Mikään viranomaisvalvonta ei riitä silloin, kun ihminen joutuu hukkaan itsensä kanssa. Ihminen jää vain nykyisin niin kovin helposti yksin. Toisesta välittäminen juuri silloin, kun havaitsee ongelmia olisi tärkeää, pitäisi malttaa itse pysähtyä ja kysellä elämän sujumisen perään. Mutta itsessänikin tunnistan sellaisen itsekkyyden, että kun on omissakin hommissa tekemistä ja itsetehtyä kiirettä, niin eipä tuon naapurin ongelmat mulle kuulu....
Turvaverkkoja mietittäessä mielestäni yksi tapa olisi kytkeä neuvontaverkostoa tähän mukaan. Vaihtoehdottomuus kun tuntuu monella ongelmiin joutuneella juuttuneen ajatteluun - samalla radalla yritetään loppuun asti vääntää vaikka voimat ei riittäisikään. Ja kuitenkin vaihtoehtoja on aina, ja usein juurikin eläintenpidolle löytyy taloudellisesti järkeviä vaihtoehtoja etenkin siinä vaiheessa kun jaksaminen ei riitä hyvään hoitoon. Tuolloinhan usein eläintenpidon tuloskin on jo yhtä tyhjän kanssa, mutta sitä ei vain voimien loppuessa itse ymmärrä.
Monia tilanteita voitaisiin varmasti kääntää hyvään suuntaan ihan sillä, että huomasi kuka hyvänsä ongelmatilanteen, olisi olemassa vaikkapa tämä MTK:n organisoiman tukihenkilöjärjestelmän tueksi valmiiksi so*****na neuvontakuvio, joka voisi "räätälöidä" tilalle selviytymisohjelman. Tällaisen toiminnan voisi mielestäni vaikka MTK kustantaa, jotta ei olisi avun vastaanottaminen sitten kiinni rahoituksesta.
Noihin tilanteisiin ei yleensä oo olemas yhtä syytä, joka on moiseen johtanu. Voi olla montakin syytä kerrannaisvaikutuksineen eikä tilannetta helpota mediassa repostelukaan yhtään. kotieläintilat vaan on siinä asemassa, että burnout aiheuttaa vakavampia seurauksia kuin monilla muilla aloilla.
Sen lisäksi, että koetaan toisen asioihin sekaantuminen/puuttuminen kiusallliseksi, toinen kokee asioihinsa puuttumisen ehkä vihamielisesti tyyliin: "Helvettiäkös sä mun asioihini puutut!"
