Aika heikosti lumi peittää vieläkin etelärannikkoa. Lohjalla on tullut parikymmentä senttiä loskaa. Mutta Saloon päin on lähes lumettomia alueita. Voisi ajatella, että nyt tuulen jälkeen tulee pitkälliset kovat pakkaset, mutta enpä usko on sen verta 2008 ja 2009 kaltainen talviaika.
Maaliskuulla nähdään pakkasia, toivottavasti hieman lunta edes. Suurin todennäköisyys on kuivalle keväälle, joten levitin on otettava jo ketjulliseen traktoriin taakse. Maassa ei vieläkään ole kalkinlevitinkoneelle riittävää routaa. Ei viittisi tallauttaa matoja. Tai jotain.
Mut ei se Proline - Topsin kyllä tainnut tänä vuonna asiaan vaikuttaa. Se tulee, mitä tulee, tuurista kiinni.
-SS-