Öljy ei lopu niin, että yksi päivä hanasta ei enää heru. Mutta hinta nousee ja nousee, lopulta niin sietämättömäksi, että halpa-arvoisiin tehtäviin käytetään muita vaihtoehtoja. Eli moniin touhuihin loppuu.
Peltoalasta Saksassa oli 40-luvulla 25% bioenergiatuotannossa eli kauraa hevosille. Nykymaatalous (rypsi) häthätää saattaisi saada omiin traktoriliikkeisiin omat polttoaineet, ei siitä enää kaupunkiautoiluun riitä. Ongelma on todellinen, hyviä kaikenratkaisevia neuvoja on tuskin kellään. Sinappi/rypsidieselit ovat osa ratkaisua, mutta eivät koko ratkaisua.
Petri
Taannoisen peltobioenergiakiihkon aikana tuota oli selvitetty. Muistaakseni pelkän autoilun energiatarve olisi vienyt koko maan peltoalan vai vieläkin enemmän. Lopputulos oli kuitenkin, että ei peltoenergialla ole kuin sivurooli polttoainekeskustelussa.
Liekö kokonaisvaltaista skenaariota tästä edes rakennettu.
En ole asiaan kovin perehtynyt, mutta energiatase on viljellyissä biopolttoaineissa helposti negatiivinen. Siis fossiilista polttoainetta kuluu enemmän biopolttoaineen tuottamiseen kuin, mitä lopputuotteesta saadaan talteen. Sivutuotteiden käytöllä on tärkeä osa. Sivutuotteena pääsääntöisesti on rehuksi kelpaava osuus.
Yhdessä öljyn hinnan nousun myötä nousevat myös typpilannoitteiden hinnat. Ei rypsi tai sinappi ilman lannoitusta kasva. Lannoitukseen tarvitaan palkokasvit ja karjataloutta. Öljykriisitilanteessa pelto tarvitaan mahdollisimman suurelta osin ruuan tuotantoon eikä siitä liikene hehtaareita nykymuotoiselle autoilulle tai öljylämmitykselle.
"Sähköä töpselistä, ruokaa kaupasta"-ajatusmaailma
kokee loppunsa.