Lainaus käyttäjältä: BACKSPACE - 07.03.14 - klo:15:19Lainaus käyttäjältä: antti-x - 07.03.14 - klo:15:12Minkä verran niitä vanhuksia sitten pitää hoitaa? Jonkin verran toki, mutta nyt tuntuu että about joka toista vanhusta pitäisi paapoa 50 000 eurolla viimeiset viisi elinvuotta? Usein suuri osa tästä paapomisesta rahoitetaan vanhuksen omalla eläkkeellä, mutta kuitenkin. Jos monet vanhukset ovatkin niin dementoituneita etteivät itse tajua tilaansa hävetä, niin onko se sitten omaisilta aitoa arvostusta että vaaditaan että mommon/vaarin vaipat vaihdetaan kolme eikä kaksi kertaa päivässä?Meinaan että itselle olisi eutanasia mieluinen ratkaisu mikäli vaippoihin päädyn eikä ole todennäköistä että se olisi tilapäistä. Ja moni muu täällä on varmaan samalla linjalla, ja ehkä jopa tietää vanhempiensa olleen ihan samanlaisia. Mutta kun se järki on vaarilta hiipunut pikkuhiljaa, niin nyt tuntuu jo ihan normaalilta että hän istuu/makaa jossain pienessä huoneessa vaipoissa eikä ole tunnistanut ketään kolmeen vuoteen. Jos vaari taas olisi suoraan traktorin ratista päätynyt samaan tilaan, hänet olisi oma poika tukehduttanut kuukauden päästä vaikka tyynyllä sen sijaan että katselisi moista alennustilaa.Vanhustenhoidon ideahan on siirtää rahaa "hoitoyritysten" tileille.Miten ihmeessä rahaa voi oikeasti palaa 50 000€/ukko/vuosi... niin kuin oikeasti hoitokodin täytyy tuottaa massia omistajille/osakkeenomistajille tuotto odotus on 25%
Lainaus käyttäjältä: antti-x - 07.03.14 - klo:15:12Minkä verran niitä vanhuksia sitten pitää hoitaa? Jonkin verran toki, mutta nyt tuntuu että about joka toista vanhusta pitäisi paapoa 50 000 eurolla viimeiset viisi elinvuotta? Usein suuri osa tästä paapomisesta rahoitetaan vanhuksen omalla eläkkeellä, mutta kuitenkin. Jos monet vanhukset ovatkin niin dementoituneita etteivät itse tajua tilaansa hävetä, niin onko se sitten omaisilta aitoa arvostusta että vaaditaan että mommon/vaarin vaipat vaihdetaan kolme eikä kaksi kertaa päivässä?Meinaan että itselle olisi eutanasia mieluinen ratkaisu mikäli vaippoihin päädyn eikä ole todennäköistä että se olisi tilapäistä. Ja moni muu täällä on varmaan samalla linjalla, ja ehkä jopa tietää vanhempiensa olleen ihan samanlaisia. Mutta kun se järki on vaarilta hiipunut pikkuhiljaa, niin nyt tuntuu jo ihan normaalilta että hän istuu/makaa jossain pienessä huoneessa vaipoissa eikä ole tunnistanut ketään kolmeen vuoteen. Jos vaari taas olisi suoraan traktorin ratista päätynyt samaan tilaan, hänet olisi oma poika tukehduttanut kuukauden päästä vaikka tyynyllä sen sijaan että katselisi moista alennustilaa.Vanhustenhoidon ideahan on siirtää rahaa "hoitoyritysten" tileille.Miten ihmeessä rahaa voi oikeasti palaa 50 000€/ukko/vuosi... niin kuin oikeasti
Minkä verran niitä vanhuksia sitten pitää hoitaa? Jonkin verran toki, mutta nyt tuntuu että about joka toista vanhusta pitäisi paapoa 50 000 eurolla viimeiset viisi elinvuotta? Usein suuri osa tästä paapomisesta rahoitetaan vanhuksen omalla eläkkeellä, mutta kuitenkin. Jos monet vanhukset ovatkin niin dementoituneita etteivät itse tajua tilaansa hävetä, niin onko se sitten omaisilta aitoa arvostusta että vaaditaan että mommon/vaarin vaipat vaihdetaan kolme eikä kaksi kertaa päivässä?Meinaan että itselle olisi eutanasia mieluinen ratkaisu mikäli vaippoihin päädyn eikä ole todennäköistä että se olisi tilapäistä. Ja moni muu täällä on varmaan samalla linjalla, ja ehkä jopa tietää vanhempiensa olleen ihan samanlaisia. Mutta kun se järki on vaarilta hiipunut pikkuhiljaa, niin nyt tuntuu jo ihan normaalilta että hän istuu/makaa jossain pienessä huoneessa vaipoissa eikä ole tunnistanut ketään kolmeen vuoteen. Jos vaari taas olisi suoraan traktorin ratista päätynyt samaan tilaan, hänet olisi oma poika tukehduttanut kuukauden päästä vaikka tyynyllä sen sijaan että katselisi moista alennustilaa.
