Mulla on sellainen teoria, että...
20 vuotta sitten joukkoliikenteen avulla kulkivat köyhät mökkiläiset tehtaille hommiin. Sen jälkeen on tapahtunut työelämän rakennemuutos ja nuo ihmiset on saneerattu pihalle ja moni on jo jäänyt eläkkeelle. Audi sukupolvi on rakentanut isolla rahalla luksusomakotitalon maalle ja kulkee hyväpalkkaisessa työssä kaupungissa (siihen asti kunnes irtisanotaan). Nuo ihmiset kulkee omalla autollaan töihin, on verohelpotuksia tai ei.
Vaikka työmatkavähennykset poistettaisiin yksityisautoilulta, niin lisäisikö se joukkoliikenteen käyttöä? Mun mielestäni hyvin epävarmaa. Työpaikat on todella levällään, kun isoja työnantajia ei enää ole jäljellä. Siis samassa toimipisteessä olevia. Tällaisella rakenteella on tosi vaikea tehdä toimivaa joukkoliikennettä. Isojen tehtaitten aikaan homma onnistui paremmin.
Virkamiehiä aina moititaan, mutta edustuksellinen demokratia se niitä virkoja perustaa. Kokenut kunnallispoliitikko totesi, että valtio määrää koko ajan hommia lakisääteiseksi ja velvoittaa sitä ja tätä. Jotta homma toimii, niin tarvitaan virkamies vahtimaan, että lakienmukainen toiminta toteutetaan. Syyttäisin tätä meidän kansanedustusjärjestelmää, joka hyväksyy kaikkea yleishyödyllistä maan ja taivaan väliltä. Virkamiehet ovat siinä mielessä syyllisiä, että he tekevät ehdotuksia kaikenlaisista asioita, mutta jokuhan nämä päätökset hyväksyy. Eduskunnassa pitäisi katsoa perään, että mitä ollaan hyväksymässä. Valitettavasti siinä pääsee kaikkein helpoimmalla, kun mennään esitysten mukaan eteenpäin. Sama se on kunnallispolitiikassa. Lautakunta kokoontuu. Johtava viranhaltija tekee esityksen, että voitaisiin tehdä näin. Sitten vaan nyökytellään, että joo, näin varmaan on hyvä ja se on siinä.