Suomalaisen maatalouspolitiikan suurin ongelma on överiksi mennyt yhdenvertaisuus, tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuusajattelu. Kaikkia pitää kohdella tasapuolisesti eli tasapuolisen kurjasti, ketään ei saa syrjiä, eli kellekkään ei saa tulla paha mieli siitä että tuota toista tuottajaryhmää kohdelaankin paremmin.
Pitäisi vaan yksinkertaisesti päättää että noita tuetaan, mutta noita ei.
Kelan sosiaalituetkin kyytipojaksi töissä kävijöille, ja köyhemmiltä kokonaan pois.
Näinhän se olisi reilua.
Miksi jotakin tuottajaryhmää tarvitsisi muutenkaan kohdella toista ryhmää paremmin, kun jo yhtä ryhmää valmiiksi jo kohdellaan paremmin, tuet kahteen kertaan, ensin peltoviljelylle, ja uudestaan eläinviljelylle, ja pellonkin kautta eläinviuljelylle. Ja pohjoisessa vielä tuotantopalkkiot ja pohjoiset tuet päälle.
Miksi eläintilan pelto sitten onkaan muka-arvokkaampaa tuettavaksi kuin kasvinviljelijän pelto. Miksi luonnonhaitta olisi ison tilan ja elukkarakennuksen vieressä kasvavalle vehnälle isompi kuin pienen tilan vehnälle.
CAP-tuki muutenkin on pellolla viljeltävän tuotteen hinnan alentamisesta maksettu korvaus, saako iso tila muka niin paljon
huonompaa hintaa tuotteistaan, että se CAP-tuen siksi pitäisi olla isompi ? Ymmärtäisin vinkumisen "liiasta tasa-arvosta" olevan silloin oikeutettu, jos tuki olisi tasan per tila. Esimerkiksi tasan jaettuna 46000 per isäntä. Kyllä siinä ison tilan isäntä voisikin alkaa vinkua, koska Suomessa tahtoo osa tuistakin mennä agrobisnesrumpupuimurien lyhennyksiin..
-SS-