Onhan tämä oikeasti pelleilyä. Tämä kun tietyn sopimushuoltajan aluetta, eikä muut tule alueelle mielellään.
Kuulostaa jo lähes DeLavalin touhulta. Paitsi, että sitä lähintä ei voi ottaa, kun se lähin ei ole tämän alueen huoltaja. Alueen huoltomies tulee 60km:n päästä ja pelkät matkat maksaa 100euroa. Luulis sen saavan ottaa tuosta 12km:n päästä, mutta ei saanut
Onneksi tällä alueella on niin heikosti toisiaan karehtivia huoltomiehiä, että kaikkia voi häiritä tarvittaes. Ja tosiaankin sitä toiseksi lähintä tulee massikka asiois häirittyä - nykyään
Mistähän se täälläkin johtuu että ainakin Caseja ja Massikoita on Valtran huollossa enemmän kun Casen ja Massikan omassa huollossa Sitten siellä on näitä (siis Valtran huollossa) "vierailevia huoltomiehiä" ilman haalareita tietokoneiden kanssa lukemassa vikakoodeja ja korjaamassa vikaa.
Käyhän se tietysti noinkin
Nyt täytyy sanoa, että omaa nykyistä lähintä massikan huoltajaa en ole käyttänyt siksi, kun opin kulkemaan sen kans jo kauempana. Tämäkin lähinnä vain siksi, että silloinen lähin lopetti. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että jos huoltaja sanoo, että eipä noita paljon tässä huollossa käy, niin saattaapi tieto taito olla hieman eri, kuin huoltamolla jossa ruuvataan joka päivä massikoita ja maine kiirii ympäri maakuntaa. Lähintä k-huoltoa käyttänyt ihan sekalaisten vehkeiden korjauksissa ja ei sitä voi moittia, palvelu on hyvää ja sesonki remontteihin on aina miehiä joita vapautetaan muista hommista.