Väittäisin kyllä että vuosi 2000 alkuinen vuosikymmen oli melkein suotuisampi kun mitä tämä vuonna 2010 käynnistynyt on ollut. Onhan 2010 jälkeen ollut ainakin kaksi suht märkää syksyä ja yksi märkä kevät kun vehnä kylvöt meini melkein kesäkuulle.
Viimeiset kymmenen vuotta ollut aika hankalaa, keskimäärin. Viimeiset kolme vuotta melkoisen pskoja, samoin 2012 oli, 2009... Puolet kymmenestä viime kasvukaudesta taitaa olla keskimääräistä heikompia ainakin pohjoisempana. Etelässä ehkä vain plussaa viileästä kasvukaudesta, kuitenkin lämpösumma riittää. Toisaalta 2013 ja varsinkin 2014 oli supervuosia. Hinnat vain jotain muuta kuin super...
Nuo mainitut surkeat vuodet ovat olleet satomääräisiä huippuvuosia ihan etelässä. Niinkin pitkälle hyviä, että jos erehtyi laittamaan äärimmäisyyslajikkeille liikaa voimaa, korrensääteitä ja taudintorjuntaa, eivät valmistuneet ollenkaan ennen talvea. Tottahan noita oli 1970-luvullakin, ruotsalaisia mahtisatotykkejä, ja lokakuulla tähkä ei edes itänyt, vaan oli vihertävän herneen näköinen pallo aina vaan. Olihan tuo 2000-luvun puolivälin tienoilla kummallista, että keskimyöhäisillä kevätvehnillä ja myöhäisillä kauroilla pääsi
syyskuun alussa syysviljankylvöille.
Nyt sitten 2009, 2012, 2015, 2017, jokainen noista vuosista jotenkin korjuun osalta hiukan hankala, mutta kosteuden turvottamasta viisikymmenmetrisestä savipatjasta on tuntunut satoa puskevan ilman mitään toimenpiteitä. No olihan niihin peltoihin upotettu aikas lannoitteet yleensä muutamana edellisenä kuivana vuotena.
-SS-