Valtiovallan päätös osallistua neuvostoboikottiin on selvä syy sille, miksi maidon tuottajahinta on tippunut, siispä valtion tulee korvata ainakin osa menetyksistä.
Oletteko miettinyt sitä, millaisen vahingon eduskunta aiheutti kirkolle viime perjantain päätöksellään? Kirkosta on eronnut jo 13000 ja lisää on luvassa. Päivän Hesarin mukaan osa seurakunnista on talousvaikeuksissa.
Sinällään kirkon linja ei ole muuttunut, joten verotulojen menetys tuli pyytämättä ja yllättäen, joten saman logiikan mukaan valtio olisi korvausvelvollinen kirkolle aiheuttamastaan vahingosta.