Sinipuna nosti Suomen jaloilleen sen jälkeen, kun Ahon kepulaiset oli saatettu oppositioon kahdeksaksi vuodeksi.
Kohta tarvitaan taas sinipunaa, kepuhallinto on ajamassa maamme taloutta ahdinkoon.
Saathan sinä tarvita sinimun... eikun sinipunaa ihan vapaasti. Sitä ei vain ole näkyvissä lähitulevaisuudessa. Vaikka pienoista taantumaa pukkaakin, Suomen talous kestää sen. Suomen talouteen vaikuttavat globaalit tapahtumat enemmän kuin omien poliitikkojemme päätökset. Yhdysvaltojen talous heijastuu Suomeenkin. Puunjalostusteollisuutemme on hädissään kun halvan Venäläisen raakapuun saanti loppuu. Luonnonkatastrofit vaikuttavat maailman talouteen kun sijoittajat kotiuttavat talletuksiaan.
Demarit ei nouse taantumastaan muuten kuin kepun nostamana. Siis jos kepu ajaa maan kaaokseen ,niin demarit nousee hallitukseen kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen kannatus pysyy vakaana, koska suomesta löytyy aina 20% porvareita. Oli sitten lama tai noususuhdanne.
Siitä Juhani Suomen kirjasta sanoisin. Suomi sai melkoisen trauman sieluunsa, kun Sorsa halusi antaa Suomelle lopputilin ulkoministeriöstä.
Mitään uuttahan Suomi oikeesti ei kirjoita. Jokainenhan näki selvästi kuinka Manu veti porot sieraimiinsa Paavon ja Ilkan sopimuksesta. Kansan vaan olis pitänyt reagoida heti ja vaatia vaalituloksen noudattamista.
Oli se minustakin tosi törkee temppu Manulta. Ehkä suomen kansalle olis ollu parempi, jos Manun kausi olis jäänyt yhteen. Tosin jos vaihtoehto olis ollu Paavo V niin meikä olis äänestänyt Manua. Jos vaihtoehto olis ollut Keijo Korhonen niin OK. Ei koskaan Kekkosen perillisiä maan johtoon