Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Viljelijä evp - 18.04.23 - klo:16:53
-
Nimittäin pettää ne puoluetta äänestäneet joilla vielä oli uskoa tuohon iltaruskon puolueeseen. Ja pettää juuri siten ettei ota vastuuta maan asioiden hoitamiseen vaan jää oppositioon ruikuttamaan. Ja tämä kepun oppositiopolitiikka on kyllä nähty, hörpitään sumppia siellä eduskunnan kuppilassa ja kerrotaan vitsejä ynnä näpelöidään kännykkää sekä nautitaan eduskunnan tarjoamista palveluista esim. taksikortit edustusviinat ym. Ei ole annika oikein ajantasalla miten asioita oikeesti hoidetaan. Olis pitänyt aikanaan olla jämäkämpää eikä pelkästään hymyillä. No onneksi en ole kepulainen enkä siksi tule.
-
Tais sun pettää ku noi korpee.
-
Onko Viljelijä evp siis kuitenkin äänestänyt kepua ja pettyi, kun kansa ei antanut kepun hallitustaipaleelle jatkoa? Luulisi, että tohtori Who olisi mielissään, kun kokoomus muodostaa jälkeen kerran hallituksen vihervasemmiston kanssa.
Kokoomus ei petä kokoomuslaisia - kokoomus valitsee AINA vihervasemmiston kumppaneikseen. :)
-
No nyt sattui pahasti kommenttini kepulaisista. On se kepulla edessä sellanen korpivaellus. Ja todellakin nyt se lopulta näkyy kepupolitiikka : ei sitten oteta vastuuta.Nyt olis se mahdollisuus korjata tekemänsä virheet kun menee siihen porvarihallitukseen,eikä aina haikailla sitä vasemmistoporukkaa mukaan.Mut kepuhan on aina ollut enempi vasemmalla kuin demarit. J kekkosen aikaan olivat enempi kommareita kuin skp:n saarisen aikaan.Jokaisella kunnon kepulla oli se kotiryssä joka juorusi suomen asia neuvostoliittoon ja se yksi oli pahin. Miettikää ny keput mihinä se aate on.
-
Kokoomus voitti vaalit, mutta on sormi suussa ja hukassa, kun pitäisi koota hallitus ilman kepua. Evp:kin on haukkunut koko ajan kepua, mutta nyt kepun pitäisi Evp:n mielestä väkisin mennä hallitukseen, vaikka oli vaalien suurin häviäjä.
Sitä saa mitä tilaa. Kokoomusta äänestäneet tilasivat samalla vihervasemmiston hallitukseen ja sen he saavat. Kokoomus ottaisi persutkin hallitukseen, mikäli persut muuttuisi vihervasemmistoksi. Persut persuina ei kelpaa kokoomukselle.
-
Siis kepu petti äänestäjänsä kun ei mennytkään eteenpäin vaan taaksepäin korvay luimistellen vastuuta pakoillen oppositioon. Muuten herra corholio, ikään en ole kokoomusta persuja vihreitä kepua vasemmistopuolueita enkä ristillisiä äänestänyt. revi siitä.
-
Enpä olisi arvannut Evp:tä RKP:läiseksi.
-
revi siitä
-
En revi. RKP pääsee kyllä hallitukseen ilman kepua. Eli turhaa keputtelua sinulta. 🐞
-
niin, hallituksessa olo on sitä vastuunkantoa ja äänestäjien arvostusta, jos ei ole mukana turha on arvostellakaan. Valitettavasti kepulle tulee korpivaellus alkiolaisille juurille. Mitäs menivät sinne kaupunkiin äniä kalasteleen turhanpäiväsillä lällätyksillä. Mut sitähän se on kun alkaa naisväki määräämään, mennään silleen kuin hormoonit kulloinkin sanoo.

Eli oppositiolla ei ole oikeutta arvostella hallitusta. Kokoomushan teki siis viime hallituskaudella ihan väärin, kun arvosteli Marinin hallitusta. Sitä en ymmärrä, että miksi vaalien ylivoimaisesti suurimman häviäjän pitäisi pyrkiä hallitukseen kansan tahdon vastaisesti. Eikö sitä ainakin aiemmin kutsuttu hillotolpalle pyrkimiseksi?
