On tämä kimurantti homma, pitäiskö odotella kädet ristissä että milloin tää loppuu. On mainittu että maatilankin pitäisi toimia kuin mikä tahansa yritys että huonoimpien pitäisi mennäkin nurin ja paremmat investoi alaan. Voi olla näinkin, mutta ihan suoraan tätä karjahommaa ei voi yritysmaailmaan verrata, jos näin olisi niin karjatiloja olisi hyvin vähän, sillä vain harva (1-2% ) oikeasti kannattaa. Toiseksi puhtaasti bisnes tämä ala ei todellakaan ole, se on elämäntapa. Oikeasti aika kaukana bisneksestä. Ne jotka haluavat yrityksen bisneksen takia, ovat suuntautuneet muille aloille. Maatalous ja ruoantuotanto on herkkä ala, siinä on luonnonvoimat jotka määrittelevät melko pitkälle menestystä, lisäksi on tuottajista riippumattomia tekijöitä.
Sen pitäisi nimenomaan olla puhtaasti bisnestä. Edelleen ajatellaan sitä liikaa elämäntapana. Jos oikeasti 1-2% eläintiloista on kannattavia niin loput syö pääomia? Jossakin vaiheessa se perämettäkin loppuu. On totta, että maataloudessa on näitä epävarmuustekijöitä enemmän ja yksi niistä on säät mitä ei kukaan ohjaa. Ala ei tule tervehtymään ennenkuin sitä ajatellaan bisneksenä kuin mitä tahansa yritystoimintaa. Sama pätee peltoviljelyyn jne.
Pitäisi kehitellä eri tuotantotapoja, nyt on useimmat kokeilleet sitä että maksimoidaan nestetuotosta (siis veden määrää). Se on pitänyt tuotantomäärät lähes samoina vaikka lopettaneita on ollut hurja määrä. Tuottajahinnat ei varmaan parane. Toinen vaihtoehto olisi low-input-tuotanto yhdistettynä kuiva-ainetuotoksen sekä kestävyyden parantamiseen. Tämä vaatisi hieman kehittelyä ja laskelmia kuinka alas mm ruokintakuluja voidaan/pystytään laskemaan ja mitkä ne keinot on.
Näitä on ihan järkevää pohtia, mutta monesti nämä loppuvat siihen kun vastapuolen toimija tässä tapuksessa meijeri laittaa hinnoitteluperusteet sellaisiksi, että tuotanto on mahdollisimman tehokasta. Esimerkki taas sikapuolelta. Sian tuotanto olisi huomattavasti kannattavampaa mikäli kiertonopeus tiputettaisiin kolmeen ja elukat kasvatettaisiin suuremmiksi. Se suurin kulu eli porsaanhinta tulee siinä maksettua vain kertaalleen ja näin ollen se on aina pienempi kulu siitä kokonaistuotteesta. Lihatalot kuitenkin hinnoittelivat homman niin, että kohta pitää neljä erää saada kasvamaan vuodessa ja aina vain mennään pienempään marginaaliin per kärsä. Tarkoitan sitä, että porsaanhinta + rehut = suurimmat kulut joita sitten verrataan elukkaan jonka yläpainorajan ja taloudellisen rajan (alaraja) lähenevät vain toisiaan ja se haarukka on todella pieni.
Asia erikseen ovat sitten nämä marginaalituotteet, luomut, lähilihat yms. Nämä perustuvat monesti siihen, että ekaksi suurella monen vuosien työllä luodaan markkinat jotka ovat herkät. Suuri riski on tälläisessäkin.