jossaen selekosen tuvassa istuupi, yksi Lyytija Havakka
vaekka käypi jo kaheksaa kymmentä on vielä melekosen ravakka
illat istuupi telekkuva katellen, soututooliisa vauhtija pukkaa
siinä maekkarin uutisie katellessaan, kanavatöehin neoloopi kukkaa
Joku uutistenlukija, oesko Nyymanni, kertaa lamat ja syyrijan sojat
Lyytija ei juuri juttuista hätkähä, ei kiinnosta Talavivaaran paskaset ojat
välliin häthättää telekkuva vilikasoo, neoloessaan sormin niin ketterin
vaen jopa soututoolin kiikkasu pysähtyy, maenihtoo Nyymanni nimen orvon petterin
Heti syömmessä Lyytijan läekähtää, mieleen nousevat muistot nuo arat
kuinka hänetki Ruottiin rahtattiin, kuin monet muut sotaorpoparat
Lyyti taskustaan nestuukin kaeveaapi, antaa vappaasti kyynelten tulla
ja kun viimmeen hummeeti tassaantuu, miettii oesko orvolle lohtuva mulla
Mennee piironkin luokse ja lootasta, lankavyyhet ja kujelmat nostaa
ja kun kirkolla taksilla pistäytyy, sieltä lissää tarpeita ostaa
Lyytija kuttoopi sukkaa ja vantusta, uuvven tikkurinki kutasta taetaa
ja ukkovaenajan kaappija tutkaeloo, oesko jeänynnä ehyvempää lanellipaetaa
Niistä paketin laettaapi valamiiksi, pari leipääki orresta taettaa
pannoo kaekki nuo kumikenkälaatikkoon, säkkipaperie ympäri laettaa
ja tuossa ihtenäesyyspäevän seuvvussa, sen postin vietäväksi kuskaa
ja on palatessa oekeen onnelllinen, kun sae lievittää Petterin, orpoparan tuskaa
Toasa selekosen tuvassa istuu tuo, vanha Lyytija Havakka
mökin nurkissa vinkuu ja kolisee, tuuli melekosen navakka
siinä telekkarija ehkäpä vahannee, kanavatyösä se unohti hyllyyn
eikä Lyytija tuo ossaa ees aavistaa, että meni lahajukset ihan hukan pyllyyn...
Viimeksi muokattu: 23.06.14 - klo:15:44 kirjoittanut Heino Leino
Elämä on parasta kometiijjaa
