Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe valio on kusessa  (Luettu 23425 kertaa)

AaaBeeCeeMies

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 333
Vs: valio on kusessa
No miksi ympäristötukea ei huomioida ? Siksikö, kun se taitaa siellä etelässä olla paljon isompi kuin esim lapissa :) Sehän on tilakohtainen asia miten sen käyttää.

En ole kateellinen etelän kartanoiden tuista, enhän?

Ei vaan siksi että ympäristötuki pitäisi mitoittaa siten että se kattaa tuen toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset ja/tai satotason alenemisen. EU on käsittääkseni jo puuttunut siihen että tukia ei saa olla tulotukea vaan sen suuruus on mitoitettava siten että se kattaa kustannukset mutta mitään  ei saisi jäädä lisätulotueksi. Eli siksi. ProAgrian työntekijöiden kyllä pitäisi oletusarvoisesti sen verran tietää asioista noin yleensäkin että tällaisia perusjuttuja ei olisi tarvis selvittää? Ainakin jos asioihin kantaa ottaa siihen malliin että jotakin asioista tietääkin? Mitä taas tuohon eroon tulee niin esimerkiksi maatalouskalenterista Satakunta 185 euroa/ha ja C3 135 ja C4 135 euroa että ero on 50 euroa / ha.

Jos keskimääräisellä satakuntalaisella tilalla on peltoa 31,93 hehtaaria kuten karkeasti laskien näyttää olevan kun peltoala jaetaan tilojen lukumäärällä, niin saadaan tukipotikiski pellosta 600 eurolla 19000 euroa ja jos tila tuottaa maitoa keskimääräisen 130 000 litraa ja pohjoinen tuki on 0,038 senttiä tulee tueksi 4940 euroa, eli yhteensä noin 25 000 euroa.
Kainuulaisella tilalla on peltoa keskimäärin 26,4 ha ja tuki 550 =14520 euroa
ja maitoa tila tuottaa 134 000 litraa ja tuki 0,13=17420 euroa eli yhteensä 31910 euroa. Erotus on 6910 euroa kainuun hyväksi. Ja jos satakunnan isäntä haluaa kuroa tuon erotuksen umpeen, niin hän tarvitsee tasan 11 ,5 hehtaaria peltoa lisää.

Lopultakin alkaa suunta löytyä. ProAgriakaan ei ole täysin hukassa? Lähtökohtaisesti pari juttua? Eli minusta oikea lähtökohta on verrata kahta samankokoista tilaa eri tukialueilla ja niiden eroja koska lähtökohtaisesti samanokoisella tilalla pitäisi työmäärän olla suurinpiirtein sama ja jos pyritään siihen että tavallaan saa saman palkan niin verrattavien tilojen pitää olla samankokoiset. Jos verrataan keskiarvoja niin lähdetään siitä että kunkin alueen kaikkien tilojen pitää saada työmäärästä riippumatta sama palkka?

Mistä otit tuon maitomäärän 134.000 litraa? Jos jaat sen vaikka 8.000 kilon keskituotoksella niin keskilehmäluku olisi noin 17? Kainuussakin lienee noin 20? Mutta jos lähtökohdaksi "riittävän iso tila" vertailutilaksi niin 30 lehmää ja 40 hehtaaria. Maitoa vuositasolla 240.000 litraa ja eli tuet 9.000 ja 31.200 maidosta ja vastaavasti 28.000 ja 25.600 pellosta. Tuo 550 minkä olit löytänyt taulukosta (?) on nimittäin kasvinviljelytilan tuki, kotieläintilalla tuki on noin 640 euroa. Samoin B-alueella 600 => 700 noin suurinpiirtein. Mutta että kokonaistuet siis 37.000 ja 57.000 noin kun verrataan SAMANLAISIA tiloja eri alueilla eli eroa onkin jo 20.000 euroa joka prosenteissakin on 50%. Minä sanoisin että ero on aika iso ja vaatisi siis noin 30 hehtaaria lisää peltoa eli peltopinta-alan tuplaamista. Ollaanko tästä samaa mieltä?

