Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Ala-Pertti - 17.02.15 - klo:07:09
-
vaimo kertosi eilen iltakahvetta juodessamme tulleensa pitkällisen, koko päivän jatkuneen harkinnan jälkeen tulleensa siihen päätökseen, että haluaa uuden sulostuttajan elämäänsä.
myönsin samansuuntaiset tuntemukset olevan itsellänikin, joten päätimme yksissätuumin ja sovussa alkavamme etsiä ratkaisua tähän ongelmaamme, josta toki viitteitä on ollut jo jonkinaikaa ilmassa. emme kumpikaan tuon tutun ja turvallisen, eilen uudistetun radiokanavan kanssa voi elää. kerpeleen nova minkä teki.
pahimmassa tapauksessa menee kaikki raliot ja antennit vaihtoon. pojat kyllä tiesi eilen pajalla kertoa, jotta nykyisin on autoihin ja traktoreihinkin saatavana sellaisia ralioita, joissa on kasettisoitin. niihin kuulemma voi nauhoittaa mieleistään musiikkia, tai puhetta ja sitten soittaa sieltä kasetilta.
-
Mä jo hetken luulin sun ajattelevan laittaa koiran taloon, mutta se olikin vain radiokanava. Mene sää nyt sitten sinne radio Suomipopille, minä hylkäsin sen, kun Matti löytyi kahden viikon odottamisen ja kaipauksen jälkeen. Elämä palaa taas uomiinsa..
Niin se kasettisoitin on ihan kiva, jos sattuu löytämään toimivia kasetteja muualtakin kuin kierrätyskeskuksesta. ;)

no eikäkö meillä molemmilla on koira. itselläni pystis ja vaimolla musta.
mutta sinähän luet minua niinko avointa kirjaa musiikin suhteen. suomipoppia kuuntelin jo eilen, saa nähdä miten se tuolla maakunnissa kuuluu :)
mutta silti. ollaan ihmisiksi.
https://www.youtube.com/watch?v=s5uWFIjKtzU
-
Kuuluuhan se maakunnassakin, mutta huonosti. :(
Ja Juiceakin harvahkolla valikoimalla, mutta älä huoli viikon päästä rallatat jo päivän hitit etu- ja takaperin..kyllä se siitä.
Ja ne jutut.. no, ihmisen anatomia tulee tutuksi.. ;D
-
Kasetti ei ole niinkään huono kuin luulisi.Kaivelin tuossa joku päivä sitten romuja autotallin nurkista rojunkeräykseen.Löytyi auton vanha radiokasettisoitin jossa oli kasetti.Laitoin sen ihan kokeeksi vielä toimivaan radiomankkaan ja hitto hetken vovvattuan alkoi soida Iso D;kappale Rebecca.sitten tuli vähän ennen kyyneleitä,Pasi Kauniston koskaan et muuttua saa ym.ym.60-70 luvun vaihteen iskelmiä.Oma nauhoitus 90 min kasetille.Tuli nuoruus mieleen :-X
-
juuuu, ja kun tosa katteli yhtä laatikostoa niin siellä näytti olevan järjestyksessä vieläkin se 300 c-kasettia joita kerenny hankkimaan ja aikoinaan äänitettyjäkin... knalli ja sateenvarjoja yli 65! kaksi juttua /kasetti ja sitten muutamia kymmeniä kuunnelmia ja .... nyt löytyi radioasema suomi!!! hupi kuunnelma jostain 1990-luvulta! ja löytypä jopa puhdistuskasetti, sillä dekki ensin puhtaaksi ja sitten taas nauttimaan..
täytyy kyllä sanoa että on tuo radion tarjonta kyllä nykyään niiiiiin yksipuolista että ei oikein jaksa uskoa tähän tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. kellekään ei ole tarjolla mitään. vain ykstoikkoista jumputusta ja tyhjänpäiväistä lässytystä!
-
Noh... sitten kun olet karaokebaarin kunkku suomi popissa, niin oisko seuraava kanava tämä?
http://www.radiocity.fi/
Nettiradiona saat sitten kaiken maailman musiikin korvilles.
http://tunein.com/
Itse olen käyttänyt tätä.
https://www.spotify.com/fi/
Bluuthuut radio tai kuulokkeet Zekler (bluuhuut suojaimet) ja älykänny taskuun ja oma soittolista soimaan. JES. Kotona Sonyn langattomat kuulokkeet.
Netin kautta kuuluu nuo pienemmätkin kanavat hyvin.
