Rajojen siirtelyssä ne pallukat ei saa ottaa toisiinsa muuten herjaa että siitä geom. leikkaa jne. Niitä palloja voi poistaa jos on ahdasta.
Miten muuten ilmoitettiinko viimen lietelannan sijoitus jo keväällä ja pinta-alat syksyllä ,nyt ei kyllä löydy koko vaihtoehdon kohtaa .?
Ei. Viime vuonna valittiin sitoumukseen toimenpiteet, jos ymppiin ryhtyi ja syksyllä ilmoitettiin. Syksyllä oletettavasti taas ilmoitellaan uudestaan.
Mitä jos haluaa lisää eli lannan vastaanottajana on oikeus tukeen
orgaanisen jätteen (vai mikä se oli ) kierrätykseen.Voiko sen jotenkin ilmoittaa tälle vuodelle.
Enpä ole vielä hakuohjeita ja sääntöjä läpi lukenut. Mutta eikös nuo ympin lisätoimenpiteet mene niin, että viime vuonna piti ruksittaa ne mitä toteuttaa tai saattaa toteuttaa ja syksyllä tai keväällä toimenpiteestä riippuen ilmoitetaan ala. Joitakin piti toteuttaa joka vuosi, joitain viimeistään tiettynä vuonna ja joitain ei tarvitse toteuttaa lainkaan vaikka toimenpiteen valitsikin. Esim. noissa kaiken maailman paskendaalenien ja muiden mössöjen lisätoimenpiteissä ala voi vaihdella vuodesta riippuen nollan ja säänöissä mainitun suurimman hehtaarimäärän tai hallussa olevan peltopinta-alan välillä. Ja jos oikeaan kohtaan ei viime vuonna ruksia pistänyt, niin sitten yhtettyä neuvo2000 läppärin kanniskelijaan, niin saanee toimenpiteen käyttöönsä.
Joten kaivahan SAS sääntöpumaska ja viime vuotinen hakemuksesi esille ja lue ne kunnolla läpi niin näet mihin olet sitoutunut ja mitä tänä vuonna voi tai pitää tehdä. Ja kerro sitten meille muillekin olenko muistanut ihan väärin...
Joo lietelannan sijoitukseen sitouduin siihen pistin rastin ,mutta voiko valita myös orgaanisen jätteen kierrätyksen näin säännöissä kumpaa tuossa tarkoitetaan koko hommaa vai lohkoa ?
6. Lohkokohtaisten toimenpiteiden valinta
Viljelijän on sitoutuessaan ilmoitettava sitoumuskaudeksi valitsemansa lohkokohtaiset toimenpiteet Vipu-palvelussa tai lomakkeella 470. Toimenpiteitä on noudatettava lohkoilla kunkin toimenpiteen ehtojen mukaan.
6.1. Valinnan rajoitukset ympäristösitoumuksen sisällä
Tilalla voi olla samanaikaisesti toinen toimenpiteistä
•lietelannan sijoittaminen peltoon tai;
•ravinteiden ja orgaanisen aineksen kierrättäminen
Toimenpidekohtaiset rajoitteet
Toisensa poissulkevat toimenpiteet
•orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla; tai
•puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu; tai