Pauttiarallaa 20kpl 140hehdon tuutillista meni läpi 1995 mallisesta Antista. Ei kaikki täysiä olleet.
Onneks on noita viherhärdelleitä ja säiliksiä ni helpotti tämmötteenä syksynä tilannetta eikä pukannu soijaa kelien takia....
Jokaisella viljamiehellä pitää olla säiliksellä jonkin verran joka vuosi. Täytyyhän sitä mahdollisen tarkastajan paikalle tullen pystyä osoittamaan, että osa kuivapaskasta/ lietteestä/ apupaskasta on levitetty säiliörehunurmelle, vaikka oikeasti viljalohkot ovat saaneetkin tuplamäärän ravinnetta sallittuun nähden. Näin se menee, hiukan halpaa salpietaria huiskaistaan levittimellä säilikselle ettei se ihan vaaleana paljasta totuutta tarkastajalle.
Sitten kehutaan kymppitonnin sadoilla netissä, vaikka luvanvaraisella lannoitustasolla viisikin tonnia olisi SASsimaisena vuonna enemmän kuin tarpeeksi.
Maaperänäytteet otetaan sitten pientareilta,,, juu, ei näytä olevan fosforit ollenkaan koholla. Tutkijat ihmettelee, miksei vesistöjen rehevöitymiselle näy ollenkaan loppua, vaikka maajussit sitoutuvat ymppien ehtoihin. Mut mitä väliä, kunhan veronmaksajat vaan edelleen suostuvat maksamaan pienen kansanosan pelleilyn ja vedätyksen.
Kaikki hyvin siihen asti, kunnes tarkastajat velvoitetaan ottamaan pistokokein maaperän viljavuusnäytteet tilavalvontakäyntien yhteydessä. Sekin aika tulee vielä.
Se, kuka ottaa isoimmat herneet tästä kirjoituksesta sieraimeen, se tuntee kovimman piston sydämessään. Sillä se koira älähtää, johon kalikka koviten kolahtaa.