-
mutta tuolla noissa nettijutuissa vaan se ikävä kun ei ole muuta kuin pari kenreä joista valita. ja mitä sieltä nyt sitten löytyykään.... ihan sama kuin cdon.com, siellä mitään ole! btw, milloin tuo nova muka uudistui??? eilen kuunetylin, kun mikään muu ei kuuluntu ja samat menot siellä vaan jatkui...

Ai jaa n mä kun aikoinaan kuuntelin tuota tuneinniä niin brasiliasta löytyi hyvä rokkin kanava ja tuolta usan puoleta myös.
FOR CREATORS
Broadcast your own content to TuneIn's global audience of over 50 million monthly active users. Build a passionate following and engage directly with your listeners through a branded profile.
FOR LISTENERS
Listen to over 100,000 real radio stations and more than four million podcasts streaming from every continent. Explore and follow the best in sports, news, music and talk to create your personalized feed.
-
Meillä on keittiön pöydällä vanha läppäri jossa bluuthuut ja piuhat isoihin kajareihin tai langattomiin kuulokkeihin, joten siinä meillä viihdekeskus kokoinaisuudessaan. Tarkemmin ajateltuna meillä ei edes ole yhtään radiota kotona enää autoissa vielä näkyy olevan.
Lisäilen kun tuo dementia alkaa vaivaamaan. nyt kaupasta saa jo bluuhuut vastaanottimen jonka voi kytkeä kotistereoiden kaiuttimiin
-
milloinkahan mahtaa tulla joku nettiversio noihin kuulosuojaimiin? mutta kuinkahan se mahtais toimia kun ei noi peltoritkaan toimi kunnolla.
-
Ykköseltä kuulee hyvät musiikit ja puheet.
-
milloinkahan mahtaa tulla joku nettiversio noihin kuulosuojaimiin? mutta kuinkahan se mahtais toimia kun ei noi peltoritkaan toimi kunnolla.
Sim kortti korvan juureen ja yhteys toimii samoin kuin kännyssä. ;D mut miksi näin kun on jo känny kuitenkin taskussa jossa netti ja bluuhuut. Uudemmissa autoissahan on jo nettiyhteys jo omasta takaa joten sinnekin saa nämä uudet härpäkkeet.
Joten ei se ihan halpaa ole tuo uuden sulostuttajan hommaaminen jos kaikki pistää uusiksi ;D ;D ;D
-
Voi voi, pitiki mennä A-P:ä vielä pelottelemaan... mutta niin se on että vierivä kivi ei markkinamiehen kourassa sammaloidu. Onneksi on vaihtoehtoja... vaan onko?
-
milloinkahan mahtaa tulla joku nettiversio noihin kuulosuojaimiin? mutta kuinkahan se mahtais toimia kun ei noi peltoritkaan toimi kunnolla.
Peltorit on menneet paskoiksi. Voisin pistää yhden sisuskaluistakin tänne kuvan. - Laatua, my ass!
-
3m pilasi koko värkit! kyllä tuo tinkiminen joka asiassa on menny ihan mahottomaksi. ei mikään toimi kunnolla. juuri tuo on se eka pelko siitä että noi nettijututkin on niiiiiin hiton arkoja kaikelle häikälle lähellä. esim. moottorisahan kastunu tulpanjohto riittää pätkimään yhteydet jotka muutenkin muualla kuin kaupuntien toreilla tooosi heikkoja! ja sitten tuon netin käytössä on vaan se joku mikä ei niin hirveesti innosta. kaienlaista häikkää koko ajan. puhelin metässä on siitä hyvä kertoja. pikkasen kun siirryt niin pätkii heti ja kentän löytyminen on arpapeliä. ei työhommiin sopiva.
-
vaimo kertosi eilen iltakahvetta juodessamme tulleensa pitkällisen, koko päivän jatkuneen harkinnan jälkeen tulleensa siihen päätökseen, että haluaa uuden sulostuttajan elämäänsä.
myönsin samansuuntaiset tuntemukset olevan itsellänikin, joten päätimme yksissätuumin ja sovussa alkavamme etsiä ratkaisua tähän ongelmaamme, josta toki viitteitä on ollut jo jonkinaikaa ilmassa. emme kumpikaan tuon tutun ja turvallisen, eilen uudistetun radiokanavan kanssa voi elää. kerpeleen nova minkä teki.
pahimmassa tapauksessa menee kaikki raliot ja antennit vaihtoon. pojat kyllä tiesi eilen pajalla kertoa, jotta nykyisin on autoihin ja traktoreihinkin saatavana sellaisia ralioita, joissa on kasettisoitin. niihin kuulemma voi nauhoittaa mieleistään musiikkia, tai puhetta ja sitten soittaa sieltä kasetilta.
