Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: SAS - 18.08.10 - klo:21:54
-
Viime päivinä on mediassa ollut esillä otsikossa esiintyvien herrojen
isottelevia puheita Venäjästä kuinka se ei ole enään suurvalta.
Nyt kannattaisi kokkarikukkoilijoiden ottaa alaasteen maantiedonkirja ja opiskella uudestaan ja sitten palata julkisuuteen uudestaan ehkä viisaampana.
Venäjä on Suomen rajanaapuri vaikka Suomi liittyisi kymmenen kertaa Natoon ja Rooman Liittoon. Suomen on aina otettava Venäjä huomioon kun järjestelee ulkopolitiikan kortteja tämä asia pakkaa unohtua "kukkopojilta" (Lipposen nimitys Kloppikataisesta ja Kouhostupista).Tälläiset kukkopoikien lausunnot ovat aivan turhia ja vaikeuttavat
Suomen ja Venäjän suhteita ja ennen muuta kauppaa.
Molemmat kehuivat kuinka Kokoomus on todellinen Eu-hurmos puolue, ja se kyllä näkyy kaikissa päätöksissä jotka Rooman Liitto on tehnyt,ja ovat valitettavasti aina ovat Suomelle vahingkoksi .
Suomi on Eu mallioppilas sen kokkarin takaavat.
Kouhostuppi jää historiaan kouhotuksestaan joka tekee vahinkoa Suomelle jatkuvasti.
-
mutta kun jylki ei ole saanut vähään aikaan , pistäähän se tyhmemmänkin vihaiseksi! ja stuipp on jo sen verta köpsä muutenkiin että nyt ollaan niin polleeta kun on mainittu maana jopa lehdessä, ei olekaan lukenu vielä oikaisua!
häkiksen möläys toi noin muutaman millin lisämaksut rajalla suomirekoille kun ei paljon tykätty mutta pääasia oli että sai jotain aikaan, oli se sitten pahaa niin hukeös!
ihan hyvä jos pojilla olis edes jollaistakin lihasta läskiä naamassa levitellä!
-
Kaikki on suhteellista ja Suomen suhde Venäjään on sitä luokkaa, että Venäjä tulee aina oleman suurvalta Suomen rinnalla ????
Ei tässä mitään aihetta ole närästykseen, sen kanssa on vaan elettävä ...

Venäjä on suurvalta vaan Valiolle. Valiolle Venäjä on elämän kysymys ;D

Ai minä kun luulin että Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio. ::)

Ja Soisalo suomen suurin saari ;D
-
Pullistellaan sitten oikein kunnolla.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/182266.shtml
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/05/12/nain-paljon-katainen-otti-sinullekin-velkaa/20106802/12
-
Mikäli seuraava presidentti on Niinistö ja pääministeri Katainen, jos vielä ulkoministeriksi nousee vielä Stubbi, niin sen minä sanon pojat, että kusessa ollaan ton itänaapurin kanssa ????
On toi kokoomus sellaisia lausuntoja ton Nato kysymyksen ympärillä päsmäröinyt ...
-
Aikansa se kissanpentukin viitsii käydä leikkimässä susikoiran nenällä ::)
-
Kaikki on suhteellista ja Suomen suhde Venäjään on sitä luokkaa, että Venäjä tulee aina oleman suurvalta Suomen rinnalla ????
Ei tässä mitään aihetta ole närästykseen, sen kanssa on vaan elettävä ...
Venäjä on suurvalta vaan Valiolle. Valiolle Venäjä on elämän kysymys ;D
Ai minä kun luulin että Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio. ::)
Ja Soisalo suomen suurin saari ;D
"Uudemman käsityksen mukaan Soisalo ei ole maantieteellisesti saari, koska sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Vedenpinnan korkeusero etelän Haukiveden ja pohjoisen Kallaveden välillä on noin kuusi metriä ja ympäröiviä järviä erottavat toisistaan myös selvät virrat ja kosket, kuten Varkaudenkoski ja Kermankoski.[2] Samoilla kriteereillä arvioituna myös Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöjen rajaama alue Etelä-Suomessa pitäisi hyväksyä saareksi[3]"
-
Pullistellaan sitten oikein kunnolla.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/182266.shtml
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/05/12/nain-paljon-katainen-otti-sinullekin-velkaa/20106802/12
olipa onni että tuo velan ottaminen meneekin kokkareiden piikkiin ;D ;D

