N. 30 vuotta tuli poltettua eikä ensimmäistäkään kertaa tullut mieleen että jos vaikka lakkoa kokeilisi.
Ja vaikka pomo lupasi 200€ bonuksen vuodessa kaikille polttaville työntekijöille jos lopettaa ja lupasi kustantaa Nicorette tai vastaavat aineet. Periaatteessa tuonlainen "ostaminen" sai polttamaan entistä enemmän.
3 vuotta sitten iski keuhkokuume ja tupakki ei maistunut niin homma sitten jäi. Kuukauden päivät aski pyöri taskus ja muutamia kertoja maistelinkin mutta eipä maistunut joten totesin että antaa olla.
Mikä parasta yhtään kiloa ei elopaino ole muutunut. Toisaalta terveydessä/olotilassa en ole havainnut mitään muutoksia lopettamisen jälkeen.
Taisin olla vain sellanen tapapolttaja eli aski 8 tunniin työpäivän aikana mutta iltaisin ja viikonloppuisin ei tehnyt mieli. Kuten myös kesälomien aikaan. 4 viikkoa lomaa ja pari kolme tupakkia sen aikana.