AaaBeeCeeMies

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 333
Vs: valio on kusessa
Maamme maatalouspolitiikka ollut tähän asti vain ja ainoastaan maitosektorin pelastamis-suunnitelmaa.
Luodaan virheellistä mielikuvaa, jotta maito olisi se kaikkein parhaiten maahamme soveltuva ala.Ainoastaan pitää hengissä enemän perskärpäsiä kuin muut tuotannonalat

On meitä maidontuottajia muuallakin kuin c-alueella ja vielä jopa sun vainoamia Valiolaisia. Mitä olen tkieroja katsonut eri tukialueiden välillä eri tuotantosuunnissa, niin eipä ainakaan AB-alueen maidontuottajille kauheesti pottia jaettu.

Juuri tässä on ongelman ydin: maatalouden tukirahat roiskitaan pitkin Lapin ja Kainuun korpia, ja varsinainen maatalousalue jää ilman. Valio ei ole ongelma eikä AB-alueen tuet, paitsi että ovat liian pienet

Asia kunnossa. Ollaan tässä suhteessa samoilla linjoilla, mitä tulee tukialueisiin. Sanoin itsekin, että nimenomaan maitopuolella ero on suhteettoman suuri.

Sitten vielä tuoheón, etteikö tuotanto ole c-alueella lisääntynyt. Miksi sitten etelästä ollaan jouduttu siirtään maitokiintiöitä c-alueelle?

Niin. Tuossahan minä tuota eroa vähän laskeskelin?

Mutta usko pois. Jos c-tuottajilta kysyt niin mikään tuotanto ei ole noussut c-alueella. Ei sika, ei broileri, ei maito, ei naudanliha. Joten, ei emolehmät. Jotenkin kummasti vaan c-alueen suhteelinen osuus on kasvanut vaikka tuotanto c-alueella ei ole hiukkaakaan yhtään noussut?

KT

  • Vieras
Vs: valio on kusessa
No miksi ympäristötukea ei huomioida ? Siksikö, kun se taitaa siellä etelässä olla paljon isompi kuin esim lapissa :) Sehän on tilakohtainen asia miten sen käyttää.

En ole kateellinen etelän kartanoiden tuista, enhän?

Ei vaan siksi että ympäristötuki pitäisi mitoittaa siten että se kattaa tuen toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset ja/tai satotason alenemisen. EU on käsittääkseni jo puuttunut siihen että tukia ei saa olla tulotukea vaan sen suuruus on mitoitettava siten että se kattaa kustannukset mutta mitään  ei saisi jäädä lisätulotueksi. Eli siksi. ProAgrian työntekijöiden kyllä pitäisi oletusarvoisesti sen verran tietää asioista noin yleensäkin että tällaisia perusjuttuja ei olisi tarvis selvittää? Ainakin jos asioihin kantaa ottaa siihen malliin että jotakin asioista tietääkin? Mitä taas tuohon eroon tulee niin esimerkiksi maatalouskalenterista Satakunta 185 euroa/ha ja C3 135 ja C4 135 euroa että ero on 50 euroa / ha.

Jos keskimääräisellä satakuntalaisella tilalla on peltoa 31,93 hehtaaria kuten karkeasti laskien näyttää olevan kun peltoala jaetaan tilojen lukumäärällä, niin saadaan tukipotikiski pellosta 600 eurolla 19000 euroa ja jos tila tuottaa maitoa keskimääräisen 130 000 litraa ja pohjoinen tuki on 0,038 senttiä tulee tueksi 4940 euroa, eli yhteensä noin 25 000 euroa.
Kainuulaisella tilalla on peltoa keskimäärin 26,4 ha ja tuki 550 =14520 euroa
ja maitoa tila tuottaa 134 000 litraa ja tuki 0,13=17420 euroa eli yhteensä 31910 euroa. Erotus on 6910 euroa kainuun hyväksi. Ja jos satakunnan isäntä haluaa kuroa tuon erotuksen umpeen, niin hän tarvitsee tasan 11 ,5 hehtaaria peltoa lisää.

