ollut kovin hiljainen, taitaa olla samanlainen sylikoira demareille kuin oli vanhanenki?
Eipä olen soininkaan puheisiin oikeasti toimivaa sisältöä tullut..... samaa helppo-heikin huutelua markkinoilla yhä edelleen.
Neljä vuotta pitkä aika huudella jonninjoutavuuksia. Tietysti kun huutelee paljon, niin joku heitto saattaa osuakin ja sillä on jälkeenpäin kiva viisastella.
helppoheikit huutelee populistiksi kun asialinjaa ei ole eikä ajatustakaan kuinka tehdään asiat paremmin,alkaa pottukuopasta populistiksi huutelu
On se jännä, perussuomalaiset sai 33 paikkaa tjsp eikä kukaan niitä äänestänyt, täällä ainakin lähestulkoon kaikki haukkuu populisteiksi ja mollaillee.
Turha on sitten ulista huonoa jamaa kun edelleen äänestää valtapuolueita hoitamaan asioita, vaikka kaikki olisiki päin *****a niin silti aina uudelleen.
Persut teki juuri niinkuin lupasivat, eivät lähteneet hallitukseen jos kreikka-tuki hyväksytään, sitten haukutaan lupausten pettämisestä ym. Eivät vain lähteneet poliittisia lehmänkauppoja tekemään.
Miksi edelleen jatketaan rapakuntoisten eu-maiden mukana uppoamista, ei voi lähteä poiskaan kun kaikki menee nurin silloin, no nurin se näyttää menevän nytkin vaan terve järki ei sen vertaa kolkuta että osattas ees muuttaa jotain.