Missä joukkohaudat ja armeija ?
-SS-
Tuossa suurimpaan nälkääsi. Tarkemmista kuolinsyistä sitten viis mutta ruuhkaa on. https://yle.fi/uutiset/3-11302581
Ruuhkaa jep right. USA:ssa kuolee koronaan runsaat tuhat päivässä. Kuolemia kuitenkin normaalisti on 10000 päivässä. Nämä "joukkohaudat" ja "armeija" ovat hermoheikon vainajienkäsittelyelinkeinon takia muutettu bioriski-toiminnaksi. Niin Honkajokikin sai alkunsa BSE-epidemiasta silloin aikanaan. Nykyinen raatokonttitalouskin nostattaisi kulmakarvoja viisikymmenluvun vanhemmalle viljelijälle.
Eli tämän pandemian todellista voimakkuutta kannattaa arvioida myös sillä tavalla, kuinka päivittäiset kuolemat lisääntyisivät, jos kaikki kuolemat olisivat "ylimääräisiä" . Esimerkiksi Italian kokoisessa maassa päivittäinen kuolleisuus normaalisti oli noin 1700 kuollutta. Italian koronaviruskuolemat olivat pahimpana aikana keskimäärin alle 700 päivässä, eli päivittäiset kuolemat olivat noin runsaan neljänneksen koholla viimeiset kaksi ja puoli viikkoa. Nyt kuolemat ovat laskeneet noin 500 kuoleman tienoille per päivä, jos ajatellaan, että nämä ovat "ylimääräisiä" kuolemia kaikki, jäävät koronakuolemat jo alle neljäsosaan kokonaiskuolemista.
Suomessa tilanne on ollut maksimissaan 7 kuolemaa, 95 riskiryhmien normaalikuolemaa, eli sinä päivänä joka 15. kuolema olisi johtunut koronasta, joka 22. kuolema, jos koko väestön kuolemat otetaan lukuun. Useimpina muina päivinä kuolleita on ollut keskimäärin kaksi. Tällöin ylimääräisiä koronakuolemia olisi ollut yksi viidestäkymmenestä. Toki armeijaa ja joukkohautoja näin ollen tarvitaan.
-SS-