Lopultakin alkaa suunta löytyä. ProAgriakaan ei ole täysin hukassa? Lähtökohtaisesti pari juttua? Eli minusta oikea lähtökohta on verrata kahta samankokoista tilaa eri tukialueilla ja niiden eroja koska lähtökohtaisesti samanokoisella tilalla pitäisi työmäärän olla suurinpiirtein sama ja jos pyritään siihen että tavallaan saa saman palkan niin verrattavien tilojen pitää olla samankokoiset. Jos verrataan keskiarvoja niin lähdetään siitä että kunkin alueen kaikkien tilojen pitää saada työmäärästä riippumatta sama palkka?

Mistä otit tuon maitomäärän 134.000 litraa? Jos jaat sen vaikka 8.000 kilon keskituotoksella niin keskilehmäluku olisi noin 17? Kainuussakin lienee noin 20? Mutta jos lähtökohdaksi "riittävän iso tila" vertailutilaksi niin 30 lehmää ja 40 hehtaaria. Maitoa vuositasolla 240.000 litraa ja eli tuet 9.000 ja 31.200 maidosta ja vastaavasti 28.000 ja 25.600 pellosta. Tuo 550 minkä olit löytänyt taulukosta (?) on nimittäin kasvinviljelytilan tuki, kotieläintilalla tuki on noin 640 euroa. Samoin B-alueella 600 => 700 noin suurinpiirtein. Mutta että kokonaistuet siis 37.000 ja 57.000 noin kun verrataan SAMANLAISIA tiloja eri alueilla eli eroa onkin jo 20.000 euroa joka prosenteissakin on 50%. Minä sanoisin että ero on aika iso ja vaatisi siis noin 30 hehtaaria lisää peltoa eli peltopinta-alan tuplaamista. Ollaanko tästä samaa mieltä?

Eikö sulle ole sama missä minä olen töissä, vaikka hautaustoimistossa. Maitomäärät on otettu matildasta kaudelta 2006/2007 :)  No nyt asettuu tuo peltohehtaari määrä oikein, ei tarvii olla 350 hehtaaria peltoa lisää :)

AaaBeeCeeMies

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 333
Vs: valio on kusessa
Eikö sulle ole sama missä minä olen töissä, vaikka hautaustoimistossa. Maitomäärät on otettu matildasta kaudelta 2006/2007 :)  No nyt asettuu tuo peltohehtaari määrä oikein, ei tarvii olla 350 hehtaaria peltoa lisää :)

On se tietty ihan sama missä töissä olet. Mutta tietysti jos edustaa firmaa joka tarjoaa palveluitaan koko maassa ja kaikille tuotantosuunnille niin odottaisi joko parempaa kokonaisnäkemystä tai sitten ainakin sitä että osaisi nähdä tasapuolisesti koko kuvion?

Tuo 350 oli tukierosta 50 euroa per hehtaari laskettu joskin vähän harhaanjohtavasti muotoiltu kun siinä tilanteessa vertailuna oli että molemmat tilat samankokoisia ja molemmilla 350 hehtaaria lisää?

Mutta oli niin tai näin niin et voine kiistää että tuollaisella "tyyppitilalla" tukiero on 20.000 euron ja 50% luokkaa vaikka lasketaan maitotuet ja etelän kartanoiden mahtavat ja ylisuuret peltotuet yhteen? Yhden henkilön palkka? Ja jos et hyväksy tuota "tyyppitilaa" vertailun lähtökohdaksi niin onko sinusta sitten oikein että etelässä pitää olla tuplakokoinen tila että saa saman palkan?

Viimeksi muokattu: 05.04.09 - klo:15:18 kirjoittanut AaaBeeCeeMies

emo-heikki

  • Vieras
Vs: valio on kusessa
ABC miehelle
No katoppa peltotukien osuus. Laske ne yhteen lapin ja kainuun perukoilta. Vehnän, rukiin, rypsin tuet ei taida perukoilla olla niin hirveet. Mites se sokerijuurikas menestyy perukoilla. Entäs sika- ja siipikarjatilat ja niiden tuet.