täytyy sanoa että sinä oot niitä harvoja periaatteen miehiä jos päivästä toiseen jaksat novaa kuunnella ja jenkillä ajella :o :o :o :o
kerran vuodessa kun kuuntelee viis minsaa novaa niin siinä tulee kyllä koko vuoden kattaus, vuodesta toiseen :'( :'( :'( :'(
yle puheelta tulee järkevää ohjelmaa jotta joutuu oikein joskus pysähtyä miettimään, suomipoppi ja iskelmä viihdyttää :) :) :) :)
-
tänäänkin kertoivat juurta jaksain mistä kokoomus on saanut alkunsa! kyllä hieman mietitytti kuin veeti jaksaa.....
-
vaimo kertosi eilen iltakahvetta juodessamme tulleensa pitkällisen, koko päivän jatkuneen harkinnan jälkeen tulleensa siihen päätökseen, että haluaa uuden sulostuttajan elämäänsä.
myönsin samansuuntaiset tuntemukset olevan itsellänikin, joten päätimme yksissätuumin ja sovussa alkavamme etsiä ratkaisua tähän ongelmaamme, josta toki viitteitä on ollut jo jonkinaikaa ilmassa. emme kumpikaan tuon tutun ja turvallisen, eilen uudistetun radiokanavan kanssa voi elää. kerpeleen nova minkä teki.
Kyl Ala-Pertillä on viisas nainen, ohjaa miehensä pois turmion tieltä. Mää ajelin tos yx aamu lentokentälle vieraalla autolla, jonka raadiosta ei kuulunu muita kanavia kuin Nova. Motarin valaisinpylväät alkoi tuntua varsin houkuttelevilta, vaik ei ollut kuin tunnin ajo. :'(

Ne soitti miljoonasadetta ja jumpin, kävelin seinään...

Ei, se niin pahalta kuulostanut.. Kuunneltiinhan sitä nuorenakin. ;)

Eikä yhtää Bon Jovia tunnin aikana...ne luonnonystävän löydöt sitten palautti maanpinnalle...
-
http://ohjelmaopas.yle.fi/radio/opas
Esimerkiksi 50 minuutin ohjelma iltapäivälle Yle 1:ltä:
klo 15:05
Kultakuume. Radion äänenmurros. Kulttuurin ajankohtaisohjelma.
Markus Rautio oli paitsi radion varhaisten lastenohjelmien Markus-setä, myös aikansa monipuolisimpia mediapersoonia. Nykyään oman persoonan esiintuominen ja viihdyttäminen kuuluvat radiopersoonien perustoimenkuvaan. Heidän on viihdyttävä niin radiossa kuin television kokkausohjelmissakin. Tutkija Paavo Oinonen kertoo, mikä teki Markus Rautiosta niin suositun; Radio Suomipopin juontaja Anni Hautala valottaa radiopersoonallisuuttaan nykypäivän muuttuneessa mediamaisemassa.
Suomen valokuvataiteen museon Perhealbumi-näyttelyn valokuvissa erolapset ovat päättäneet, keitä perhepotrettiin ottavat ja miten ihmiset kuvaan asettuvat. Osassa kuvista tyhjät tuolit markkeeraavat puuttuvia henkilöitä. Kultakuume vei näyttelyyn Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchin.
Keskiviikon kolumnisti on elokuvaohjaaja Saara Cantell.
Ohjelman juontaa Pietari Kylmälä.
Näin paljon sisältöä ei Novilta saa. Ja mitä Novilta saa muuta kuin pään täyteen hittimössä, julkkisjuoruja ynnä liikennetiedotteita ja toimittajien vessakokemuksia ym. korvasta sisään ja toisesta ulos -kertomuksia.
Niin ja onhan siellä tuo Suomipopin Anni vieläpä kaupanpäällisenä kertomassa kikatuksistaan... Asiaohjelmassa! :-*
-
Ja tuon kaiken minä olen menettänyt, kun kuuntelen Novaa tai Suomipoppia.. :'(
-
Minulla on paha tapa ihan oikeasti kuunnella mistä radiossa puhutaan, se tarkoittaa että nämä Novat ym. siansonnat tuppaavat nostamaan v-käyrää köykäisellä musiikkitarjonnalla ja vielä köykäisemmillä juontajien jutuilla.
Ylesuomelta tulee ihan kuunneltavaa ohjelmaa/musiikkia ja jopa ylex:ltä. Sieltä lyömättömät on yllättänyt iloisimmin viimeaikoina. Solosen, Kosolan ja xmiehen freestyleräppiä ;D

Helppoa höttöä... Nykyihminen tyytyy hetken iloon. Miksi tarjota ravintoa pitempään reissuun kun rahat saa pois pikaruoallakin?
