Entäs sitten kun mennään alituotanto vaiheeseen? Meneekö kerroin esim.1,5? Tuki ois pitänyt jyvittää litrojen mukaa tuottaville tiloille ja tätä jyvitystä ois sitten voinut ostaa ja myydä.
Enpä usko, että tällaista esiintyy, että palautetaan ylituotanto-
tilanteessa. Ei vanhan ajan markkinoimismaksujakaan tai
lannoiteveroja taidettu palauttaa. EU-tuet ovat aikanaan
tulleet liittymisen yhteydessä verrattuna johonkin tiettyyyn tuotanto-
volyymiin. Esimerkiksi peltoalan tosiasiallinen lisääntyminen liittymishetkeen
verrattuna aiheutti myös tukien leikkaantumista jollakin pienellä
siivulla vuosittain.
Tuotantoon sidotut tuet ovat omiaan säilyttämään tuotantoa,
myös ylituotantoa. Sen ovat tukimuotoja suunnitelleet
strategit tuoneet esille.
-SS-