Puuta riittää Suomessa julmetusti. Pitäisi vaan keksiä lisää käyttöä. Kuopion sellutehdas olisi ykköstoive. Kyllähän toi kuidun arvostus on pudonnut tai pudotettu aika päivää sitten. Isuisu oli jutellut 60-luvulla, että kuusikoita ei kannata kasvattaa päätehakkuuikään vaan pistää puolivälissä poikki ja laittaa uuden kasvun liikkeelle. Ton takia varmaan mettätöitä tehtiinkin enemmän, kun harsituista metsistä sai ohuistakin pölleistä vielä hyvää hintaa. Isukin kiitteli yhtyneitä siitä, että kaikenlainen epäkuranttikin tavara meni läpi ilman ihmeempiä nikotteluja. Nythän puun laatu täytyy olla ainakin tukkipuolella aivan priimaa tai joutuu heti sivuun.
On onneksi takapakkiakin kuidun laadun kohdalla hieman tullut, satunnaisesti...
Muistan vaan, kun metsäyhtiöt (kaikki lähes samanaikaisesti, sattumalta...) nostivat kuitupuun latvaläpimittaa. Männyssä ja koivussa viidestä sentistä seitsemään, kuusella kuudesta kahdeksaan. Tästä onneksi on laskeuduttu takaisinpäin, kaikilla kuuteen senttiin. Oli muutoin kettumainen olo moton hytissä 90-luvulla hakata solakkaa ensiharvennuskuusikkoa kun jokaiseen latvaan jäikin yhtäkkiä yksi kolmosranka survottavaksi ajouralle.
Tässä muutoin tulee esille yhtiöiden ajoittain teennäiset mitoilla kiukuttelut, ruotsissa kuidun latvaläpimittaa ei hirveesti vahdita, kunhan pituuden puolesta pysyy vaan rekan pankoilla.
Lisäksi aika erikoinen jäänne on jalkamittoihin edelleen perustuvat tukkien pituudet, jakohan on 30 senttiä. Taasen yhtiön oma kone voi hakata vaikka 285 tai 415 erikoismittoja. Useasti ovat kaiken lisäksi jotain yleiseen käyttöön menevää bulkkia, jota voisi hankintahakkaajakin tehdä. Käsittääkseni tartti tulla japaniasta asti Misawa näyttämään, miten puu otetaan talteen tarkasti...Mittaushan on jo sahojen tehdasmittausta useimmissa tapauksissa, jolloin pituus tulisi mitattua reaalimittana.
Ehkäpä, tai toivottavasti, puute raakapuusta toteutuisi ja puutavaran myynnin suhteen olisi realistista kilpailua, eikä kabineteissa so*****a "kimppakivaa". Vai miten selitetään se, että kun tukkien latvaläpimittojen korottamisesta nousi keskustelu, sen avasi metsäteollisuuden edunvalvontaorganisaatio, eikä sahafirmojen edustaja?