Maito on erilainen raaka-aine kuin vilja. Maito täytyy keräillä ja jalostaa muutaman päivän sisällä tuottamisen jälkeen ja pitkään se säilyy vain maitojauheena. Monilla vilja odottaa jopa seuraavaan vuoteen ennen kuin se myydään.
Maidontuotantoa on vaikeampi säädellä tai no onhan se viljallakin ain vuosi se ajanjakso, jonka aikana määrää voi yrittää säädellä. Eihän se aina tarkoita, että jos kylvää paljon, tulee myös paljon satoa. Yleensä, jos kylvöala jää vähäiseksi, jää satokin kokonaismäärältään pienemmäksi. Vrt. syysviljat tänä ja ensi vuonna.
Lehmiä saadaan kyllä (esim. rahalla) vähemmäksi nopeastikin. Toki teurashinta laskee, jos yht'äkkiä pitää saada satatuhatta lypsylehmää pakkaseen. Toiseen suuntaan säätö onkin paljon hitaampaa. Tyhjentyneessä navettassa hyvin harva aloittaa tuotantoa uudelleen, varsinkin kun jo muualle työllistynyt ja päässyt irti karjataloudesta. Vasikan synnyttyä menee noin pari vuotta, että eläimestä tulee lehmä ja se tuottaa maitoa.
Mitäs muita eroja näillä tuotantosuunnilla on? Toki joskus lienee, että maitotilalla on myös viljanviljelyä, mutta viljatilalla harvoin on sivutoimena ainakaan lypsylehmiä. Jotain muita eläimiä saattaa ollakin. Satatuhatta lintua auttaa jo mukavasti sivutoimena.
Ehkä siinä kohtaa kun jotain tapahtuu ja tuontimaitotuoteiden reitti katkeaa jonkun kriisin tai taloudellisten seikkojen vuoksi, opetellaan juomaan kahvi mustana ja ruoan kanssa vettä (tai viiniä)?
Niin ja on hyvä, että tää ihan_paska_vuosi_2017 loppuu ja alkaa uusi. Hyvää ja varmasti parempaa uutta vuotta 2018 kaikille!
Melkoista rämpimistä välillä, mutta parhaansa tehden ja kovasti yrittäen. Onnistuminen palkitsee. 1966 - 2016 and counting...