-
Jos menee oppositioon ilman että olisi tarjota hallitukselle vaihtoehto, ei todellakaan ole oikeutettu arvostelemaan.
Pelkkää puskista huutelua.
Säälittää niitä äänestäjiä, jotka eivät ymmärtäneet vastuuta koko Suomesta, tarkittaneen, vallankiimaa koko Suomesta.
-
noooo, katellaan kuin vallankiimainen kokoomus on, eiks es jo alkannu perumaan nuita vaatimuksiakin.. ei nyt sentäs 6 miljardia, kun joku 3-4 kin kelpaa...
-
Uuno-Eemelin mielestä hallitukseen liittyminen oli kepulta vallankiimaa. Saman logiikan mukaan kun Kepu nyt jättäytyy oppositioon, sillä on edelleen vallankiimaa.
Kesolan jutuissa ei ole mitään järkeä. Hullu vanhus.
-
On se kauhea kohtalo joutua näiden vesilahtelaisten vanhojen isäntien miniäksi tai vävyksi. Mitä tahansa teet, teet sen väärin.
Kärttyisille eläkepapparaisille ei mikään kelpaa, Talojussi ja Joukahainen keksivät aina syyn mistä valittaa. On siinä taakka olla näiden silmän alla, aina on vika muualla. :(
-
Minun ääni ei vihervasemmistoa palvele, sen takia en äänestänyt kepua. Nyt on kepu sitten menossa oppositioon vihervasemmiston kelkkaan. Saattaa olla että vastoin odotuksia sieltä on vielä vaikeampi nousta kuin järkevästä hallituksesta. Nimittäin jos kokoomus saa SDP:n mukaan ja pystyy jotain kriittisiä menoja leikkaamaan samalla kun pystyvät uudistamaan ja yhteensovittamaan työnteon tekemisen kannattavuutta, niin talous lähtee paremmalle uralle, jolloin opposition aseet on viety, ainakin kepun vastaväitteet.
-
Häkä vei sanat suusta, demarit jos on mukana ,saattaa yhteiskunta rauha säilyä
paremmin kuin puhtaalla porvari hallituksella.
-
rauha säilyy ehkä mut säilyykö suomi?
-
rauha säilyy ehkä mut säilyykö suomi?
👍👍👍
-
rauha säilyy ehkä mut säilyykö suomi?
Sipiläkin sai osittain läpi jotain juttuja ja työllisyysaste nousi yli tavoitteen. Ei kaikkea tarvitse uudistaa. Lindman tulee johtoon ja saavat jotain edes loivaa uudistusta ilman rettelöintiä, niin kyllä moni pieni oikeasuuntainen toimi parantaa taloutta huomattavasti.
-
On se kauhea kohtalo joutua näiden vesilahtelaisten vanhojen isäntien miniäksi tai vävyksi. Mitä tahansa teet, teet sen väärin.
Kärttyisille eläkepapparaisille ei mikään kelpaa, Talojussi ja Joukahainen keksivät aina syyn mistä valittaa. On siinä taakka olla näiden silmän alla, aina on vika muualla. :(
Liekö sitten ihan kauhea. Oikeastikin mielisairaita ... on olemassa. Mut tästä ei enempää.
-
Ja nyt tää kepusakki ei edes vastannut hallitustunnustelijan kysymyksiin. Kiukutellaan vaan. Todella petti ne jotka äänestivät vielä. Ja toisekseen tuoolasella porukalla mitä kepun johdossa on ei edes oppositiopolitiikka onnistu, pääasia että istuvat siellä eduskunnan kahviossa munkkikahveilla ja saunovat veronmaksajienpiikkiin.
-
Lasarus-mooses nousi kuolleista.😄😄😄
-
Kepu, vihervasemmiston pönkkä, ni.
-
Kepu itkettää Nekeä menemällä oppositioon. ;D ;D
-
Kepu itkettää Nekeä menemällä oppositioon. ;D ;D
Harmittaa. koska olen ollut uskossa, että kepu kantaa huolta maaseudun yrittäjistä. Ni.
