Minulta löytyy kokemusta molemmista...Koneet siis molemmat liukuohjattuja, avant hieman isompi kuin agromatic oli.
Moottoreista löytyy ensimmäinen iso ero: Agromaticissa ei kaasua tarvitse painaa jotta saa kuormat liikkeelle. Kone vääntää vakiokierroksilla erinomaisesti. Avantissa taas saa kaasua painaa reilusti, että koneella voi edes lähteä liikkeelle. Tämä ei välttämättä ole huono ominaisuus, mutta agromaticista pidin juuri siitä syystä. En osaa sanoa onko asia näin enää, kun agromatic tuli taloon7v. sitten ja lähti vuosi sitten.
Avant on kuitenkin rauhallisempi liikkeissään, agromatic oli huomattavasti äkkipikaisempi. Uudelle käyttäjällä agromaticin äkkipikaisuus voi tuottaa ongelmia, mutta pidemmän käytön jälkeen ei niin merkitystä. Kuitenkin avantistakin saa äkkpikaisen reilulla kaasulla, ja tästä pidän avantissa.
Mitä kestävyyteen tulee, avantissa ei ole ollut ongelmia tähän mennessä. Lukuunottamatta työvalon kiinnityksen hajoamista. Agromatic sen sijaan oli useammin kuin kerran omalla pajalla korjattavana. Mm. jäähdytin hajosi useammin kuin kerran ja vetomoottoreita piti korjata. Täytyy kyllä myöntää, että käyttäjälläkin oli osansa agromaticin vikoihin. Mutta vioista huolimatta oli erinomainen kone, ei juuri voi huonoksi sanoa.
Uuden avantin myötä koneen koko kasvoi hieman, ja paalien jako onnistuu paremmin. Kuitenkin avant tuntuu ketterämmältä verrattuna vanhaan koneeseen.
Mitä ohjaukseen tulee, se ei ole kovin ergonomista kummassakaan. Vivut melko raskaita käyttää, ja asento jossa niitä käytetään melko huono.
Kokonaisuutena kuitenkin molemmista koneista jäänyt hyvä maku, mutta kallista lystiä niidenkin ostaminen on. En voi agromaticcia huonommaksi sanoa, itse kuitenkin avantista pidän. Näinpä jos jompaakumpaa pitää suositella, sanoisin avant.