Vuotaja tiedetään viikon sisällä.
On jo tiedossa, Paavo Väyrynen. 😀😁🎅
Demarit ovat "kunnostautunee"t ennemminkin vuotajina Zavidovo-jutussakin:
"Tapaus johti Sorsan ensimmäisen hallituksen ulkomaankauppaministerin, Jussi Linnamon (sdp.) eroon ja ylijohtaja Seppo Lindblomin (sdp.) ja presidentin kansliapäällikön Antero Jyrängin (sdp.) tuomitsemiseen sakkorangaistukseen. Jyrängin sakkorangaistus tuli siitä, että hän tunnusti kuulusteluissa antaneensa osan saamastaan muistiosta Yleisradion radiojohtajan Eino S. Revon nähtäväksi.[2]
Oikeuskanslerin syytekirjelmän mukaan elo–syyskuussa 1972 SDP:n kansainvälisten asioiden sihteerinä toiminut Paavo Lipponen ja SDP:n tutkimusosaston päällikkö Aimo Kairamo vastaanottivat 19. elokuuta 1972 päivätyt salaiset Zavidovo-tiedot silloiselta SDP:n kauppa- ja teollisuusministeriltä Jussi Linnamolta. Muun muassa Lipposta ja SDP:n silloista kansanedustajaa ja ulkoasiainvaliokunnan jäsentä Erkki Tuomiojaa kuulusteltiin tapauksessa todistajana. Sitä, miten Vasabladetin toimittaja Tor Högnäs oli tiedot saanut, ei saatu vuonna 1973 käydyssä oikeudenkäynnissä lopullisesti selvitettyä. Sittemmin, vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, Erkki Tuomioja tunnusti vuotaneensa tiedot Tor Högnäsille. Tuomioja ei kertonut sitä, miten hän sai Zavidovo-muistiot käsiinsä."
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Zavidovo-vuoto