On SDP sentään sen verran osaava valtionhoitajapuolue etteivät halunneet istua itse rakentamansa pommin päälle.
Ei demarit ole tätä rakentanut. Tällä vuosituhannella Kepu ja kokoomus Suomea on johtanut katastrofiin. Yksi esimerkki on valtion hallinto. Kepun johdolla lakkautettiin lääninhallinto. Virkamiehet sopivat yksikerroksinen rakennukseen joka on tyhjillään nyt. Tilalle tuli te keskusta ja elyä sun muuta. Virkamiehet lisääntyivät kuin sienet sateella.
Kyllä demarit ovat olleet tätä rakentamassa. Kaikki perustuu neuvostoliiton aikaan. Julkista taloutta on rakennettu sosiaaliturvasuojatyöpaikaksi. Kun muumit eivät liiku laaksossa, julkiselta puolelta löytyy työpaikka. Tosin, tuollainen työllistäminen on ihan hyväkin juttu joillekin. Mutta siitä on tullut liian helppo keino työntää ongelmia maton alle. Ja ilman todellista taloudellista päämäärää, julkinen klöntti paisuu paisumistaan.
Ihminen pääsee lääkäriin Suomessa yksityisellä puolella todella helposti ja nopeasti. Vaikka joutuu siitä maksamaan enemmän kuin terveyskeskuksessa, sinne pääsee nopeasti. Miten se on mahdollista? Onko kyseessä ämpäritekniikka? Jos saat ilmaisia ämpäreitä, niitä jonotetaan vaikka puoli päivää, vaikka halvemmaksi tulisi ostaa niitä. Että jos jotain saa halvalla, niin sen pitää sitten aina olla niin.