Samoihin aikoihin myös pellon ostoa rajoitettiin. Jos pieni tila halusi myydä pellot pois täytyi hänen myydä ne ensin maatilahallitukselle, jos halusi päästä eläkkeelle. Maatilahallitus maatalouslautakuntien kanssa katsoivat kenelle pellot parhaiten sopivat. Raha ei siis ratkaissut, vaan politiikka.
Pienillä tiloilla oli näin myös mahdollisuus ostaa lisää peltoa subventoidulla hinnalla. Jotkut kaupat voivat vieläkin herättää katkeruutta, mutta myöskin iloa.
Tässä on poikkeuksellisen hyvä yhteenveto asiasta. Tämä on varmasti ollut yksi kulminaatiopiste sille, että meillä ei ole kepua äänestetty miesmuistiin.
Sen vielä olisi hyväksynyt, että pienille tiloille olisi myyty peltoa tasapäisesti, mutta täälläpäin ainakin paikallinen kepusuhari käytti kaikki valtansa omiakseen peltoja itselleen. Ja onnistuikin vielä kaikissa hankkeissa. Eikä ollut kysymyksessä mikään lähtökohtaisesti pieni tila
Onneksi tämän tyyppisistä poliittisista lehmänkaupoista ollaan päästy eroon. Kieltämättä pellon hinnat ovat hirveitä, mutta peli on kuitenkin kovaa ja rehellistä. En ole kateellinen ihmisille jotka tänä aikana peltoa ostavat, mutta tuo vanhanaikainen kähmintä oli kyllä todella kuvottaa. Toivottavasti nuo ajat eivät ikinä palaa. Olen siis katkera, myönnän sen.
