Mä en oikeasti haluaisi puolustella muita ketjuja tässä ketjussa jotta ei tule vipuhessu ilmiötä mutta skännän mieliksi kun se nyt otti asian esiin. Päiste/penkkatien tarkoitus olisi nimenomaan välttää päisteiden tallaamista ja näin parantaa peltojen kasvukuntoa. Skn:än kin pitäisi tajuta että tollanen yhteispainoltaan varmaan 40 tonninen yhdistelmä kapeine kuorkin pyörillä ja painottomalla aisalla on eri asia ja vaatii siihen soveltuvan kunnon tien. Mun ajatukset kulki kokoluokassa tuo puimuri, 10 tonnin paalaaja, 6 tonnin takapyörä kylvökone, 20 tonnin lietekärryjä ja samaa suuruusluokkaa olevat rehukärryt. Kaikki varustettuna pellolle soveltuvilla pyörillä. Sen penkkatien tarkoitus oli vaan estää kasvulohkolla ajettavaa tuhaa liikennettä ja päisteihin syntyvää kasvutappiota johtuen useista käännöksistä sekä tallautumisen että esimerkiksi nurmen pinnan rikkoutumisesta. Koko tie perustui siihen että se oli hieman korkeammalla ja kuiva sekä siinä ei kasvanut ainakaan säästettäväksi tarkoitettua kasvia. Eli käytännössä pilataan suosiolla kahden renkaan levyinen kaista pellon ympäri mutta pidetään loput pellosta sitten hyvässä kasvukunnossa eikä ajella kuormilla turhaan pellolla ja pilataan 15 metriä päistettä kun vuosittain aina käännetään samassa paikassa.
30tonnin kakkayhdistelmä kun tossa rullaa yhen pitkän päivän, on tiet ku rallin pikataipaleen jäljiltä. Säähän tuolla höpisit siitä suunnattomasta kakkarallista josta määen tiä sen enempää ku vemssi kvanttifysiikasta....
20tonnin lietekärry ei liiku millään puutarhajyrsimellä..... puhumattakaan sarvitraktorista jonka perään Reiska haikaili.
Sen kun tuuppaat tonne mettään möyhennettyyn "päistetiehen", niin ei se ole enää sen yhen kerrankaan jälkeen korkeemmalla kun muu maasto. Siellä istuu ku tatti paskassa, ja on muuten syvällä....