-
Kepu itkettää Nekeä menemällä oppositioon. ;D ;D
Harmittaa. koska olen ollut uskossa, että kepu kantaa huolta maaseudun yrittäjistä. Ni.
Neke itkee, koska kepu oppi läksynsä eikä änkeä kansan tahdon vastaisesti hallitukseen, kun hävisi toistamiseen vaaleissa.
Eikö Nekellä ole siis yhtään uskoa kokoomukseen ja persuihin? :D
-
nih onhan tuo eemmeli ollut siinä asiassa oikeessa että kepu pettää, mut saattaapi se kokkarillakinolla totuuden hetket käsillä kun jouttvat persujen riepoteltavaksi.Puh johtajakin persuksissa on ituhippi ja minkä verran ne sitten eroo hutisalon porukoista, tuskin lainkaan. Se nähdäänn kyllä että turpet pysyy siellä missä kasvaakin, niitä ei enää esille kaiveta.
-
Yleensä puolueilla pyrkimys päästä hallitukseen ajamaan omaa linjaansa.
kepun linja mennä oppositioon.
Perusteena vallankiiman turvaaminen.
Tuo jos mikä äänestäjänsä pettämistä.
-
Nimittäin pettää ne puoluetta äänestäneet joilla vielä oli uskoa tuohon iltaruskon puolueeseen. Ja pettää juuri siten ettei ota vastuuta maan asioiden hoitamiseen vaan jää oppositioon ruikuttamaan. Ja tämä kepun oppositiopolitiikka on kyllä nähty, hörpitään sumppia siellä eduskunnan kuppilassa ja kerrotaan vitsejä ynnä näpelöidään kännykkää sekä nautitaan eduskunnan tarjoamista palveluista esim. taksikortit edustusviinat ym. Ei ole annika oikein ajantasalla miten asioita oikeesti hoidetaan. Olis pitänyt aikanaan olla jämäkämpää eikä pelkästään hymyillä. No onneksi en ole kepulainen enkä siksi tule.
Evepe sei petä koskkaan Aena sama polonen Nato sinuva polosta holohokkoonSano mit äsanot Naortattaa ;) ;) ;) ;)
Nyt, kun Kinnulan oma poika Mooses on linjoilla, niin pitääkin kysyä Kivijärven jäätilanteesta. Joko Mooses paattisi pian seilaa Kivijärvellä?😄😄
-
Mooses osasi kiteyttää hienosti, että Nato suojaa ja varjelee. :D
Nato sinuva varijelkoon Ummarratkö Sano mitä sanot
-
Nimittäin pettää ne puoluetta äänestäneet joilla vielä oli uskoa tuohon iltaruskon puolueeseen. Ja pettää juuri siten ettei ota vastuuta maan asioiden hoitamiseen vaan jää oppositioon ruikuttamaan. Ja tämä kepun oppositiopolitiikka on kyllä nähty, hörpitään sumppia siellä eduskunnan kuppilassa ja kerrotaan vitsejä ynnä näpelöidään kännykkää sekä nautitaan eduskunnan tarjoamista palveluista esim. taksikortit edustusviinat ym. Ei ole annika oikein ajantasalla miten asioita oikeesti hoidetaan. Olis pitänyt aikanaan olla jämäkämpää eikä pelkästään hymyillä. No onneksi en ole kepulainen enkä siksi tule.
Evepe sei petä koskkaan Aena sama polonen Nato sinuva polosta holohokkoonSano mit äsanot Naortattaa ;) ;) ;) ;)
Nyt, kun Kinnulan oma poika Mooses on linjoilla, niin pitääkin kysyä Kivijärven jäätilanteesta. Joko Mooses paattisi pian seilaa Kivijärvellä?😄😄
https://www.information.dk/indland/2023/04/forsvaret-bekraefter-rusland-specialfartoej-naer-nord-streams-spraengningspunkt?lst_mst
On tehty havavaintoja eteläisellä Itämerellä. Nyt ehkä Kaliningradissa. Jospa sitten kun jäät Lestijoessa sulaa niin nousee sitä pitkin Kivijärvelle. ;D