Saako paneelit liitettyä alakeskukseen? Jonkun myyjän mukaan saa, toisen mukaan ei.
Mun tiedon mukaan pitää liittää pääkeskuksen.
Artolle.
Tietenkin jos johtoja lasketaan/vaihe. Itse ajattele että esim. 4×25mm2 syöttökaapeli on 1 johto, ei 4
* Hetkonen Tiimo? Tiesitkö, että aurinkopaneeleille MMJ on noin aika HUONO kaapelointi? Eli me vedimme KAIKKI katolle vedetyt kaapelit Saksasta tilaamillamme 4mm2 kokoisella ´mustalla erikoiskaapelilla!
Tuollainen musta kaapeli siis kestää auringot, pakkaset, eläinten syömiset ja muut kertaluokkia MMJ paremmin. Laitoimme ne 5cm paksujen alumiiniputkien sisään silti. Ainoastaan mutkien kohdassa ovat näkyvissä. Emme tarvinneet lainkaan auringossa ja jäässä rikkoontuvia muovisia kiinnikkeitäkään.
Tuo kaapeli on jotain kummimaista 2 kuorista ja haloni vapaata myös. Ei kelpaa edes rotille, hyönteisille tai linnuillekaan syötäväksi. Kaikki katolle tehdyt kaapelin kiinnikkeet teimme myös metallisista halvahkoista reikänauhoista. Eli pääsyötötkään EI ole MMJ vaan paremmin aurinkoa kestävää mustaa MCMK kaapelointia. Lisäksi suojaan paremmin armeroitua kuin pelkkä MMJ. NäitäKIn kannattaa siis miettiä ammattimaisemmin. Kun erehtyä vetämään vaan sumeilematta jotain perus halpaa MK kaapelointeja vaan!
Milläkö kiinnitämme sitten nuo 4mm2 kaapeloinnit? Ihan tavallinen 1,5mm2 kokoinen musta MLtoimii hyvin! Halpa ja monipuolinen asennettava kiertää vaan kiinni. Kestää säätä, korroosiota ja jopa palossakin pitää kuparillaan kaapelit ylhäällä. Tuon käytön opimme muuten ASEA opein!
-
Niin kiitos kysymästä. Olemme tosiaan tuottaneet vesivoimaloillamme kuukausimääriä EKO vesivoimaa. Kun TVO on vaan 13y vaan ollut tekevinään 0kWh tuottamattomia OL-3 jA OL-4 hankkeitaan! YHTÄÄN TOIMIVAA YDINVOIMAA EI OLE SUOMEEN SAATU 40 VUOTEEN!.. .
Onneksi on tehty 2000MW tuulivoimaloita, meidänkin vesivoimalat 1995. Ja aurinkovoimaakin JO 50 000kW! Jotta ydinvoimalatyömailla on EDES sähköä pyörittää kannattamattomia työmaitaan tuottamattomina vuosikymmenestä toiseen! SUPO sikojen kannattaisi vaihteeksi ihan vaan KATSOA taulukoistaan. Millä Suomi OIKEASTI KAIKEN nykyaikaisen SÄHKÖNSÄKIN TEKEE! 100% Venäläisellä ydinvoimalla EI ainakaan!