Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Tammimetsän istutus  (Luettu 8227 kertaa)

miemsl

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 128
Tammimetsän istutus
Sain hankittua ison määrän tammenterhoja Iisalmessa kasvavasta metsätammesta, eli voisi kuvitella että noin pohjoisessa kasvava puu olisi erityisen hyvin varustetu kylmyyttä vastaan. Ajattelin noilla nyt istuttaa kosteikkoisen savikko / hieta peltolohkon Ikaalisten tilallani, eli 120cm välein terho 5cm syvään pottiputkella. Ensi kesänä sitten jyrsijä putki parhaiden taimien suojaksi ja rikkojen ja heinikon pitämistä matalana jotta taimet pääsevät voitolle, suojaksi voisi antaa leppää/haapaa/koivua taimettua tuohon luonnostaan suojapuustoksi, joka sitten sitä mukaa harvennetaan kun tammi kasvaa. Pystykarsintaa aion noille sitten hiukan tehdä että kasvaisivat yksirunkoisina ja mahdollisimman ala-oksattomina.

Jotkut suosittelevat että istutettaisiin pieniä ryhmiä 9terhoa/tainta aina 10m välein ja jätettäisiin ryhmän paras kasvulle, itse ajattelin että tuolla 120cm väleillä olisi vielä varaa valita ja harventaa.

Onkos palstalaisilla tammimetsän istutuksesta kokemuksia jakaa?

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Tammimetsän istutus
No mullahan on tietysti  8)

Oleellista tuossa kaikessa on se, että et päästä niitä terhoja kuivumaan tai homehtumaan. Itävyys nääs menee molemmilla keinoilla. Aika hyvin itävät, kun ne haudataan siihen syvyyteen johon hiirikin ne hautaisi. Eli 5-10 senttiin. Aika harva nousee pintaan..
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: Tammimetsän istutus
Itse saattaisin tammimetsää perustaa mieluummin istuttamalla, nostaisi valmiita taimia metsästä tai kasvattaisi istutettavia taimia vaikkapa potteihin.
Terhoista kasvattamalla saattaisin istuttaa kaikki suhteellisen pienelle alalle, jossa kasvattaisin ne 20-30 senttisiksi. Sitten kun ne huolella istuttaisi, niin voisi olla toivoa että niista jollain aikataululla kasvaisi puita. Tuommoinen pienialainen taimiryhmä olisi helpompi suojata jäniksen ja hirvenkestäväksi.
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7093
Vs: Tammimetsän istutus
Kuinkahan käy kun hämeen nurkilta tuotiin tammia ja jalavia, nyt noita pihalla ja metsämökilläkin. Olosuhteet karummat täällä perämeren rannikolla, jäätä ja vettä luvassa pakkasessa, lumen suoja niin ja näin... Kuinka monta prosenttia hengissä talven jälkeen? ;D
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Tammimetsän istutus
Kuinkahan käy kun hämeen nurkilta tuotiin tammia ja jalavia, nyt noita pihalla ja metsämökilläkin. Olosuhteet karummat täällä perämeren rannikolla, jäätä ja vettä luvassa pakkasessa, lumen suoja niin ja näin... Kuinka monta prosenttia hengissä talven jälkeen? ;D

Ainakin satakuntalaistammet kasvavat täällä Savossa ihan hyvin. Kaikki jotka ovat selvinneet ruohonleikkurista ja ekasta talvesta ovat jääneet henkiin. Itämisprosentti ei kyllä päätä huimannut.
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

miemsl

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 128
Vs: Tammimetsän istutus
Tulipa sitten tänään istutettua terhot. Muutin suunnitelmaa siten että laitoin noin 40cm välein tiheäksi taimikoksi, ja ensi kesänä aitaan koko istutetun lohkon ettei tarvitse taimikohtaisia suojia laatia. Toimisikohan tuohon aitaan peuroja ja hirviä vastaan sellaiset 150cm lasikuitukepit ja kaksi sähkönauhaa?

Kunhan ovat tammet kasvaneet kunnon taimiksi niin siirtoistutan oikeille kasvupaikoilleen suojaputken kanssa. Tällä tavoin pitäisi hieman pienemmällä vaivalla päästä.

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4698
  • Savo savolaisille!

Pidä myös huoli, ettei myyrät pääse tekemään tuhojaan. Eli pidä taimien ympäristö puhtaana kuloheinästä. Meillä täällä P-savossa mykrät söi tammen juuret niin hyvin, että puu lähti maasta irti käsin nostamalla. Siitä huolimatta selvisi uudelleen eloon. Kerran tuo on paleltunutkin, mutta sitkeästi jaksaa kasvaa. Taimi tuli jostakin Kymenlaaksosta 25 vuotta sitten, pituutta on kertynyt huimat 10 metriä.  8)
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

Pasi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2373
Vs: Tammimetsän istutus
Pidä myös huoli, ettei myyrät pääse tekemään tuhojaan. Eli pidä taimien ympäristö puhtaana kuloheinästä. Meillä täällä P-savossa mykrät söi tammen juuret niin hyvin, että puu lähti maasta irti käsin nostamalla.

Myyrät saattavat olla hankalampia ja pahempia tammentuholaisia kuin hirvet ja peurat. Ainakaan tammet eivät ole ensimmäisenä mieluisten mutusteltavien listalla jos muutakin syötävää on. Tuo myyrä, joka syö taimen maan alta on muistaakseni eri otus kuin maanpäällisiä osia syövä. Heinäämisen lisäksi kannattaa harrastaa loukkupyyntiä.

Yksi tyveltään ihan kohtuullisen puun kokoinen tammi kasvaa talon vieressä. Silmämääräisesti arvioituna leveyttä tällä "puulla" on melkein yhtä paljon kuin pituuttakin... Joten vaatii leikkausta tai sopivasti kilpailevia puita ympärilleen, jotta kasvaisi oikean puun näköiseksi.

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Tammimetsän istutus
Tulipa sitten tänään istutettua terhot. Muutin suunnitelmaa siten että laitoin noin 40cm välein tiheäksi taimikoksi, ja ensi kesänä aitaan koko istutetun lohkon ettei tarvitse taimikohtaisia suojia laatia. Toimisikohan tuohon aitaan peuroja ja hirviä vastaan sellaiset 150cm lasikuitukepit ja kaksi sähkönauhaa?

Kunhan ovat tammet kasvaneet kunnon taimiksi niin siirtoistutan oikeille kasvupaikoilleen suojaputken kanssa. Tällä tavoin pitäisi hieman pienemmällä vaivalla päästä.

Pidä myös huoli, ettei myyrät pääse tekemään tuhojaan. Eli pidä taimien ympäristö puhtaana kuloheinästä. Meillä täällä P-savossa mykrät söi tammen juuret niin hyvin, että puu lähti maasta irti käsin nostamalla. Siitä huolimatta selvisi uudelleen eloon. Kerran tuo on paleltunutkin, mutta sitkeästi jaksaa kasvaa. Taimi tuli jostakin Kymenlaaksosta 25 vuotta sitten, pituutta on kertynyt huimat 10 metriä.  8)

Meillä on kotipuolessa 70 vuotiaita ja tyvestään 70 senttisiä. Varmaan 15 mottia lehtiä putoaa/puu/syksy, että se harmi noista on  :'(
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.