Joo. Tuosta ravinteiden rikastumisesta maan pintakerrokseen oli puhetta erään entisen MTT:n tutkijan kanssa. Siellä on tehty tutkimus aurattoman viljelyn vaikutuksista jo -80-luvun lopulla. Tutkija oli sitä mieltä, kevytmuokkaus, joka oli siihen aikaan juuri alkamassa oleva buumi, ei välttämättä ole ympäristön kannalta paras ratkaisu. Toisaalta pohdittiin myös sitä, että ravinteet ovat paremmin kasvien saatavilla pintakerroksissa... Ristiriitaista.
Toisaalta. Eikö eloperäisen aineksen lisäämisen maahan pitäisi lisätä ravinteiden kiinnittymispaikkoja. Ainakin osittainhan maan rakenteen paranemisen pitäisi perustua juuri eloperäisen aineksen lisäämiseen maaperään??? Puhuuko artikkeli jotenkin itseään vastaan?
Tämä ristiriitaisen tiedon määrä, yksipuolisen tutkimustoiminnan yleistäminen ja tutkimusmäärärahojen pienuus aiheuttavat ristiriitaista tietoa, joka siirretään käytäntöön "musta tuntuu että tämä on hyvä"- periaatteella. Se taas aiheuttaa sekavuuden myös tukisysteemeissä.