80-luvun autolla, melkein millä merkillä tahansa pääsi sen 300 000km helposti. Vähän paremmilla kaksinkertaisen matkan. Vielä paremmilla kolminkertaisen matkan. Siis ilman suurempia remontteja moottoripuolella.
Nyt kun tekniikka on mennyt eteenpäin ja digiloikkaakin on loikittu, kaksataatuhatta on jo joka autolle eläkeikä. Kulkee senkin jälkeen, mutta remonttien hinnat alkavat olla niin suuria ettei yksinkertaisesti kannata korjauttaa. Ite tehtynä eri juttu, mutta on se nyt saatana.
Kyllä kasariautot todelisuudessa aika jälkijunassa ovat. 1998 pikkuauto 650000 ilman moottoriremonttia, edelleen ajetaan päivittäistä ajoa. Huollettu kun muistettu.
Ranskalainen pikkuauto 450000 ilman moottoriremonttia. Sähkövikoja on samat kuin 1970-luvulla, vikavaloista ei ole ollut haittaa, kun perinteiset sähköt prakaavat ihan vanhaan malliin. Nokka-akselin hihna meni yli parisataatuhatta huomaamatta. 2001 isompi perheauto 580 000 , peräosa ruostemätänä laitoin pois, mutta moottori ja voimansiirto täysin toimivana, auto saanee uuden elämän romuautohitsarin projektina. 2008 mallinen edullinen vikavaloperheauto heräteostoksena, pikkuosalla valo sammuksiin, nyt 500000 lähestymässä.
Mutta harhoissansa monet kultaavat muistoja ja ajattelevat nähtävästi tosissaan, että SAAB ysisatanen ja Volvo 242 ovat autotekniikan kulminaatiopiste, ihanneauto, jollaista ei enää osata koskaan enää tehdä....
Sitten kaljarallikuskit tuovat innoissaan saksalaisia 2000 - luvun autoja 500000 rullattuna, mutta mittarissa mukavat 50000, Arik oli niin rehellisen oloinen ja autokin kiiltää kuin uusi ja kehrää kauniisti. Auto menee moitteetta täällä vielä satojatuhansia, kunhan uusi omistaja vain vilpittömästi uskoo, että oli se ihan totta naisen käytöstä sunnuntaisin vaan ajettu.
-SS-