Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Courtney1 - 17.07.12 - klo:16:58
-
Huoli ja ikävä pois, Wanha Tyhjäpää Courtney on taas palannut takaisin ansaitsemattomilta kesälaitumilta, joilla ruoho oli todellakin vihreämpää siellä aidan toisella puolella…eipä siitä sen enempää…MUTTA näköjään tällai vanhemmiten krapulat pahenee ja muutenkin olo voi vaikkapa festari-viikonlopun jälkeen olla melkoisen ryytynyt. Etten sanoisi kulahtanut. Suorastaan toipilas. Siinä vaiheessa ja mielentilassa voi tulla mitä kummallisempia ajatuksia mieleen…
Näin kävi myös mulle, vannoutuneelle ja valan antaneelle ikipissikselle! Nimittäin MELKEIN sorruin ostamaan Dr. Birkenstockin terveyssandaalit. Siis mielestäni siinä vaiheessa kun ihminen
a) Ryhtyy harrastamaan sauvakävelyä TOSIMIELELLÄ ja nauttii tuulipuvun rahinasta nahkatakin natinan sijaan
b) Liittyy Maa- ja Kotitalousnaisiin
c) Pystyy ajamaan sunnuntaina aamupäivällä autoa
d) Kerää jotain margariinipurkin viivakoodeja, että saa ilmaisen käsipyyhkeen
e) Ostaa terveyssandaalit
NIIN SIINÄ VAIHEESSA PELI ON MENETETTY. Se on semmoinen hetki, että voi käydä tarkastamassa, vieläkö siellä mausoleumissa on tilaa ja jos ei ole, niin menee ojan pohjalle makaamaan ja ryhtyy riipimään sammalia ja kuloheinää peitoksi ihan itse.
Tilapäisessä mielenhäiriössä ja ruumiin kipuilun tilassa olin jo itsekin siirtänyt terveyssandaalit ostoskoriin, kun tajusin mitä olin tekemässä. Ei helvata! Äkkiä heivasin ne pois ja ostin toiset kengät: 12 cm stilettikoroilla varustetut popot. Jos oikein tarkkaan asiaa ajattelee, ovat nekin terveyden asialla. Nimittäin kaikki vanhat 8-10 sentin korolla varustetut kengät alkoivat noilla kopsuttelun jälkeen tuntua ihan lattanoilta, semmoisille mukaville kengille vaikkapa autolla ajamiseen tai ostosreissuun paikalliseen osulaan.
Tiettyjä ongelmia 12 cm korkojen kanssa kuitenkin ilmenee. Esimerkiksi taksia tilatessa on syytä varmistaa, että kyseessä on inva-sellainen. Että sut saadaan sitä luiskaa pitkin kärrättyä tai hissillä nostettua kyytiin. Baarin on syytä sijaita niin, että taksi pääsee sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen. On myös hyvä tuntea ko. paikan baarimikko, poke tai mieluiten omistaja. Jos mahdollista kaikki. Mitä syvällisemmin, sitä parempi. Sillä he voivat auttaa sinua mahdollisissa vaaratilanteissa, kuten 10 metrin kävely vessaan. Mutta hei, pääasia, että näyttää hyvälle, kun istuu baarijakkaralla ja kun loppuillasta kintut popoineen ovat kohden lampunvarjostinta! Ja sitäpaitsi on kunniakasta kärsiä kauneutensa vuoksi!
-
Courtney my dear love forever, tunnusta vaan pois että uudet terveyssandaalit löytyy porstuasta Purofortien vierestä.... ;D
Tuli tarinasta kyllä mieleen Kurtun lisäksi toinenkin ikipissis, Saija Varjus.... ja Suomen pahin pissaliisa on tietty Aira Samulin! ???

Kyl vaivaisenluut paremmin tämmösis mahtuu elelemään...Toisaalta kukaan vieraileva horat... ystäväiseni ei varmasti haluaisi lainata niitä terveyssandaaleja :D
(http://cdn.shoebunny.com/wp-content/uploads/2010/12/louis-vuitton-sandals-isabel-lucas.jpg?d9c344)
Mitä tulee noihin muihin ikipissiksiin, eikös Saijan toilailut ole pistetty sen multipippeliskleroosin piikkiin ja Airan pissiys on nykyään enää pelkästään kitkerää, voimakkaan tuoksuista ja karkailevaa ;D
-
Courtneylle paras "terveyssandaali" olisi semmoinen johon pannaan molemmat jalat samaan kenkään ja sitten remmeillä tiukasti kiinni polvia myöten ;D
-
ja katkaisuhoito on siis tältä kertaa ohi! kuis kävi, mänikö polvet?

