"" Kassakriisi uhkaa yhä useampia tiloja
Heikko kannattavuus on jo pitkään näivettänyt suomalaista maataloutta. Sen oireita ovat tuotannon ja uusien investointien väheneminen sekä monella tilalla tuotannosta luopuminen ilman jatkajaa.
Lukujen voi tietysti nähdä kertovan myös alan rakennemuutoksesta, jossa tuotanto
keskittyy vähitellen pienelle määrälle entistä suurempia tiloja. Kun koko ala on vaikeuksissa, ei rakennemuutos ole millään tavalla tervettä.
Yhä useampi maatila näyttää ajautuvan myös vakavaan maksuvalmiuskriisiin. Kun rahat eivät riitä välittömiin kuluihin, myös häiriöt käynnissä olevaan tuotantoon ovat vakavia ja tulevat nopeasti.
Talousahdinkoon ajautuneiden tilojen yhteydenotoista MTK:n toimihenkilöihin on tullut päivittäisiä. Esimerkiksi lannoitetilaukset, kotieläintilojen viljakaupat sekä säilörehunteko
ovat lykkääntyneet rahan puutteen vuoksi (MT 17.9.).""
Olisiko "etujätjestön" pitänyt keskittyä viime vuosikymmeninä viljelijäväestön etujen ajamiseen kepupuoluepolitikoinnin ja aluepolitikoinnin sijaan.
Yksi esimerkki "etujärjestön" törkeyksistä: "etujärjestö" torjui v. 1996 valtiovarainministeri sauli Niinistön tarjouksen pudottaa maatalous alempaan energiaveroluokkaan, tilalle vaati uutta ha-tukea C-alueelle. ynnä muuta, ynnä muuta kepupoliittista "edunvalvontaa" maatalouden vahingoksi.