Se on vähän mistä suunnasta ja klaseista katsoo. Suomen valtion velanoton aloitti Esko tuho Ahon hallitus. Velka saatiin vaakautettua Lipposen ekan hallituksen aikana. Sitä päästiin sen jälkeen myös lyhentämään. Vahasen kakkoshallituksen aikaan velanotto pääsi täysin karkaamaan käsistä. Sitä on nyt 40 tonttua per imeväinen. Kolmilapsisen perheen velkataakka on 200 tonttua. On siinä kolmella lapsella perintöä ;D
-
Kolmilapsisen perheen velkataakka on 200 tonttua
Uudet vaalit tulevat ja "uudet" tontut valitaan ;D
-
Kolmilapsisen perheen velkataakka on 200 tonttua[/color]]Kolmilapsisen perheen velkataakka on 200 tonttua (http://[color=red)

Kuka valitsee tonttuja ,kuka ei. Siinänäpä tehtävä kepulaasille. Mari Kiviniemi ei ole vielä avannut vaalirahoitustaan. Mitähän sillä on pelättävää? ;D

No jos sepe ottaisi ne puna glassit silmiltään. ;D
-
Se on vähän mistä suunnasta ja klaseista katsoo. Suomen valtion velanoton aloitti Esko tuho Ahon hallitus.
Mutta kunnian velanoton tarpeesta saa kyllä Harri "syökää silakoita" Holkerin hallitus... Suomen ehdottomasti kallein hallituskokeilu!
-
Kolmilapsisen perheen velkataakka on 200 tonttua[/color]]Kolmilapsisen perheen velkataakka on 200 tonttua (http://[color=red)
Uudet vaalit tulevat ja "uudet" tontut valitaan ;D
Kuka valitsee tonttuja ,kuka ei. Siinänäpä tehtävä kepulaasille. Mari Kiviniemi ei ole vielä avannut vaalirahoitustaan. Mitähän sillä on pelättävää? ;D
Jos ne on itse ansaittuja rahoja? Ei kai niitä sillon tarvi ilmottaa. Urpiksen Juttakin voi vallan hyvin vaalikassaansa kartuttaa helsingin yössä, ja sepe kävis vaalitukea antamassa urakalla. ;D
-
Aikansa se kissanpentukin viitsii käydä leikkimässä susikoiran nenällä ::)
Mutta sillä susikoirallakin on isäntä. Kuka pitelis hihnasta kiinni, kun kokkari räksyttää karhun nenän edessä?
-
Kohtuullisen oikeaan osuva blogikirjoitus kokoomuksen polvihousupojista:
http://www.oikeuson.com/sivut/blogi?sivu=blogi

Kako tässä muokkaa mielipiteitä Natoa varten, mutta eipä taida onnistua, kansan selkeä enemmistö ei Natolle tällä hetkellä lämpene, ei vaikka Katainen pienen kriisin järjestäisikin suhteisiin ????
-
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2239697
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2010/08/20/venaja-tuntija-ylelle-kataisen-puheet-15-vuotta-vanhoja/201011515/12
Olisikohan "päivityksen" paikka ;D + ::) ? :P :D
-
noi eräät järkijaakot povaa kepulle oppositioaikoja mutta alkaa tuntua yhä selvemmältä että kokoomus siirretään taas jäähylle kuten vuonna kivi/keppi kun on niiiin hirmu järkeviä lausuntoja antamassa! ei taida suilli-kaitainen saada eukolta suihinottoa viikottain ( kuten koulutusaikoina, kertoo sirkka l. ) kyllä tänään pikkasen kyrsi kun eräs tutkija selosti tollasen tapauksen seurauksia männä vuodelta ratiossa! häkis aiheutti noin 4.2miljoonan lisälaskun rekkayrityksille kun ryssät veti herneen nenään jostain häkiksen lausonnosta!
ihan kiva! kun kokoomus ei voi viedä laillisesti pääomaa ulkomaille tai verottaa sitä niin he aiheuttavat lisäkuluja kansalle todella typerillä tokaisuilla joita maailmalla ei suvaita!, voi ***** mitä porukkaa on nuo lapsipoliitikot!!!!!!!! tartteis vielä viedä äidin rinnalle kasvamaan ja sitten vasta kattoa tulisko noista mitäään!
-
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2010082012211811_pk.shtml
Hei me lennetään ;D :D

Hei, tämä stuppi laukoo jälleen ???