Eihän kyse ole tuosta kokonaistukipotista. Kun tilatasoa ajattelet niin merkittävää on paljonko tila saa tukia. Kaikki etelän pellot eivät ole maitotilalla ja tukiero per pelto-ha on niin pieni etelän hyväksi että hehtaareja pitää olla vallan h..etisti että tuon tukieron saisi kurottua umpeen. Tämän takia maidontuotanto on pohjoiseen jäämässä ja etelästä loppumassa kun tilalle ei jää tarpeeksi euroja etelässä että jäisi todellista vaivanpalkkaa työlle ja siihen kyllä suurin syy on tuo tukieron tuoma ero.

Ensimmäisen kerran käytit oikeaa termiä, nimittäin kyse on jäämisestä ei siirtymisestä, kuten aika monet täällä väittää.
Itse olin yhdessä seminaarissa, jossa oli kyselty tilan omistajilta maitosektorilla investointisuunnitelmia ja usko pois, kaikkialla Suomessa on suunnitelmia navetoiden/pihatoiden suhteen seuraavan viiden vuoden aikana, ei pelkästään pohjoisessa.

Pistän tähän muutamia lukuja, kun sattuu nämä paperit olemaan vielä pöydällä.

Uutta navettaa tai pihattoa seuraavan viiden vuoden aikana, tai siihen liittyvää inevstointia suunnittelee noin.

Pohjoispohjanmaalla 30 %:tia tiloista, Pirkanmaalla ja Kainuussa pari prosenttia vähempi.

Keskiarvo on Suomessa tällä hetkellä, noin 21 %:tia tiloista suunnittelee uutta pihattoa tai navettaa, tässä tuntumassa on Varsinais-suomi, Pohjois-savo ja Lappi.

Vähiten uusia navettoja suunnitellaan Etelä-savossa, vain noin 12 %:tia tiloista, seuraavana on Kaakkois-suomi ja sen jälkeen Etelä-pohjanmaa 16 %:n osuudella.

Mutta jos jotain pitäisi päätellä, niin joka viides tila jatkaa ja jatkajia on suunnilleen samassa suhteessa joka puolella maata, eli ei se tuotanto ole mihinkään siirtymässä.

Lähde on, Suomen Gallup Elintarviketieto OY.

Herra Heinamaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632
Vs: valio on kusessa

Itse olin yhdessä seminaarissa, jossa oli kyselty tilan omistajilta maitosektorilla investointisuunnitelmia ja usko pois, kaikkialla Suomessa on suunnitelmia navetoiden/pihatoiden suhteen seuraavan viiden vuoden aikana, ei pelkästään pohjoisessa.

Uutta navettaa tai pihattoa seuraavan viiden vuoden aikana, tai siihen liittyvää inevstointia suunnittelee noin.

Pohjoispohjanmaalla 30 %:tia tiloista, Pirkanmaalla ja Kainuussa pari prosenttia vähempi.

Keskiarvo on Suomessa tällä hetkellä, noin 21 %:tia tiloista suunnittelee uutta pihattoa tai navettaa, tässä tuntumassa on Varsinais-suomi, Pohjois-savo ja Lappi.

Vähiten uusia navettoja suunnitellaan Etelä-savossa, vain noin 12 %:tia tiloista, seuraavana on Kaakkois-suomi ja sen jälkeen Etelä-pohjanmaa 16 %:n osuudella.

Mutta jos jotain pitäisi päätellä, niin joka viides tila jatkaa ja jatkajia on suunnilleen samassa suhteessa joka puolella maata, eli ei se tuotanto ole mihinkään siirtymässä.

Lähde on, Suomen Gallup Elintarviketieto OY.

Gallupit on galluppeja. Suunnitelmia on ja monella siihen se jääkin.

Totuus on, että kyllä etelässäkin navetoita vielä tehdään. Potentiaalisten laajentajien määrä vaan putoaa koko ajan. Ne, jotka aikovat ja joiden tilaolosuhteet ovat hankkeelle otolliset, laajentavat. Paikoilleen jääneet, enimmäkseen parsinavettaihmiset, ovat yhä suuremmassa vaarassa jäädä ulos kehityksestä. 70 -luvulla rakennetut parsinavetat alkavat tulla useilla tiensä päähän.

