Olisi aika hieno juttu, jos joku tosissaan tutkisi tätä väitettyä hiilikatoa. Heinän jälkeen voisi tutkia koepaloja ruokamultakerroksesta. Maan pinnalla oleva kasvijäte pitäisi parturoida koeruuduista pois ja punnita kuivana. Sitten pitäisi saada mitattua hiilipitoisuus kasvijätteestä. Sen jälkeen täytyisi kertoimella arvioida, kuinka paljon siitä hiilestä jää pysyvään muotoon. Se määrä on jokatapauksessa pieni.
Sitten jos koeruudut polttaa "humps" menetelmällä niin, että tuli menee yli ja kasvijäte hiiltyy. Tämä hiili kun säilyy tosi kauan, niin voisi mitata sitten sen hiilipitoisuuden. Sen jälkeen voisi arvioida, kuinka paljon hiiltä maahan siirtyy vuosittain kynnöllä, suorakylvöllä ja polttamalla. Joku pidempi periodi näillä menetelmillä olisi hyvä, mutta polton jälkeen pelkistynyt hiili lisää maassa olevaa reaktiopintaa ja tasaa kosteusoloja. Joten sen tuoma mahdollinen kasvun paraneminen muodostaa epätarkkuuden suhteessa muihin ruutuihin.
Onkohan tällaista kukaan edes tutkinut? Kun nämä nykyiset hiilihömpötykset tuntuvat enemmän olevan mutu-teoriaa.
Noita useimpia asioita yritetään nyt tutkia Carbon Action- hankkeessa. Kuten jo mainitsetkin, on todella vaikea tutkia niin kovin hitaasti maassa tapahtuvia muutoksia. Hanke on tällä erää 5- vuotinen ja myös se tiedostetaan, että aika saattaa olla aivan liian lyhyt ainakin kovin varmojen lukujen esiin saamiseksi. Toivottavasti kuitenkin voimme saada ihan selkeitä ja luotettaviakin tuloksia esille.
Tuo polttojuttu pitääkin ottaa esille, kun seuraavan kerran tutkijoita tapaan. Olisikohan heillä jotain muualla tutkittua tietoa saatavilla?
Pakostikin tieto hiilensidonnasta on osittain muualta peräisin olevaa meta? arviointia meidän olosuhteisiin sovellettuna. Onkin hankalaa keskustella asioista joiden tutkimusjänne on vuosia, jopa vuosikymmeniä, ja tieto tuloksista pitäisi olla saatavilla jo mieluummin 5 vuotta sitten... Sitten kun poliittisia päätöksiä ja viljelyratkaisuja pitää tehdä parhaiden arvausten perusteella, ei kaikki varmasti suju ongelmitta.
Olisikin hyvä, että viljelijöilläkin olisi enemmän herkkyyttä tehdä muutoksia tuotantotapoihin nopeasti ja ketterästi ja pyrkiä vastaamaan yhteiskunnan, ympäristön ja tieteen vaatimuksiin.