"Vain itseään varten". Tyttären kanssa joskus kouluaikana tuli tämä ilmi, koska kaverit painostivat eräänlaiseen "muottiin", vahvat meikit, ylipaljaat dekolteet, suorastaan pinkeät lantionseudut vaatteissa, hameet, joista pilkisti jo osa pakaraa, ja kylmänä talvipäivänä pelkkää viluntutinaa koko ihminen...nii ja kaikenmaailman porsliinisheivaukset, joita siis ei edes näkyisi, mutta jotakin varten niitäkin sitten piti...
Kehotin siis kyselemään kavereilta siinä vaivihkaa, miksi ihmeessä. Ja vastaus aina oli kuin olikin tuo lattea "omasta mielestä näyttää hyvältä", "vain itseä varten" , en puuttunut enää asiaan, mutta eipä enää myöhemmin ollut kiinnostunut "tilanteeseen sopimattoman juhlavasta" arkipukeutumisesta tai räikeästä ehostuksesta kovin paljon enää. Ja nykyään työelämässä osaa työpukeutumisen, eivät mieskollegatkaan ole töissä pikkutakki, liivi ja paita napaan alas auki, ja housut istuvat kauniisti, eikä saumoja kiristäen.
Toisaalta oletteko huomanneet, aika paljon tuomitsevaa huomiota aiheuttaa esimerkiksi tukevamman puoleisella usroshenkilöllä ns. "työmiehen hymy", polvillaan vaikka kopiokoneen tukosta selvittämässä, alkaa jo ensimmäiset "rypäleet" tulla esiin, että ei hyvänen aika, miten inhottavaa, tai työpaikalle lämpimänä päivänä paidattomana karvainen maha pystyssä purjehtiva omasta mielestään ihan tyylikäs sandaaliäijä, jos kuitenkin on tarvis asioida esim. asiakkaiden kanssa, huomauttelujahan siitä tulee. Jos perusteena käyttäisi omakohtaista "se vaan sopii mulle", tai "itseäni varten minä sitä taka-dekolteeta tuuletan, älä katso sinne, jos inhottaa", niin meneekö läpi ? EI.
Joo. Pukeutuminen eri tilanteisiin on kuitenkin jonkinnäköinen kannanotto, halusipa sitä tahi ei. Nyt kun #MeeToo kampanja on käynnissä, ei sovi ainakaan katsella muualle kuin hiukan sivuun seinille. Sama homma kuin koiran puremaksi joutuneilla, jälkiviisas ohje toimii: kunhan vaan et olisi katsonut koiraa silmiin.
Älkää katsoko naiskollegoja silmiin eikä ainakaan alemmaksi. Homma puraisee takaisin, nyt jo julkkiksiakin.
#NotMe
-SS-