Tämä täysin oma näkemys vailla minkäänlaisia prognooseja taustalta.

KT

  • Vieras
Vs: valio on kusessa
Eikö sulle ole sama missä minä olen töissä, vaikka hautaustoimistossa. Maitomäärät on otettu matildasta kaudelta 2006/2007 :)  No nyt asettuu tuo peltohehtaari määrä oikein, ei tarvii olla 350 hehtaaria peltoa lisää :)

On se tietty ihan sama missä töissä olet. Mutta tietysti jos edustaa firmaa joka tarjoaa palveluitaan koko maassa ja kaikille tuotantosuunnille niin odottaisi joko parempaa kokonaisnäkemystä tai sitten ainakin sitä että osaisi nähdä tasapuolisesti koko kuvion?

Tuo 350 oli tukierosta 50 euroa per hehtaari laskettu joskin vähän harhaanjohtavasti muotoiltu kun siinä tilanteessa vertailuna oli että molemmat tilat samankokoisia ja molemmilla 350 hehtaaria lisää?

Mutta oli niin tai näin niin et voine kiistää että tuollaisella "tyyppitilalla" tukiero on 20.000 euron ja 50% luokkaa vaikka lasketaan maitotuet ja etelän kartanoiden mahtavat ja ylisuuret peltotuet yhteen? Yhden henkilön palkka? Ja jos et hyväksy tuota "tyyppitilaa" vertailun lähtökohdaksi niin onko sinusta sitten oikein että etelässä pitää olla tuplakokoinen tila että saa saman palkan?

Omalla ajalla saan ajatella mitä haluan, riippumatta missä olen töissä :)

Hemmo P

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 34
  • Pidetään ikävää niin sielu tyydyttyy
Vs: valio on kusessa
Mites se menee? Tilasto,gallup,emävale... Onhan se tietysti niinkin että jos kymmenestä vastaajasta kaksi sanoo,ehkä kenties harkitsevansa investointia niinhän se on jo 20% !!! Täälläpäin (kaakkois-suomi) maidontuottajat alkavat olla jo niin kypsiä etteivät paljon viiti vastailla tyhmiin gallupeihin. Katsovat niitä jo *****iluksi. Aika selkeän kuvan siitä missä mennään saa kun selailee ympäristölupapäätöksiä ympäri suomea. Kaakkois-suomi b-alue 2001-2008, 16kpl navettalupapäätöksiä joista 11 uutta ja 5 laajennusta. 2kpl/vuosi!!! Ettei vaan tää hurja investointibuumi karkais käsistä.Syitä näin mahottomiin lukuihin voi jokainen miettiä...
*****ilu on taitolaji

Sepedeus

  • Vieras
Vs: ???
Meinaan vaan että kannattaako noiden,Eemelin Veetin ja Sepedeuksen ynnä Sttk:laisen kanssa näistä maitojutuista jatkuvasti vängätä,ei ne mitään käsitä,ja ihan huvikseen provosoivat täällä.tai jos ei muuta tekemistä ole voihan sitä tietysti aikaansa noinkin viettää.

  Aivan olen samaa mieltä. Yks lysti tuleeko se maitopurkki ruotsista tai sitten Riihimäeltä :D
  Pää asia ettei tule kepulandiasta :D

sorkkahessu

Eli vasemmistolaisia olet Sepe .

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: valio on kusessa
jos ei muuta tekemistä ole voihan sitä tietysti aikaansa noinkin viettää.

Tekemistä olis mut väsyttää niin saatanasti .  :)

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: ???

  Aivan olen samaa mieltä. Yks lysti tuleeko se maitopurkki ruotsista tai sitten Riihimäeltä :D
  Pää asia ettei tule kepulandiasta :D

Onneksemme tämäkään asia ei ole sinun päätettävissä.

AaaBeeCeeMies

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 333
Vs: ???

  Aivan olen samaa mieltä. Yks lysti tuleeko se maitopurkki ruotsista tai sitten Riihimäeltä :D
  Pää asia ettei tule kepulandiasta :D

Onneksemme tämäkään asia ei ole sinun päätettävissä.

