Koko maataloustukibyrokratian monimutkaisuus on osittain myös viljelijöiden syytä. Kun vahditaan oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumista alueiden ja tuotantosuuntien välillä, niin pitää olla poikkkeusta ja poikkeuksen poikkeusta siinä, tässä ja tuossa asiassa, pitää ottaa huomioon lukemattomia yksityiskohtia, jotta ei sorsittaisi ketään ja niinpä tuloksena on erittäin byrokraattinen ja monimutkainen tukijärjestelmä. Jos tyydyttäisiin siihen että jaetaan käytettävissä oleva tukimääräraha viljellyille hehtaareille, ottamatta huomioon mitään tuotantomuotoja, ja pulinat pois, niin tämä olisi varsin yksinkertaista, ja byrokratia olisi pientä, mutta tämä yksinkertaisuus ei työllistä riittävästi maataloushallintoa ja muita maatalouden perskärpäsiä.
Tukipolitiikan monimutkaisuus johtuu pitkälti politiikalle asetetuista lukuisista, joskus keskenään ristiriitaisistakin tavoitteista, joista oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo on yksi, mutta sekään ei toteudu, kun eri tahot käsittävät sillä eri asioita.
CAP:n tavoitteita ovat oikeudenmukainen tulotaso viljelijöille, kohtuuhintaisten elintarvikkeiden turvaaminen kuluttajille, kansainvälisten kauppasopimusten täyttäminen, kolmansien maiden tuotteiden oikeudenmukainen kohtelu, maaseudun elinvoimaisena pitäminen, maataloustuotannon mahdollistaminen kaikissa EU-maissa, huoltovarmuus, ruokaturvallisuus, ympäristön tilan turvaaminen, tila- ja tilusrakenteen kehittäminen, maatalouden kilpailukyvyn parantaminen jne. Kansallisella politiikalla voi lisäksi olla omia täsmätavoitteitaan, kuten vaikkapa öljykasvien viljelyalan lisääminen, sukupolvenvaihdosten edistäminen tai maaseudun perinnemaiseman ylläpito.
Voisi olla virkistävää, jos päätuotantosuunnasta ja viljelykasvista riippumatta maksettaisiin sama hehtaarituki kaikelle tuotannolle. Siinähän sitten punnittaisiin kunkin tuotteen kysyntä, kun öljykasvien, kuminan, rukiin tai milloin minkäkin viljelykään ei perustuisi enää erikoiskasvitukeen, vaan hintaan, joka kyseisestä kasvista oltaisiin valmiit maksamaan.
Nythän meillä pulaa kärsivä teollisuus on aina huutamassa täsmätukia puuttuvien kasvien viljelyyn. Ollaan muka viljelijän puolella, mutta tosiasia on se, että jos vaikka rukiin viljelyä tuetaan, tuotteesta voidaan maksaa tukiosuutta alempi hinta ja silti saadaan sama tavaramäärä. Poliittisen painolastin tuesta kantaa kuitenkin viljelijä, jonka housuilla tuleen istutaan.