Lainaus käyttäjältä: apilas - 07.03.14 - klo:19:05Lainaus käyttäjältä: BACKSPACE - 07.03.14 - klo:15:19Lainaus käyttäjältä: antti-x - 07.03.14 - klo:15:12Minkä verran niitä vanhuksia sitten pitää hoitaa? Jonkin verran toki, mutta nyt tuntuu että about joka toista vanhusta pitäisi paapoa 50 000 eurolla viimeiset viisi elinvuotta? Usein suuri osa tästä paapomisesta rahoitetaan vanhuksen omalla eläkkeellä, mutta kuitenkin. Jos monet vanhukset ovatkin niin dementoituneita etteivät itse tajua tilaansa hävetä, niin onko se sitten omaisilta aitoa arvostusta että vaaditaan että mommon/vaarin vaipat vaihdetaan kolme eikä kaksi kertaa päivässä?Meinaan että itselle olisi eutanasia mieluinen ratkaisu mikäli vaippoihin päädyn eikä ole todennäköistä että se olisi tilapäistä. Ja moni muu täällä on varmaan samalla linjalla, ja ehkä jopa tietää vanhempiensa olleen ihan samanlaisia. Mutta kun se järki on vaarilta hiipunut pikkuhiljaa, niin nyt tuntuu jo ihan normaalilta että hän istuu/makaa jossain pienessä huoneessa vaipoissa eikä ole tunnistanut ketään kolmeen vuoteen. Jos vaari taas olisi suoraan traktorin ratista päätynyt samaan tilaan, hänet olisi oma poika tukehduttanut kuukauden päästä vaikka tyynyllä sen sijaan että katselisi moista alennustilaa.Vanhustenhoidon ideahan on siirtää rahaa "hoitoyritysten" tileille.Miten ihmeessä rahaa voi oikeasti palaa 50 000€/ukko/vuosi... niin kuin oikeasti hoitokodin täytyy tuottaa massia omistajille/osakkeenomistajille tuotto odotus on 25% Apekin alkaa päästä jyvälle pisneksestä...
Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:19:37Lainaus käyttäjältä: apilas - 07.03.14 - klo:19:05Lainaus käyttäjältä: BACKSPACE - 07.03.14 - klo:15:19Lainaus käyttäjältä: antti-x - 07.03.14 - klo:15:12Minkä verran niitä vanhuksia sitten pitää hoitaa? Jonkin verran toki, mutta nyt tuntuu että about joka toista vanhusta pitäisi paapoa 50 000 eurolla viimeiset viisi elinvuotta? Usein suuri osa tästä paapomisesta rahoitetaan vanhuksen omalla eläkkeellä, mutta kuitenkin. Jos monet vanhukset ovatkin niin dementoituneita etteivät itse tajua tilaansa hävetä, niin onko se sitten omaisilta aitoa arvostusta että vaaditaan että mommon/vaarin vaipat vaihdetaan kolme eikä kaksi kertaa päivässä?Meinaan että itselle olisi eutanasia mieluinen ratkaisu mikäli vaippoihin päädyn eikä ole todennäköistä että se olisi tilapäistä. Ja moni muu täällä on varmaan samalla linjalla, ja ehkä jopa tietää vanhempiensa olleen ihan samanlaisia. Mutta kun se järki on vaarilta hiipunut pikkuhiljaa, niin nyt tuntuu jo ihan normaalilta että hän istuu/makaa jossain pienessä huoneessa vaipoissa eikä ole tunnistanut ketään kolmeen vuoteen. Jos vaari taas olisi suoraan traktorin ratista päätynyt samaan tilaan, hänet olisi oma poika tukehduttanut kuukauden päästä vaikka tyynyllä sen sijaan että katselisi moista alennustilaa.Vanhustenhoidon ideahan on siirtää rahaa "hoitoyritysten" tileille.Miten ihmeessä rahaa voi oikeasti palaa 50 000€/ukko/vuosi... niin kuin oikeasti hoitokodin täytyy tuottaa massia omistajille/osakkeenomistajille tuotto odotus on 25% Apekin alkaa päästä jyvälle pisneksestä...Ja siitä miksi näitä palveluita yksityistetään 10 "lihamummoa" tuottaa siis 500 000€ vuodessa... Ruoka, vaipat, ja huumeet 5000€/mummo/vuosi.. Rakennus 20 tonnia ja "hoitotyö" 80 tonnia. 350 tonnia voittoa vuodessa
Lainaus käyttäjältä: BACKSPACE - 07.03.14 - klo:19:41Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:19:37Lainaus käyttäjältä: apilas - 07.03.14 - klo:19:05Lainaus käyttäjältä: BACKSPACE - 07.03.14 - klo:15:19Lainaus käyttäjältä: antti-x - 07.03.14 - klo:15:12Minkä verran niitä vanhuksia sitten pitää hoitaa? Jonkin verran toki, mutta nyt tuntuu että about joka toista vanhusta pitäisi paapoa 50 000 eurolla viimeiset viisi elinvuotta? Usein suuri osa tästä paapomisesta rahoitetaan vanhuksen omalla eläkkeellä, mutta kuitenkin. Jos monet vanhukset ovatkin niin dementoituneita etteivät itse tajua tilaansa hävetä, niin onko se sitten omaisilta aitoa arvostusta että vaaditaan että mommon/vaarin vaipat vaihdetaan kolme eikä kaksi kertaa päivässä?Meinaan että itselle olisi eutanasia mieluinen ratkaisu mikäli vaippoihin päädyn eikä ole todennäköistä että se olisi tilapäistä. Ja moni muu täällä on varmaan samalla linjalla, ja ehkä jopa tietää vanhempiensa olleen ihan samanlaisia. Mutta kun se järki on vaarilta hiipunut pikkuhiljaa, niin nyt tuntuu jo ihan normaalilta että hän istuu/makaa jossain pienessä huoneessa vaipoissa eikä ole tunnistanut ketään kolmeen vuoteen. Jos vaari taas olisi suoraan traktorin ratista päätynyt samaan tilaan, hänet olisi oma poika tukehduttanut kuukauden päästä vaikka tyynyllä sen sijaan että katselisi moista alennustilaa.Vanhustenhoidon ideahan on siirtää rahaa "hoitoyritysten" tileille.Miten ihmeessä rahaa voi oikeasti palaa 50 000€/ukko/vuosi... niin kuin oikeasti hoitokodin täytyy tuottaa massia omistajille/osakkeenomistajille tuotto odotus on 25% Apekin alkaa päästä jyvälle pisneksestä...Ja siitä miksi näitä palveluita yksityistetään 10 "lihamummoa" tuottaa siis 500 000€ vuodessa... Ruoka, vaipat, ja huumeet 5000€/mummo/vuosi.. Rakennus 20 tonnia ja "hoitotyö" 80 tonnia. 350 tonnia voittoa vuodessa Alkaisin heti, jos en olis niin laiska, ja massia ei olis jo riittävästi.
Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:19:42Lainaus käyttäjältä: BACKSPACE - 07.03.14 - klo:19:41Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:19:37Lainaus käyttäjältä: apilas - 07.03.14 - klo:19:05Lainaus käyttäjältä: BACKSPACE - 07.03.14 - klo:15:19Lainaus käyttäjältä: antti-x - 07.03.14 - klo:15:12Minkä verran niitä vanhuksia sitten pitää hoitaa? Jonkin verran toki, mutta nyt tuntuu että about joka toista vanhusta pitäisi paapoa 50 000 eurolla viimeiset viisi elinvuotta? Usein suuri osa tästä paapomisesta rahoitetaan vanhuksen omalla eläkkeellä, mutta kuitenkin. Jos monet vanhukset ovatkin niin dementoituneita etteivät itse tajua tilaansa hävetä, niin onko se sitten omaisilta aitoa arvostusta että vaaditaan että mommon/vaarin vaipat vaihdetaan kolme eikä kaksi kertaa päivässä?Meinaan että itselle olisi eutanasia mieluinen ratkaisu mikäli vaippoihin päädyn eikä ole todennäköistä että se olisi tilapäistä. Ja moni muu täällä on varmaan samalla linjalla, ja ehkä jopa tietää vanhempiensa olleen ihan samanlaisia. Mutta kun se järki on vaarilta hiipunut pikkuhiljaa, niin nyt tuntuu jo ihan normaalilta että hän istuu/makaa jossain pienessä huoneessa vaipoissa eikä ole tunnistanut ketään kolmeen vuoteen. Jos vaari taas olisi suoraan traktorin ratista päätynyt samaan tilaan, hänet olisi oma poika tukehduttanut kuukauden päästä vaikka tyynyllä sen sijaan että katselisi moista alennustilaa.Vanhustenhoidon ideahan on siirtää rahaa "hoitoyritysten" tileille.Miten ihmeessä rahaa voi oikeasti palaa 50 000€/ukko/vuosi... niin kuin oikeasti hoitokodin täytyy tuottaa massia omistajille/osakkeenomistajille tuotto odotus on 25% Apekin alkaa päästä jyvälle pisneksestä...Ja siitä miksi näitä palveluita yksityistetään 10 "lihamummoa" tuottaa siis 500 000€ vuodessa... Ruoka, vaipat, ja huumeet 5000€/mummo/vuosi.. Rakennus 20 tonnia ja "hoitotyö" 80 tonnia. 350 tonnia voittoa vuodessa Alkaisin heti, jos en olis niin laiska, ja massia ei olis jo riittävästi. Oishan tuossa liikaa vaivaa ja mummoja
Niinpä. Suomenruotsalaisten kovin yleinen ongelma. Kun ei ole oikeaa kieltä, mitä oman pitäjän ulkopuolella oikein ymmärettäisiin...
Lainaus käyttäjältä: mah - 07.03.14 - klo:13:23Niinpä. Suomenruotsalaisten kovin yleinen ongelma. Kun ei ole oikeaa kieltä, mitä oman pitäjän ulkopuolella oikein ymmärettäisiin... Eksää siellä naapuripitäjässä ymmärrä mitä minä kirjoitan? Kukahan agronettiläisistä voisi antaa mulle pakkosuomen tunteja?
Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:14Lainaus käyttäjältä: mah - 07.03.14 - klo:13:23Niinpä. Suomenruotsalaisten kovin yleinen ongelma. Kun ei ole oikeaa kieltä, mitä oman pitäjän ulkopuolella oikein ymmärettäisiin... Eksää siellä naapuripitäjässä ymmärrä mitä minä kirjoitan? Kukahan agronettiläisistä voisi antaa mulle pakkosuomen tunteja? Sorkkis.
Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:17Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:14Lainaus käyttäjältä: mah - 07.03.14 - klo:13:23Niinpä. Suomenruotsalaisten kovin yleinen ongelma. Kun ei ole oikeaa kieltä, mitä oman pitäjän ulkopuolella oikein ymmärettäisiin... Eksää siellä naapuripitäjässä ymmärrä mitä minä kirjoitan? Kukahan agronettiläisistä voisi antaa mulle pakkosuomen tunteja? Sorkkis. Mut Curtulla saattaisi olla taito suusta suuhun menetelmällä, näistä kirjallisista ei ny niin väliä, ei vaan ole näkynyt.
Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:21Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:17Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:14Lainaus käyttäjältä: mah - 07.03.14 - klo:13:23Niinpä. Suomenruotsalaisten kovin yleinen ongelma. Kun ei ole oikeaa kieltä, mitä oman pitäjän ulkopuolella oikein ymmärettäisiin... Eksää siellä naapuripitäjässä ymmärrä mitä minä kirjoitan? Kukahan agronettiläisistä voisi antaa mulle pakkosuomen tunteja? Sorkkis. Mut Curtulla saattaisi olla taito suusta suuhun menetelmällä, näistä kirjallisista ei ny niin väliä, ei vaan ole näkynyt. Mut Sorkka osaa motivoida. Opi tai....
Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:24Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:21Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:17Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:14Lainaus käyttäjältä: mah - 07.03.14 - klo:13:23Niinpä. Suomenruotsalaisten kovin yleinen ongelma. Kun ei ole oikeaa kieltä, mitä oman pitäjän ulkopuolella oikein ymmärettäisiin... Eksää siellä naapuripitäjässä ymmärrä mitä minä kirjoitan? Kukahan agronettiläisistä voisi antaa mulle pakkosuomen tunteja? Sorkkis. Mut Curtulla saattaisi olla taito suusta suuhun menetelmällä, näistä kirjallisista ei ny niin väliä, ei vaan ole näkynyt. Mut Sorkka osaa motivoida. Opi tai.... Mutta ossako suomea?
Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:26Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:24Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:21Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:17Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:14Lainaus käyttäjältä: mah - 07.03.14 - klo:13:23Niinpä. Suomenruotsalaisten kovin yleinen ongelma. Kun ei ole oikeaa kieltä, mitä oman pitäjän ulkopuolella oikein ymmärettäisiin... Eksää siellä naapuripitäjässä ymmärrä mitä minä kirjoitan? Kukahan agronettiläisistä voisi antaa mulle pakkosuomen tunteja? Sorkkis. Mut Curtulla saattaisi olla taito suusta suuhun menetelmällä, näistä kirjallisista ei ny niin väliä, ei vaan ole näkynyt. Mut Sorkka osaa motivoida. Opi tai.... Mutta ossako suomea? Koskea.
Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:27Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:26Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:24Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:21Lainaus käyttäjältä: Opelmies - 07.03.14 - klo:21:17Lainaus käyttäjältä: de Citonni - 07.03.14 - klo:21:14Lainaus käyttäjältä: mah - 07.03.14 - klo:13:23Niinpä. Suomenruotsalaisten kovin yleinen ongelma. Kun ei ole oikeaa kieltä, mitä oman pitäjän ulkopuolella oikein ymmärettäisiin... Eksää siellä naapuripitäjässä ymmärrä mitä minä kirjoitan? Kukahan agronettiläisistä voisi antaa mulle pakkosuomen tunteja? Sorkkis. Mut Curtulla saattaisi olla taito suusta suuhun menetelmällä, näistä kirjallisista ei ny niin väliä, ei vaan ole näkynyt. Mut Sorkka osaa motivoida. Opi tai.... Mutta ossako suomea? Koskea.No ei si, mä en anna koskea.