Kuten ei myöskään Luomujussin, Ojalan tai apilas päätettävissä?     

http://www.talouselama.fi/uutiset/article252388.ece?s=l&wtm=talouselama/-13032009

"Myyntikin sujuu. HOK-Elannon päivittäis- ja käyttötavarakaupan johtajan Veli-Matti Liimataisen mukaan ruotsalaisen maidon markkinaosuus on monissa myymälöissä noussut 10–15 prosenttiin."

Aulis Anttila

  • Vieras
Julmaa... mutta totta...
http://www.talouselama.fi/uutiset/article252388.ece?s=l&wtm=talouselama/-13032009

"Myyntikin sujuu. HOK-Elannon päivittäis- ja käyttötavarakaupan johtajan Veli-Matti Liimataisen mukaan ruotsalaisen maidon markkinaosuus on monissa myymälöissä noussut 10–15 prosenttiin."

Niinpä... se on julmaa... mutta totta... kun hyllyssä on vierekkäin kaksi päivittäistavaratuotetta ja toinen on oleellisesti halvempi niin se halvempi valitaan... joulukinkku ostetaan kerran vuodessa... se ei ole päivittäistavaratuote... tämä kepulaisille tiedoksi  :P  ::)  ;D

AaaBeeCeeMies

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 333
Vs: valio on kusessa
Mites se menee? Tilasto,gallup,emävale... Onhan se tietysti niinkin että jos kymmenestä vastaajasta kaksi sanoo,ehkä kenties harkitsevansa investointia niinhän se on jo 20% !!! Täälläpäin (kaakkois-suomi) maidontuottajat alkavat olla jo niin kypsiä etteivät paljon viiti vastailla tyhmiin gallupeihin. Katsovat niitä jo *****iluksi. Aika selkeän kuvan siitä missä mennään saa kun selailee ympäristölupapäätöksiä ympäri suomea. Kaakkois-suomi b-alue 2001-2008, 16kpl navettalupapäätöksiä joista 11 uutta ja 5 laajennusta. 2kpl/vuosi!!! Ettei vaan tää hurja investointibuumi karkais käsistä.Syitä näin mahottomiin lukuihin voi jokainen miettiä...

Vale - emävale - tilasto... Pitääkö laittaa gallup vielä perään. Miksi ihmeessä siellä Kaakkois-Suomessa maidontuottajat tuollaisella mielellä? Syitä kun mietitään tässä. Tukipolitiikassa ei ainakaan vika voi olla, sehän suorastaan kannustaa investoimaan. Vaikkapa kun tekee pientä vertailua

Mutta jos lähtökohdaksi "riittävän iso tila" vertailutilaksi niin 30 lehmää ja 40 hehtaaria. Maitoa vuositasolla 240.000 litraa ja eli tuet 9.000 ja 31.200 maidosta ja vastaavasti 28.000 ja 25.600 pellosta. Mutta että kokonaistuet siis 37.000 ja 57.000 noin kun verrataan SAMANLAISIA tiloja eri alueilla eli eroa onkin jo 20.000 euroa joka prosenteissakin on 50%. Minä sanoisin että ero on aika iso ja vaatisi siis noin 30 hehtaaria lisää peltoa eli peltopinta-alan tuplaamista.

niin tuollainen 20.000 euron tukiero vuodessa eihän se ole mitään. Sehän on ensinnäkin taskurahoja ja toiseksi se on helppo saada esimerkiksi paremmalla satotasolla tai säästyneillä rahtikuluilla helposti kurottua umpeen. Ja tuollainen 30 hehtaaria lisää peltoa sehän on helppo ab-alueella hankkia kun peltoa on myynnissä jatkuvasti melkein joka tilan naapurista. Ja halvalla! Niin että tukipolitiikka on kunnossa ja luo uskoa tulevaisuuteen ja näkymät ovat valoisat. Ei siinä oikein muuta syytä jää kun että etelän tuottajat ovat laiskoja, saamattomia ja ammattitaidottomia. Joo'o niin sen täytyy olla. Ei siinä oikein sen enempää syitä enää tarvitse etsiä.