Ei, me lennetään ;D ;D ;D
-
. Mitähän sillä on pelättävää? ;D
[/quote]
--eipä varmaan mitään.Tulipa millainen hallitus tahansa seiraavaksi, niin se joutuu tekemään vain huonoja ratkaisuja.Kyllä siihen malliin on eletty, että seuraava hallitus ei voi enää livistää vastuista. >:( Köyhät syvemmälle kyykkyyn ja sitä rataa....

Ei tässä mitään hätää ole, lama on taittumassa vaikka minkäänlaista pudotusta ei ole edes tapahtunut ...
Hirvittää se seuraava nousukausi, jos lamakin mennään näin vähällä ????

paljonkos niitä työttömiä onkaan ja paljonko on otettu lisävelkaa ??? ???
-
eiköhän noita työttömiä ole noista pörssiyhtiöistä tulossa kuitenkii koska ulkmaanpellet määrää kuka se pyörittää myllyä täälläkin, nooo, se hinta ulkoistamisesta maksettava. ja kukas sitä lisävelkaa taas ottaakaan? ja mihin se tälläkertaa käytetään kun sakut ei taida olla kovasti osilla kuin vain reikan osalta? onko tallinnan raksamiehille tulossa lisää tukea töistä ?
-
. Mitähän sillä on pelättävää? ;D
--eipä varmaan mitään.Tulipa millainen hallitus tahansa seiraavaksi, niin se joutuu tekemään vain huonoja ratkaisuja.Kyllä siihen malliin on eletty, että seuraava hallitus ei voi enää livistää vastuista. >:( Köyhät syvemmälle kyykkyyn ja sitä rataa....
Ei tässä mitään hätää ole, lama on taittumassa vaikka minkäänlaista pudotusta ei ole edes tapahtunut ...
Hirvittää se seuraava nousukausi, jos lamakin mennään näin vähällä ????
paljonkos niitä työttömiä onkaan ja paljonko on otettu lisävelkaa ??? ???
[/quote]
tässäkin on se jännä tilastofakta vai harhako lienee että joku viikko sitte suomessa uutisoitiin olevan 30000 avointa työpaikkaa.. ??? ???
-
juu, ja äskettäin kerrottiin ratiossa että tänne tarvitaan jo ensi vuonna yli 3000 hoivatyöläistä!
tahaiman on ihan hyvä kylä työntekijöitä tuottaan suomeen kun oma väki kärvistelee leipäjonossa mutta kun tuo palvelualttius on hyvin tunnettua suomalaisilla! ::)
-
. Mitähän sillä on pelättävää? ;D
--eipä varmaan mitään.Tulipa millainen hallitus tahansa seiraavaksi, niin se joutuu tekemään vain huonoja ratkaisuja.Kyllä siihen malliin on eletty, että seuraava hallitus ei voi enää livistää vastuista. >:( Köyhät syvemmälle kyykkyyn ja sitä rataa....
Ei tässä mitään hätää ole, lama on taittumassa vaikka minkäänlaista pudotusta ei ole edes tapahtunut ...
Hirvittää se seuraava nousukausi, jos lamakin mennään näin vähällä ????
paljonkos niitä työttömiä onkaan ja paljonko on otettu lisävelkaa ??? ???
[/quote]
Valtaosa työttömistä on sellaisia, joille ei löydy työpaikkaa nyky-yhteiskunnasta jostakin syystä, esim. niillä ei ole tarvittavaa ammattitaitoa tai sellaisia muita edellytyksiä, joita työelämässä tarvitaan, esim. kortti on mennyt ryyppäämisen takia, ei sellaista voi palkata linja-autokuskiksi vaikka olisi tarvekkin ????
-
Suurin ongelma on nuorisotyöttymyys. Helsingissä maleksii sellasta paskahousu nuorisoa, joka mieluummin maleksii kelan luukulta leipää, kun vaivautuu töihin. Mikä tahansa matalapalkka homma, kun ei nyky kersoille kelpaa! Saattaa kädet paskaantua.

