Kinttaanjäljet eivät lämmitä. Puita omasta metsästä keräävä käpälöi kalikoitaan usein liian monta kertaa ennen kuin watit ovat lämmittämässä taloa.
Esimerkiksi taajama-alueen omakotiasujalla:
- puun kaato, karsinta, katkonta ja kasaus
- rankojen lastaus moottorikelkan rekeen
- rankojen purkaminen reestä pinoon
- rankojen katkonta pölkyiksi
- pölkkyjen halkominen
- halkojen pinoaminen
- halkojen noutaminen pinosta pannuhuoneeseen
- halkojen siirto kattilapesään
- tuhkien poisto ja levitys takaisin metsään
+ Muut lämmitysrituaalit päälle, työllistävää touhua.
Jos nyt olettaa, että ne rangat on saanut omalle tontille, niin klapikoneella verkkosäkkiin kuormalavan päälle, se etukuormaajalla pihalle kuivumaan, sitte joskus omaan liiteriin odottamaan, että ladon ne säkistä kuljetustelineeseen, jolla ne työnnetään kattilan viereen odottamaan pesään pudottamista. Eli lopulliselle klapille tulee kaksi kosketusta. Jos olisi pannuhuone muualla kuin keskellä taloa, niin yhdellä voisi selvitä.
On tässä enemmän hommaa kuin sähkölämmityksessä, se on selvä. Kaikkea ei saa ilmaiseksi. Tällä hetkellä vielä luulen, että sähköön vaihdetaan vasta kun ei jaksa enää kuin kahta klapia kerrallaan kantaa.
Käänteispalokattiloista en tiedä, mutta alapalolla saa kyllä lähes kaiken palavan hävitettyä, kun lataa varastopesän yläosaan. Parhaillaan palaa viljojen lajittelujätettä eli rikkakasvin siemeniä noin 10% puun määrästä. Puu taas on kymmenen vuoden kokoelma nurkista kerättyjä resuuntuneita kuormalavoja. Sopivaa välikauden puuta.
Mutta Kantolan kuvaama ketju on usein totta. Tuossa listassa ei ole kuin puolet naapurin käsittelyketjun vaiheista...
Petri