista on ateisteja. Esimerkiksi Jammu Siltavuori ei tietääkseni ollut minkään sortin uskovainen. Viimeaikoina julkisuuteen tulleet tapaukset kristillisistä piireistä johtuu siitä että kauan vaietuista asioista on onneksi uskallettu ruveta puhumaan. Lestadiolaisille on häpeäksi etteivät pesseet tätä pyykkiä kunnolla. Mutta sellaisilta joilla omasta mielestään "on taivasten valtakunnan avaimet" ei voi muuta odottaakaan.
Katolilaisuudessa papeilta on normaali jokaiselle ihmiselle kuuluva sukupuolielämä kielletty selibaatilla, luonnon ja Raamatunkin vastaisesti. Ja kun normaalia jokaisella olevaa ominaisuutta ei pääse luonnollisesti toteuttamaan niin sitten se toteutuu epänormaalilla ja sairaaloisella tavalla.