Käytännön maataloudessa ei niittokoneen hankintaa suunnitella. Sellainen ostetaan, jos hyvältä tuntuu, ja sopivan käytetyn löytää
Jos alkaa suunnitteleen, tulee vaan tulokseen, että mikään ei kannata paitsi kuin teettää muilla.
Lieriökoneen huono puoli on, että korkeista lieriöistä johtuen sen runkoon tulee kova vääntörasitus, on siis rikkoutumisherkempi, ja työleveydeltään kapeampi. 5 ha alalle saattaisi riittääkin.
Sormipalkkikoneen huono puoli on, että niitä ei enää valmisteta. Hyvä puoli on, että sillä voi niittää myös kaislikkoa rantavedessä.
Lautaskoneet jakautuvat karkeasti hihna- ja ratasvetoisiin, viimemainitut vähemmän vikaantuvia, mutta kalliimpia. Hihnavetoisia ei enää valmisteta, mutta käytettynä saa.
Lautasniittokone, jossa riittävän paksut terät, soveltuu hyvin puhdistusniittoon sekä tien- ja pellonpientareiden niittoon, ja sillä tekee helposti muutaman hehtaarin esikuivattua heinääkin, jos on lisäksi joku karhotusvehe tai pöyhin.
Käytetyissä koneissa myös pienten niittomurskainten hinnat ovat kohtuullisia, paljon halvempia kuin uudet niittokoneet. Valmet 500:lle sellainen on kuitenkin liian painava, ellei sitten pura murskainosaa kokonaan pois. Muutenkaan työleveys ei ehkä tuolle traktorille passaa olla kovin paljoa yli 2 metrin, jotta toinenkin takapyörä kestää maassa.