Nyt on uusi traktori tilattu, harmi vaan kun en saanut tarjousta kotimaisesta traktorista taaskaan
Mistähän näitä Valtran myyjiä oikein tulee
Osa syyllistä voi katso peilistä, jollei tarjousta saa
Näin on. Kyllä myyjistä tulee oikein maanvaiva, kun hoksaavat että kyselijä on ostotuulella.
Itse jätin sähköpostilla kyselyn joulun alla valtralle ja konekeskolle, k vastas eka arkiaamuna soitolla mutta valtralta ei ole kuulunu. k sai kaupan kahden päivän kuluttua, erittäin asiallista palvelua, varaosat onkin sitten eri asia.
Mää kävin kyllä liikkeissä paikanpäällä. Ei olisi tullut mieleenkään tehdä traktorikauppaa pelkästään sähköpostin välityksellä. Noita soittelijoita ja sähköpostihorisijoita taitaa olla ihan vaivaksi asti, koskapa käynnin jälkeen alkoi puhelin soida alokseen. Traktorit kun nykyään räätälöidään ostajan mukaan, niin liikkeessä on helpompi käydä eri vaihtoehtoja läpi. Tää on sitten sellaisen kerran kymmenessä vuodessa (korkeintaan) traktorikauppaa tekevän tuumiskelua, jonka nimi ei ole jobbareitten pikavalinnoissa.
Katokun minäkään en osta kun harvoin ja en tarvitse viljatilalla kuin vetokonetta kun kaikki työkoneet hinattavia. Ne päivät kun olen tilalla ni tehdään töitä eikä viiti ajella ympäriinsä, saa tuota lapin väliä ajaa ihan mukavasti. Nytkin tulin just auralenkiltä, :Dkirkon kieroa traktorilla
. Traktori josta kauppaa käytiin oli reilu3000 h ajettu 8110 mf.