Jos saa 1 vuoden kauppasiementä ostettua niin tunareitten viljelemänä siitä tulee tossia mut ammattilaisen hoivissa siitä kasvaa kauppasiemen kakkosta.
Sitä ei kyllä kannata enää kylvää. Alkaa olla niin vanhaa, että ei enää idä. ( Kauppasiemenluokka poistui muistaakseni 97)
90-luvun alkupuolella kun tästä väännettiin totesi maatalousvaliokunta seuraavaa.
" Siementuotannon ja eri tarkastusmenettelyjen yhtenä päätarkoituksena on ylläpitää lajikkeiden geneettistä puhtautta, mitä siirtyminen korkeampaan laatuluokkaan varmistaisi. Valiokunnan hankkimasta selvityksestä on kuitenkin ilmennyt kotimaisten tutkimusten osoittaneen, että alempien laatuluokkien ja tilan oman siemenen käyttö, joka johtaa lajikkeiden geneettiseen "eroosioon" eli muuntelun lisääntymiseen, itse asiassa lisää niiden viljelyvarmuutta. Tällaiset monimuotoisemmat kasvustot sopeutuvat puskurointikykynsä vuoksi paremmin kasvutekijöiden muutoksiin.
Edellä esitetyn perusteella valiokunta toteaa, että tuotantobiologisesti ei ole perusteltua siirtyä maassamme ainoastaan sertifioidun kylvösiemenen käyttöön."