MTK ei voi esiintyä AB-alueen viljelijöitten edustajana!
Sinäkö muka voit, MTK:n johtoryhmässähän on mm. Markus Eerola (Kok) etelästä.
Kysyin kerran tukien suuruutta isä-Eerolalta, hän oli silloin MTK:n johtokunnassa...ei minkäänlaista hajuakaan koko asiasta.
Otti selvää ja soitti seuraavana päivänä.
Ei siis ihme, jos pohjoinen on saanut mellastaa mielinmäärin.
http://luomu.fi/tietoverkko/eerolan-iso-viljatila-siirtyi-luomuun/
Olen samaa mieltä, että etelästä pitäisi valita joku Kepulainen joka on asioista perillä, eikä mitään kiintiö Kakolaista.
Yksi hyvä vaihtoehto olisi olla suuremmin tuijottelematta jäsenkirjoja, vaan katsella, onko mitään muita kirjoja tullut aukaistua. Vaikka totta puhuen enemmistö noissa valintatilanteissa ei enää aikoihin olekaan ollut kiinnostunut kandidaattien jäsenkirjoista. Osa on ja heistä iso osa lyö henkisen jäsenkirjan niidenkin kouraan, joilla sellaista ei ole koskaan ollut*.
Tämä Kokoomuskiintiö on aikoinaan ollut varmaan tarpeen, kun on haluttu varmistaa, että on hyvät suhteet myös siihen "toiseksi tärkeinpään" maatalouspuolueeseen. Virallisestihan tällaista kiintiötä ei enää ole, eikä sille ole tarvettakaan.
Johtokunnan 1. pj. on keskustalainen; 2. pj. sitoutumaton, mutta omien sanojensa mukaan saanut kokoomuslaisen kotikasvatuksen ja kolmas pj. on kokoomuslainen.
Valtuuskunnan 1. pj on kokoomuslainen, 2. sitoutumaton ja 3. keskustalainen.
Metsävaltuuskunnan 1. pj. on kokoomuslainen, toinen sitoutumaton ja kolmas sitoutumaton, joskin tiettävästi aika lähellä rkp:tä.
Määrättyjen, oikeastaan lähes kaikkien, tahojen tapana on perinteisesti ollut luokitella kaikki sitoutumattomat keskustalaisiksi. Kuitenkin galluppien mukaan viljelijöissä on "aina" ollut mm. kristillisten, SMP:läisten ja jopa vasemmistopuolueiden kannattajia sekä niitä aidosti sitoutumattomia, jotka eivät ole edes itselleen luvanneet äänestää vain tietyn puolueen ehdokkaita. Toki löytyy RKP-läisiäkin, mutta enemmän SLC:ssä kuin MTK:ssa vaikuttavia. Tänä päivänä viljelijäväestön kannatuksella mitattuna Perussuomalaiset on jo toiseksi suurin puolue.
* tässä juuri itse huomasinkin rakentaneeni kouluesimerkin siitä, miten näitä stigmoja lyödään: jos suvussa on ollut RKP:n kansanedustaja ja HBL:n päätoimittaja, niin täytyyhän sen olla RKP:tä lähellä.