Oiva Sarkkinen
MIKÄHÄN PIRU SIINÄKIN ON, KUN EI TAHO NAISET OIKEIN PYSY
Näin kevätpuolella talvea tulee terveelle miehelle mieleen ne elämän perusasiat. Mahla alkaa virtailla, vai mitenkä sitä sanotaan. Suoranaista yksinäisyyttä ei tietenkään ole, kun on tuo koira. Näyttää silläkin olevan vuodenajat tiedossa, kun niin aktiivisesti pyrkii reittäni vasten touhuamaan. Minulla noita kavereita on aina sen verran, että saadaan korttirinki kasaan. Vaikka oishan se somaa jos joskus pääsis räsypokkaa pelaamaan oikean naisen kanssa. On sellaisista haaveista kaverien kanssa päissään puhuttu. Kunnon kiljut laitetaan kerran kuussa kimppasokerien käyttämänä.
Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa kevät karunkin uroon munaskuihin. Mikä siinä auttaa, sanottu ja tehty.
Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen; Katseenkestävä, huumorintajuinen nainen. Sinua etsii tositarkoituksella rehellinen suomalainen mies. Myös hellien takkailtojen mahdollisuus. Alko ja savuttelu eivät hallitse elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja metsästys. Saanhan kohdata sinut keväässä? Nimimerkki: Yksinäinen tulppaani.
Yks Kejonen siinä ilmoituksessa vähän konsultoi. Se on taksikuski, ja nehän tuntee kyllä naiset. Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat kirjeetkin vastaukseksi. Tehokkaita täkyjä, romantiikkaa. Vähän epäilen sitä Kejosta homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on tietokone.
Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa käymään. Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. Pistin vähän siistimpää päälle: pikkutakin ja salihousut. T-paidassa luki pikkusen huumoria: Ellun Piriste.
Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se mikä haju. Suihkaus sepaluksesta sisään housuihinkin vain niin ku varoiksi vastamyrkyksi. Ei siitä naisesta tiedä, jos vaikka olis joku sellainen tauti sillä. Jos vaikka pääsis jo kotimatkalla pukille takomaa Ladan konepellin päällä. Suihkautin sitä samalla suuhunkin. Vähän se Raid vissiin meinas pyörryttää, mutta hyvällä asialla kun ollaan, niin kyllä sen kärsii.
Minulla oli siinä matkan varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat pinnoitettavina, piti käydä ne hakemassa. Myöhästyin asemalta melkein tunnin. Kaks kertaa muistin siinä hötäkässä sen naisen nimenkin väärin. Vaan paskaakos tuosta, ei se pahoittanut mieltänsä, niin reippaastihan tuo kanteli matkalaukkunsa autolle. Nostipa vieläpä ne Ladan takalaatikkoon, kun minä kävin täyttelemässä lottokupongin. Vaikuttaa ehtiävältä emännältä ja Sarkkisen suvulle sopivalta jalostusyksilöltä.
Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kesärengas pinon vierelle, kun minun koira istuu aina edessä.
Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos toimitettu tavara tuoretta. Piti tarjota sille baarissa pari kaljaa, sellainen oli sopimus. Nainen odotteli koiran kanssa autossa.
Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki mausteet, extra sipuli ja maitoa. Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin, että ottaako se takapenkkiläinen kanssa. Se sanoi junassa syöneensä.
Otin siinä ajellessa tekarit suusta ja nuoleskelin puhtaaksi. Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien ruuat.
Loppumatka meni kuitenkin ihan mukavasti. Selailin Jallua ajellessa, enkä meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan koukata, että sain sen pyörän alle. Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi. Ruhon heitin auton takapenkin lattialle ravunsyötti tarpeiksi. Etupenkillä koira olisi voinut turmella syöttitarpeet. Mutta eipä silti ei taida kotikylän vesissä olla enää pyydystettävää rapuruton jäljiltä. pyyhin kädet koiraan ja ei kun taas matkaan.
Tarjoilin hieman tunnelmamusiikkia. Frederikin; Mä tahdon
takoa sun markkinarakoa; on lempikappaleita. Se ehti tulla kahdeksan kertaa ennen kuin oltiin kotipihassa.
Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti ylivirittynyt tunnelma, että piti juoksulla mennä vessaan. Oli meillä myöhemminkin semmosta estottoman kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä vaimoehdokasta kokeeksi sieltä täältä, tullen mennen, kun se kanteli vettä kaivolta, luutusi lattioita ja pesi nyrkkipyykkiä. Koirakin kerkesi hyppäämään sen selkään reittä jynkyttämään, kun se nainen luutusi lattiaa kontillaan. Ennusmerkit oli hyvät, tultaisiin hyvin kolmistaan toimeen.
Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa saataviaan. Niillä oli koira mukana, ja se oksensi, kun näki minun ruokailevan. Täällä ei turhaan hienostella!
Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari satasta, että näkevät viranomaisetkin, ettei tässä ihan yhteiskunnan siivellä eletä.
Illalla soittelin kaverit paikalle ”Barbaraa” katsomaan.
Pidettiin perinteinen piereskelykilpailu. Minä voitin, vaikka Simanaisen Oskari soitti porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan ennen kuin sillä pärähti henki materiaksi! Sen kunniaksi päätettiin lähteä kylillä pyörähtämään. Tehtiin oikein lista kaikista hauskuuksista, mitä nyt sellainen äijäporukka pikkupäissään keksii. Barbaralle päsähti ärhäkkä päänsärky, ja se jäi kotiin.
Soittelin sille myöhemmin aamuyöstä monta lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan mitään pyhäkoulutekstiä.
Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui matkalaukkujensa päällä, omituisia ovat etelän tavat! Mukava oli silti tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy.
Minun piti se Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota takapenkin, kun minä en millään jaksanut.
Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että meidän poika pärjää ihan hyvin ilman tuollaisia meikattuja kaupunkilaisvosujakin.
Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäi ja kaikki. No, oli miten oli. Kyllä se on justiinsa se huumorintaju, mikä pitää meikäläisen naisella olla kohallaan. Ja ulukonäkö tietenki.
Oiva Sarkkinen - edelleen poikamies.
Köyhän kans on niin raskas jutella.