Jos kirjaa on levinnyt alle 20 kappaletta se ei ole päässyt käytännössä levitykseen,jos kustantaja olisi päättänyt takaisinvedosta sitä olisi jäänyt maailmalle enemmän.Todennäköisesti tekijä on katsonut parhaaksi jättää kirjat varastoon,ainakin joksikin ajaksi.En yhtään ihmettelisi vaikka tulisi jonain päivänä myyntiin.
Tuskin myynnistä poisvedettyjä kirjoja on olemassa, jos hävittämisen takana /maksajana on UM.
MTK-kirjojen lisäksi on kirja kaikilla niillä UM:n EU-neuvottelijoilla (Jarmo Vaittista lukuunottamatta), joiden nimet Kuosmanen kiitoksesaan mainitsee manuskriptinsa lukijoiksi.
Lisäksi Akateemisesta kirjakaupasta myytiin muutama kirja, joita ei saatu takaisin. Kopioni on tällaisesta kirjasta.
Lain vaatimia vapaakappaleitakaan ei ole toimitettu Helsingin yliopiston kirjastoon.
Eikä isbn-laitoksen viranhaltijat ole ko. asiasta kiinnostuneet.
Se kertoo jotakin siitä, ettei Suomi ole korruptoitumaton maa.
Mainittakoon vielä, että Heikki Haavistolla ei ole Kuosmasen kirjaa.