Peltoreissa tulee onneksi käänneltyä kanavavalitsinta, ei olla vielä niin paatuneita taparikollisia kuten Ala-Pertti joka on epoksiliimalla sementoinut radioasemat "siihen kun ne pitääkin olla". :P
- Tulee kuunneltua kaikkea Ylen ykkösestä noihin Hervastin Soloseen, Kosolaan ynnä X-Miehiin. :)
-
Minun kuuntelu, kun jaottuu tuonne lypsyn väliin, niin mitään syvällistä on turha yrittää, kun se jää kesken kumminkin, joten peruspaska on hyvä tausta. Ja autossa nautin siitä hiljaisuudesta tai sitten jos takapenkin kuoro on paikalla,ei sitä radiota kuulisi kumminkaan. ;D
Minulla oli muuten radio töissä, missä ei kuulunut kuin yksi kanava ja ilman suurempaa väkivaltaa siitä ei todellakaan kuunneltu muuta... ;)
-
Minulla on paha tapa ihan oikeasti kuunnella mistä radiossa puhutaan, se tarkoittaa että nämä Novat ym. siansonnat tuppaavat nostamaan v-käyrää köykäisellä musiikkitarjonnalla ja vielä köykäisemmillä juontajien jutuilla.
Ylesuomelta tulee ihan kuunneltavaa ohjelmaa/musiikkia ja jopa ylex:ltä. Sieltä lyömättömät on yllättänyt iloisimmin viimeaikoina. Solosen, Kosolan ja xmiehen freestyleräppiä ;D
itse taas koen, ettei minulla ole varaa kuuntelemalla kuunnella radiota. liian paljon ja liian kallista rautaa ympärillä. usein liian paljon ihmisiä, koneita tai muuta liikennettä, joka sitoo huomiokyvyn ja radio soi siellä taustalla. siksi helpostikuunneltavaa hömppää, asiaohjelmat menevät kohdallani hukkaan.
enkä minä suinkaan ole mikään taparikollinen, niinko kantola virheellisesti väittää. mieleni on täysin avoin ympäröiville vaikutteille ja teen juurikin niin kuin vaimo haluaa minun tekevän :)
-
itellä radio on siksi kun itekseen teen jatkuvasti työni, joskus hiljaista ja yleensä meluista koneitten ja värkkien takia. ja siinä sitten kun esim. metässä teet sahan kanssa niin on paaljon mukavempaa kuunnella jotain kehittävää ja sivistävää kuin joninnoitavaa jälätystä. oon huomannu että monasti illala siten lukee päivän lehdetkin paljon tarkemmin kun on päivällä saanut jo pohjat. ja tosiaan tuo joku sinfonia on todella hyvä kun on joku kinkkisempi paikka, se tasoittaa v-käyrää taustalla, ihan huomaamatta. ja keväällä on taas äänikirjan vuoro kun taimet mätän maahan ja nautin mollikasta! taavivaara oottaa...
-
enkä minä suinkaan ole mikään taparikollinen, niinko kantola virheellisesti väittää. mieleni on täysin avoin ympäröiville vaikutteille ja teen juurikin niin kuin vaimo haluaa minun tekevän :)
;D
-
nojoo. mokasin. tänään hyssyttelin kotiin päin ja ihan huomaamatta sormi osautui pikavalinnoissa novan kohdalle ja antsahan siellä ;D
kyllä hermo lepäs, mutta täytyy sanoa, jotta liha on heikko :)
-
Ala-Pertille valittu päivän palaksi:
Yle Puhe klo 13:02
Ali ja Husu
Nuorissa on tulevaisuus, mutta mitä me tiedämme nuorista? Aikaisemmin alle 30-vuotias oli vielä nuori, mutta nykyään nuoruus määritellään kyvylläsi elää muuttuvassa teknologisessa ympäristössä. 23-vuotias voi olla jo liian vanha, jos hän ei osaa erottaa Snapchattiä Tinderistä.
Jotta me voisimme rakentaa tulevaisuutta nuorille, niin meidän on sukellettava heidän maailmaansa. Meidän on selvitettävä mitä he haluavat ja mitä he pelkäävät? Vieraina koomikot Pietari Vihula ja Fathi Ahmed sekä bloggaaja ja tubettaja Nimo Samatar.
-
just! ja tuo sitten mänee yli hilseen että viheltää! noitten sällien juttuja ei ihan aina ymmärrä mutta aika milenekiintoista läppää löytyy... kuuntelisin jos voisin.