Olikos Roope-pojalla jo esittää ratkaisua miten tukien poisto kompensoidaan tiloille?
Mielenosoituksella ajetaan kansallisten tukien poistoa, jonka jälkeen suomalainen maatalous toimisi vapaassa markkinataloudessa eli tuottajan saama hinta määräytyisi kysynnän ja tarjonnan mukaan. Eli maataloustuottajien tulisi nostaa myyntihintojaan tai tehostaa toimintaansa kompensoidakseen tukien poistumisen.
Voisiko Roope kirjoittaa omaan plakaattihinsa notta sivutoimiviljelijöiltä vain poistethaisiin tuet? Esimerkiksi jos olet kuullut jostain miehestä jota kaverit kutsuvat Nalleksi? Lisäksi Valtion Polttoaineen tuet tulee poistaa, veronmaksajien rahoja siinäkin tuhlataan sopuleille. Jahka raha ensin on siirtynyt taskusta toiseen.
Sivutoimisilta viljelijöiltä on vaikea poistaa tukia, sillä tämä johtaisi kannustinloukkuihin, joissa ulkopuoliset tulot kannattaisi pitää niin pieninä että viljelijä luokiteltaisiin päätoimiseksi viljelijäksi. Lisäksi en näe hyviä perusteita sille miksi ulkopuolisista tuloista ylipäätään tulisi erikseen rangaista, saahan valtio niistä kuitenkin verotuloja.
Polttoaineen hinnan tulisi olla mielestäni kaikille sama, joten pottoainetuen poistamisesta olemme samaa mieltä.