No joo, mut Airalle voi onneksi antaa pissiskelyt anteeksi, muut on haudassa ja Aira vaan jaksaa. :D
edit... Nyt on pakko lisätä Tiurakin porukkaan. http://www.iltalehti.fi/viihde/2012071715853220_vi.shtml
-
Huoli ja ikävä pois, Wanha Tyhjäpää Courtney on taas palannut takaisin ansaitsemattomilta kesälaitumilta, joilla ruoho oli todellakin vihreämpää siellä aidan toisella puolella…eipä siitä sen enempää…MUTTA näköjään tällai vanhemmiten krapulat pahenee ja muutenkin olo voi vaikkapa festari-viikonlopun jälkeen olla melkoisen ryytynyt. Etten sanoisi kulahtanut. Suorastaan toipilas. Siinä vaiheessa ja mielentilassa voi tulla mitä kummallisempia ajatuksia mieleen…
Näin kävi myös mulle, vannoutuneelle ja valan antaneelle ikipissikselle! Nimittäin MELKEIN sorruin ostamaan Dr. Birkenstockin terveyssandaalit. Siis mielestäni siinä vaiheessa kun ihminen
a) Ryhtyy harrastamaan sauvakävelyä TOSIMIELELLÄ ja nauttii tuulipuvun rahinasta nahkatakin natinan sijaan
b) Liittyy Maa- ja Kotitalousnaisiin
c) Pystyy ajamaan sunnuntaina aamupäivällä autoa
d) Kerää jotain margariinipurkin viivakoodeja, että saa ilmaisen käsipyyhkeen
e) Ostaa terveyssandaalit
NIIN SIINÄ VAIHEESSA PELI ON MENETETTY. Se on semmoinen hetki, että voi käydä tarkastamassa, vieläkö siellä mausoleumissa on tilaa ja jos ei ole, niin menee ojan pohjalle makaamaan ja ryhtyy riipimään sammalia ja kuloheinää peitoksi ihan itse.
Tilapäisessä mielenhäiriössä ja ruumiin kipuilun tilassa olin jo itsekin siirtänyt terveyssandaalit ostoskoriin, kun tajusin mitä olin tekemässä. Ei helvata! Äkkiä heivasin ne pois ja ostin toiset kengät: 12 cm stilettikoroilla varustetut popot. Jos oikein tarkkaan asiaa ajattelee, ovat nekin terveyden asialla. Nimittäin kaikki vanhat 8-10 sentin korolla varustetut kengät alkoivat noilla kopsuttelun jälkeen tuntua ihan lattanoilta, semmoisille mukaville kengille vaikkapa autolla ajamiseen tai ostosreissuun paikalliseen osulaan.
Tiettyjä ongelmia 12 cm korkojen kanssa kuitenkin ilmenee. Esimerkiksi taksia tilatessa on syytä varmistaa, että kyseessä on inva-sellainen. Että sut saadaan sitä luiskaa pitkin kärrättyä tai hissillä nostettua kyytiin. Baarin on syytä sijaita niin, että taksi pääsee sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen. On myös hyvä tuntea ko. paikan baarimikko, poke tai mieluiten omistaja. Jos mahdollista kaikki. Mitä syvällisemmin, sitä parempi. Sillä he voivat auttaa sinua mahdollisissa vaaratilanteissa, kuten 10 metrin kävely vessaan. Mutta hei, pääasia, että näyttää hyvälle, kun istuu baarijakkaralla ja kun loppuillasta kintut popoineen ovat kohden lampunvarjostinta! Ja sitäpaitsi on kunniakasta kärsiä kauneutensa vuoksi!
Vai kenkäkaupassa sitä on oltu. Mä jo luulin, että Curttu on nunnan kaavun ylleen pukenut, tai vähintään jossain k....okuorossa laulaa, kun on niin hiljaista ollut. ;D
Mää laulanki kuin kerubi, ei sitä jumalaista ääntä voi johonkin k...okuoroon tuhlata ;D
-
Mitä tulee noihin muihin ikipissiksiin, eikös Saijan toilailut ole pistetty sen multipippeliskleroosin piikkiin ja Airan pissiys on nykyään enää pelkästään kitkerää, voimakkaan tuoksuista ja karkailevaa ;D
No joo, mut Airalle voi onneksi antaa pissiskelyt anteeksi, muut on haudassa ja Aira vaan jaksaa. :D
edit... Nyt on pakko lisätä Tiurakin porukkaan. http://www.iltalehti.fi/viihde/2012071715853220_vi.shtml
Mitäs rohkeeta tossa asussa muka on? Ihan normisettii ???
-
ja katkaisuhoito on siis tältä kertaa ohi! kuis kävi, mänikö polvet?
Eikstuo jos vartta tulee 12cm lisää, niin ole pidennyshoito ;D
-
Courtneylle paras "terveyssandaali" olisi semmoinen johon pannaan molemmat jalat samaan kenkään ja sitten remmeillä tiukasti kiinni polvia myöten ;D
Jaa. Tuossa valossa vois vaikka miettiä, että millai ne merenneidot niitä merimiehiä sitten vietteli? Hyvillä jutuilla ;D

Eiks tämä ole se Courtneyn joskus käyttämä "terveysside"... :D

Terveyssidontaleikit :D
-
Nivala Kurttuja pullollaan... http://www.youtube.com/watch?v=Bfx7sBrvIAc
-
Courtneylle paras "terveyssandaali" olisi semmoinen johon pannaan molemmat jalat samaan kenkään ja sitten remmeillä tiukasti kiinni polvia myöten ;D
Jaa. Tuossa valossa vois vaikka miettiä, että millai ne merenneidot niitä merimiehiä sitten vietteli? Hyvillä jutuilla ;D
Merenneito on nisäkäs, kai se jakaa parastaan samaan tapaan kuin delfiinit, valaat ja hylkeet ??? Eli uimalla lähekkäin, lisäksi merenmiehellä on todella pitkä fjonga ???

