Noin ajattelee kansa joka olettaa olevansa Jumalan valittu.
Kun uhoat niin yrittämisestä ja työn teosta, kaikki tuet kolmeksi vuodeksi pois, kaikilta tasapuolisesti, sopii mulle sopiiko sulle.
Ajatus on oikein mielenkiintoinen ja vähintään tutkimisen arvoinen. Kokeilukin saattaisi olla kokeilemisen arvoinen. Yleensäottaen ruikuttajat ovat niitä, joilla henkilökohtaisesti jokin asia on pielessä ja jos Eetua vertaa Veetiin, voidaan päätellä, että Veeti kuitenkin on tasapainossa.
Sitten Veetin tuloihin. Omien puheiden mukaan puhtaana 8000 tekemättä mitään. Mistähän ne ovat peräisin ja kuka ne rahat lopulta on hankkinut?
Maataloustuet valuvat suoraan kaupan kassaan ja kaupat rakentavat miljoonahalleja tulorahoituksella. Suomessa maksetaan asumistukea noin 2 mrd, joka puolestaan valuu vuokranantajien taskuun. Suomessa on paljon työllistäviä aloja, jotka suvereenisti ovat vierastyöläisten hallinnassa. Samaan aikaan samalla alalla ja samalla seudulla on työttömyyttä ja työvoimapula. Arvaappas, millä nämä työtävieroksuvat elävät ja minne niiden asumistuella maksamat vuokrat menevät?
Suomessa on noin 50000 maatilaa, joka ei suoraan kerro sen työllistävyyttä. Moni tila työllistää useita, mutta lukumäärältään suuri osa ei työllistä itseäänkään. Luulen, että eniten viljelijöiksi itseään kutusuvia asuu Helsingissä. Elintarviketeollisuus työllistää 300000 ihmistä ja ainakin osa maataloustuista valuu heidän palkanmaksuun. Outoa, ettei demarit puolusta maataloutta tuonkaan enempää, tosin ajaa maaseudun asiaa enemmän kuin kokkareet.
Pohjoinen tuotantotuki lienee ainoa tukimuoto, jossa maksettu tuki antaa jonkinlaista vastiketta. Tuessa on toki vääristymiä, mutta enemmän vääristymiä lienee niissä tukimuodoissa, jotka eivät edellytä tuotantoa ja näihin voi laskea kaikki muut tukimuodot. Lopulta vääristyneiden tukien nauttijoita esimerkiksi Puolangalla on vähemmän kuin kädessä sormia. Paljonkko etelässä on hömpän, ympäristönurmien ja luomun korkeita tukia nauttivia, jotka eivät tee juuri mitään tukien saamisen eteen?