Perussuomalaisten kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan mielestä
Timo Soini olisi hyvä lääke keskustan puutteeseen presidenttiehdokkaasta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on luvannut kertoa lokakuuhun mennessä, lähteekö hän ehdokkaaksi presidentinvaaleihin.
- Perussuomalaisten piirissä ehdokkaasta tuskin tarvitsee järjestää esivaalia, jos Soini ilmoittautuu kisaan. Samaan aikaan keskusta miettii kuumeisesti, mistä ehdokas vaaleihin, Vesa-Matti Saarakkala perustelee.
Saarakkalan mukaan perussuomalaisten ja keskustan yhteenlaskettu kannatus on korkeampi kuin kertaakaan aiemmin historiassa, ja keskisryhmille sopisi hyvin yhteinen ehdokas.
- Presidentinvaaleista tullee keskiryhmien osalta jonkinlainen vedenjakaja. Jos Soinille ei löydy keskustasta tukea, on se samalla selkeä viesti siitä, että keskusta ja perussuomalaiset ovat ratkaisevalla tavalla erilaiset puolueet ja näiden välillä käydään kamppailu siitä, kumpi ottaa pysyvästi paikkansa Suomen suurimpana keskiryhmänä. Toisen olisi taipuminen ja marginalisoituminen.