Sekin on semmonen poliittinen kupla, kaikki tutkimukset osoittaa täysin selkeästi, ettei nuorella ole kovin suurta vaaraa syrjäytä vaikka olisi pitkäänkin työelämän ulkopuolella, sosiaaliset suhteet ei katkea eikä välttämättä tule muitakaan ongelmia ????
Tämän lisäksi vielä sekin, ettei nuorisotyöttömyys ole edes sellainen ongelma kuin kuvataan, noin 15 %:tia nuorista on kaiken ulkopuolella koska niillä on joko hallitsematonta huumeiden ja muiden pähteiden käyttöä tai mielenterveysongelmia, ei no hommat työ tai koulutuspaikalla oikene ????
-
37 000:ta alle 25-vuotiasta työtöntä. Määrä on 40 prosenttia suurempi kuin 2009. Syrjäytymis vaaraa ei ole, kun voi notkua Kampissa päivät pitkät. Osa toki on nohevana päättänyt työllistää itsensä, persettä myymällä vanhoille äijille. ::)

Kyllä ne syrjäytyjät on nimenomaan niitä viiskymppisiä, joilla ei oikein ole tuo alkoholinkäyttö hallinnassa ja menee sitten se työpaikkakin ????
-
Kloppikataisen katumus !http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082012220310_uu.shtml
Tuollasesta klopista pääministeri ei missään tapauksessa,se olisi Tuhon tie Suomelle.
-
mutta eikös jossain tutkimuksessa ollu hesassa useita satoja nuoria jotka eivät käy edes sossun luukulla vaan ovat vain siipeilijöinä jossain, - kukaan ei todella tiedä missä he ovat! kuulosti hirveältä koska he ovat niitä joita joku esim. äärijuttu saa helposti riveihinsä ja heistähän ei ole mitään väliä mitä tapahtuu! seuraukset ei hirvitä!
omaan mieleen herää vain kysymys että millaisia vanhempia tälläisten takaa löytyy???
-
mutta eikös jossain tutkimuksessa ollu hesassa useita satoja nuoria jotka eivät käy edes sossun luukulla ..

Rikkaat vanhemmat heiltä löytyy, niinkuin täällä maallakin samanlaisilta löytyy.
Tuossakin lähimailla on kaksi 30+v poikaa, joilla on jonkinlainen tutkinto ammattikorkeakoulusta, mutta peräkämmarissa ne makoilee vanhempien ilona.

Eiköhän ne tee vain pimeetä hommaa.
Sosku ja valtio takaa aikanaan eläkkeen ja eipä tarvii verojakaan maksella. Kyllä 15€/tunti liksalla elää mukavasti jos verot ja muut kulut jätetään pois.
-
mutta eikös jossain tutkimuksessa ollu hesassa useita satoja nuoria jotka eivät käy edes sossun luukulla ..
omaan mieleen herää vain kysymys että millaisia vanhempia tälläisten takaa löytyy???
Rikkaat vanhemmat heiltä löytyy, niinkuin täällä maallakin samanlaisilta löytyy.
Tuossakin lähimailla on kaksi 30+v poikaa, joilla on jonkinlainen tutkinto ammattikorkeakoulusta, mutta peräkämmarissa ne makoilee vanhempien ilona.
Eiköhän ne tee vain pimeetä hommaa.
Mutta peräkammarissa ei tule soiteltua pimeetä komppia.
-
ne sentäs käyny edes koulua mutta uutimen mukaan näitä ei ole näkynä 'elämässä' oppivelvollisuuden lopun aikana, ja siten päättötodistuskin puuttuu! jippii sellasta porukkaa!
-
Kloppikatainen joutui tänään nöyrtymään ja ottamaan lusikan käteen. Eipä typerämmin enään voisi toimia kuin kloppikatainen ja kouhostuppi tekivät.
-
http://www.youtube.com/watch?v=v8pYwJ8fKMY&feature=related