Siitäkö juontuu sana laivanvarustaja ???
Et on niin hyvin varustettu :o
-
Nivala Kurttuja pullollaan... http://www.youtube.com/watch?v=Bfx7sBrvIAc
Mää oon enempi välineurheilija kuin nuo. Lisäksi mul on nykyään se afro tuolla alapäässä eikä nupis, niikö noilla mimmeillä ;D
-
ja tarttee jo rimmeriä että pääsee jaolle! afro? omko se mallia rasta?

Viimeksi kun vilkasin, niin ei ollu rekkamiehen pastilleja ;D Eli ei pääse huovutustöihin jaolla :o
-
Täytyy talossa olla kivilattiat noilla Kurtun jalkineilla. Pintapaineet on sellaiset että juuri lakattu mäntylattia ei tykkää stilettinaskaleista.
-
Onkohan Courtney pannu koskaan sitä tohtori Pirkenstokia?? ::)

Koko maailman murheita ei voi kantaa olkapäillään, muuten menee parketti pilalle ::)
-
Onkohan Courtney pannu koskaan sitä tohtori Pirkenstokia?? ::)
En, ainakaan jalkaan :o
-
Onkohan Courtney pannu koskaan sitä tohtori Pirkenstokia?? ::)
Ehkä siihen ei tarvita tuota tohtorin arvoa ??? Muut avut riittävät ???
-
Salaisesti Courtney tykkää sandaaleista ja tennissukista... Myös Tupperwaresta, Homcaresta ja Partylitestä. Kylille mennessä naama puuteroidaan Skinorganicsilla ja kynnet laitetaan iskuun Nail Designilla.
Syksyllä Jonnumies aloittaa Ecolatorin edustuksen ja jälleenmyy Peuroihin turbotehobokseja. Jonnumiehenkin Crocksit vaihtuvat lopulta Pirkenstokkeihin ja kotimyyntiin kehitettyihin siankärsämö-laventeli yrttipohjallisiin, joka korvaa lopulta kulkineessa riippuvan Wunderbauminkin.
-
Juu tämän ketjun loppupäätelmä, tai varmaankin välitilinpäätös ....Jätkillä on ollu ikävä Kurttua :-*
-
Jos "tupakointi vaarantaa terveytesi"-mainokseen uskoo, niin vaarantaako se juuri nämä terveyssandaalitkin? :o Onko tämä terveyssandaalitohtori sama Birkenstock, joka 80-luvuilla toimi levytuottajana, "Birkenstock,Aitken,Waterman"? Tuottivat hienoa musiikkia. Kylietä ja Jason donovania. :'(

Jos polttaa mallua Birkenstockit jalassa niin menevätkö vaikutukset tasan ??? Tai jos seisoo yhdellä jalalla, jossa on B-stock, niin parantuuko vain 50% kehosta ???
-
Salaisesti Courtney tykkää sandaaleista ja tennissukista... Myös Tupperwaresta, Homcaresta ja Partylitestä. Kylille mennessä naama puuteroidaan Skinorganicsilla ja kynnet laitetaan iskuun Nail Designilla.
Syksyllä Jonnumies aloittaa Ecolatorin edustuksen ja jälleenmyy Peuroihin turbotehobokseja. Jonnumiehenkin Crocksit vaihtuvat lopulta Pirkenstokkeihin ja kotimyyntiin kehitettyihin siankärsämö-laventeli yrttipohjallisiin, joka korvaa lopulta kulkineessa riippuvan Wunderbauminkin.
Myönnettäköön suureksi häpeäkseni, että vyölaukku 80-luvulta on aktiivisessa käytössä kotioloissa :-[ Sisältönä mm.lämpöpatterin ilmausjutska, 2 kpl avaimia (joista en tiedä minne kuuluvat), swiss army -työkalu, sähkölangan eristeitä, paalinarua sisal, huulirasva, nauloja... Kyl noilla Ihmnenainen jo ratkaisee monta ongelmaa :D
-
Courtney meets Mac Gyver. :-*

No aika vaikea noita kyllä olisikin, ainakin näin kesäaikaan, johonkin bikineitten alle tunkea.

JOS oli sinitarraa, niinku Mac Gyverillä, niin sehän olis helppo tunkee biksujen alle...muotoilis vaan dildoksi :o